Juolahti mieleeni, että sotarikoksien ”kun sääntöjä ei ole, ihmisen perimmäinen pahuus tulee esiin” -selitystä voisi hieman leikata ylikompensaation ideaan nojaavalla Hanlonin partaveitsellä: kun sodan säännöt kieltävät empatian vastustajaa kohtaan, sellaista empatiaa tuntevat yksilöt tuntevat tarvetta piilotella kiellettyä tunnettaan käyttäytymällä liioitellun julmasti vihollista kohtaan. #

Edelleen tästä juolahti mieleeni tuollaisen nurinkurisen ylikompensoinnin mahdollinen toimintamekanismi (introspektiossa): kun oma, luonnollinen raja jollekin toiminnalle täytyy syystä tai toisesta piilottaa (esim. ”luontainen taipumukseni olisi päästää nämä vihollisen edustajat vähemmällä kuin mitä uskon minulta omien joukkojeni edustajana edellytettävän”), uusi raja vedetään vähän kuin huitaisemalla jonnekin hyväksyttäväksi uskotun suuntaan, mutta kun omaa luonnollista tuntumaa ei ole avustamassa, lopputulos on varsin mielivaltainen ja voi siksi objektiivisesti tarkasteltuna vaikuttaa käsittämättömältä ylilyönniltä (ihminen vaikuttaa suunnattoman paljon julmemmalta kuin mitä olisi, jos olisi noudattanut omaa sisäistä tuntemustaan siitä mikä on oikein). #

Tokihan muuten vain julmia kusipäitäkin maailmassa piisaa, ja sellaiset sodissa loistavat sotarikoksia puuhailtaessa, mutta ehkäpä myös se mitä kirjoitin. #