Haa, kiitos salapoliisintyöstä! Artikkeli on maksullinen, mutta kasvokuvataulukko onneksi sisältyy ilmaiseen esikatseluun. Minusta (näin yksittäisen heteromiehen otantana) taulukon naisten puoleensavetävyyksissä ei ole juurikaan eroja, ja erityisesti vieläpä niin, että jos jotain, niin high -puolen kasvot ovat pikemminkin vähemmän miellyttäviä kuin low’t. (Tosin en kyllä juuri nyt etsikään seksi- tai parisuhdekumppania.) Sen sijaan taulukon miehistä varsinkin psykopatian kohdalla huomaan suosivani high -puolta, jos kasvojen miellyttävyyttä arvioidaan.

Muistelen joskus taannoin täyttäneeni netissä jotain BBC:n sponssaamaa tutkimusta, jossa piti tehdä jotain päätelmiä kasvokuvien pohjalta. Se ei siis ollut sellainen (pelkästään) hupajuttu vaan sillä kerättyä aineistoa käytettiin myös ainakin osana jotain ns. oikeaa tutkimusta. Pahus kun en vain nyt yhtään muista että mitä siinä tutkittiin.

”Ajattelevatko (epäilevätkö heikkoina hetkinään) miehet saavansa työpaikan seksuaalisen vetovoimansa avulla?”

Ainakin he kädellisinä todennäköisesti kuvittelevat saavansa seksuaalista vetovoimaa työpaikan, tarkemmin sanoen hierarkiassa kuin hierarkiassa kohoamisen (jota nykyisin haetaan varmaankin pääasiassa työpaikoilta) avulla.

Minullahan ei ole työpaikoista juurikaan kokemusta, enkä kai muutenkaan ole kovin tyypillinen sukupuoleni edustaja mitä hierarkioihin tulee, mutta ainakin minä attribuoin kaikki toisiin ihmisiin liittyvät saavutukset (kuten vaikka työpaikan saamisen) nimenomaan saajan puoleensavetävyydelle. Taituruus sun muut oikeasti (esim.) työn kannalta merkittävät asiat jäävät siinä kevyesti toiseksi.

Eikä se ole minusta edes sukupuolittunutta, kaikki päätäntävaltaiset vain haluavat ympärilleen tyyppejä joista saavat tyydytystä, joka on aina pohjimmiltaan seksuaalista. (Sen tyydytyksen hankkimisen käytännön muotohan voi sitten olla vaikka mitä, olennaista on että sitä saadaan nimenomaan suhteessa tähän tyyppiin eikä niinkään siihen toiseen, jota ei valita.)

Again, thanks for the effort you put into your answers. After leaving the previous comments I felt slightly worried whether I’m too eager to dish out my kitchen psychology. These are deeply personal issues for you and for me to label you as this or that based on the little I (really) know about you is just my typical self-centeredness: I tend to get too fascinated with my own mental constructs to take into account that people I involve in them might not be as enthusiastic about them.

(Thanks for the video link btw, haven’t had time to properly watch it yet but I will.)

(Then again, I could be completely wrong about your motives, and you could be just after some cheap kicks after all, but I only have what you’ve written as basis and I don’t think you’ve ever hinted of being just after something as petty as sexual satisfaction.)

Thanks for taking the time to answer my comments.

I think a big (though not big enough to be first-time-preventive) difference between you and psychopathic killers is that you’re not superficially motivated. A psychopath has no trouble hurting people in order to gain something relatively trivial — typically grotesque is the seek of sexual gratification.

You’re more of the ”I believe an antisocial act will have a cleansing effect on my soul” type that, upon acting out, either gains the spiritual emancipation they’re after, or realize they’ve just been pursuing a flare. The reason I think so is all this introspection you demonstrate here. I can’t picture you, after committing a bloody act, sitting there, thinking ”well that didn’t do much, maybe I just didn’t do it good enough, big enough?” You’d more likely have your answer there, and wouldn’t have to keep on repeating the act, banging your head against the wall so to speak (as thrill-seeking psychopath would). You’d have made your statement and either it makes an effect on others or it doesn’t. Either way, it’d be out of your hands by then, no use doing it over and over again.

Oho, hieno kyberfontti!

Empatiakyvyttömyys voi olla puolustusmekanismi silloin, kun toisen vaikeudet tuntuvat liian pahoilta tai on joku muu tarpeeksi hyvä (kyvyttömyyden tapauksessa tiedostamaton) syy olla ottamatta niihin osaa.

Joidenkin (empatiantarpeessa olevien) kohdalla se voi olla ihan tietoista haluttomuuttakin. Ainakin minulla se on kytköksissä siihen mitä tunnen kutakin ihmistä kohtaan noin muutoin, eli miten paljon piittaan kunkin kärsimyksistä. Aiemmin ajattelin, että sellaisiakin kärsiviä, joista ei pidä, pitäisi sääliä. Nykyisin en haaskaa energiaani sellaiseen, osaan olla vahingoniloinen ilman turhaa syyllisyyttä.

Despite the painful side of what you describe it makes me happy to know you still do have this side in you, the side that can feel or even fall for another person. And to reveal this side just as you do with your usual tougher, protective self, is extremely brave. You’re sharing such intimate things in your blogs it’s no wonder there’s a lurking fear of someone abusing the trust you place in your readers (as manifested by your nightmare).

Even though I indeed can’t see a thing anyone could do for or against these things in my head. Nothing can change what I feel.

The only thing I’m suggesting you talk about these things for is the possibility of you gaining more insight into yourself — definitely not for any attempt to change what you are. Deeper self-knowledge, I believe, is very seldom harmful and many times even beneficial for the person in question. Through experience I’ve come to believe that knowledge of ourselves, though originating from ourselves, often depends on another person acting as a proxy, a sort of midwife for such knowledge to be able to be born. There’s nothing new they can tell you about you, let alone tell you what or how you should be, in the end all such things must come from within yourself.

Thanks for patiently replying to my incessant explorations. To me you don’t sound insane, but depending on semantics, maybe that’s what you want to sound like, in which case it’s not for me to deny from you.

> Let’s say I tell this to that psychologist.. What would he say? What could he do?

I was going to suggest that you do tell him. Just to see what he *will* say. I think it should make for an interesting conversation if nothing else. And there’s no way he can even begin to understand you unless you tell him about stuff that you feel is important to you. Of course there are no guarantees that he will even then, but it is pretty much guaranteed he *won’t* if you keep these things from him.

(Obviously, it’s not just like you either talk to him or not at will, building enough trust to be able to talk takes time and some luck wrt. personal chemistries. But the above applies in case you get a break in these things.)

Hope I didn’t come across as disbelieving you, I was just curious (as always) about your reasoning behind this.

Burning yourself to charcoal sounds pretty nasty. :P Did you not feel intense pain, or did you in fact enjoy the pain? I.e. do you know what made you do it over and over again?