Saiputtaa
#690. Torstai, 11. marraskuuta 2004 klo 16.53.28, kirjoittanut Jani. 1
Ugus piehtaroi hetkisen saippusarjaihastuksensa parissa, ja kuvailee Päivien viemää -sarjaa niin kiinnostavasti, että huomattuani sen olevan parhaillaan menossa, oli ihan pakko tutkailla sitä taas hetken ajan. Olen nimittäin ennenkin erehtynyt sitä katsomaan, koska siinä on todellakin aina silloin tällöin muista saippuasarjoista roimasti poikkeavia ilmiöitä.Mikä hitto se kääpiökin oikein oli? #
Tälläkään kertaa en kuitenkaan jaksanut katsoa sitä vajaata kymmentä minuuttia kauempaa. Toisaalta syy on siinä, että enhän minä nykyisin jaksa juuri mitään muutakaan, mutta toisaalta nykyisin nuo amerikkalaisen tv:n yhdellä suppealla seulalla valikoidut, viimeisen päälle puleeratut ja puunatut naamat vain jostain syystä ärsyttävät minua tavattomasti.Sympatiani ovat osin tästä syystä enemmän Emmerdalen puolella, vaikken katso sitäkään. #
Joskus kauan sitten minä katsoin Kauniit ja rohkeat joka päivä, ja olen tunnistavinani Uguksen tekstistä saman viehtymyksen saippuasarjojen minimaalisilla nyansseilla tapahtuvaan hypnoottiseen maalailuun, joka aiheuttaa vaikeanlajista riippuvuutta. Ainakin minä olin riippuvainen: jokaisen uuden jakson katsominen tuotti saman endorfiinierityksisen euforiaelämyksen, ja jakson näkemättä jääminen puolestaan synkän pettymyksen. #
Miksikö lakkasin katsomasta? Voitaisiin ehkä sanoa, että lopetin siinä vaiheessa, kun sarja oli huipulla. #
Näiden hamaan iänkaikkisuuteen jatkuvien sarjojen kohdalla ‘huippu’ on kuitenkin minusta määriteltävä eri tavalla kuin jollain tusinasarjalla, joka alkaa, josta tulee suosittu, sitten tuottaja, joka haluaisi jo lopettaa, lahjotaan järjettömillä rahamäärillä tekemään vielä lisää jaksoja, jolloin ulos tulee silkkaa pas vielä muutamia huonoja jaksoja ennen kuin sarja kuopataan lopullisesti.Muistaako joku Salaiset kansiot? #
Saippuasarjan huippu on tasan siinä, missä kukin katsoja sen itse kokee. Minulle tämä huippu ja lopullinen onnen täydellistymä oli se ajan piste, missä kaikki toiveeni sarjan henkilöiden suhteen olivat täyttyneet. Ensinnäkin Brooke ja Stephanie olivat molemmat saaneet nenilleen. En muista kumpaa vihasin enemmän, mutta se, että nämä kaksi minun vihaamaani hahmoa vihasivat toisiaan, sopi minulle erinomaisesti, koska ainakin jompi kumpi kärsi koko ajan. Toisaalta huonona puolena oli se, että molempien yhtäaikainen kärsiminen tuntui mahdottomuudelta. #
Toisekseen Ridge ja Taylor olivat onnellisesti naimisissa (ja oliko peräti lapsikin?). Eli Ridge oli heivannut Brooken ja valinnut oikein. #
Itse asiassa lopettamiseni ei kuitenkaan vielä tällöinkään tapahtunut vapaaehtoisesti (kyllä, olin niin riippuvainen), vaan siihen tarvittiin kaiken tuhoutumisen uhka: Ridge, jolla oli hyväntahtoinen, viisas, kiltti ja kaunis (ja rohkea) vaimo, ei tyytynyt onneensa, vaan tietenkin piti mennä Brooken kanssa vehtaamaan. Silloin minä suutuin koko sarjalle, käsikirjoittajille, televisiolle. Suutuin niin julmetusti, että sen jälkeen vaihdoin aina tuhahtaen kanavaa tai käänsin pääni pois, jos kanavan vaihto oli minusta riippumattomista syistä mahdotonta. Tein näin vielä pitkän, pitkän aikaa lopettamiseni jälkeen joka kerta, kun Kauniit ja rohkeat oli menossa. #
Oikeastaan en ole antanut anteeksi vieläkään, vaikka tämä tapahtui joskus muinaisella 90-luvun lopulla. #
Minä taidan olla tavattoman pitkävihainen ja kostonhimoinen ihminen. Saippuasarjalle on vain aika vaikea kostaa. #
Ehkä minun pitäisi tehdä niin kuin Elvis teki. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]18.6.[/klo] 15:02 Muotoilin WP:lle. Päivitin toimimattomat linkit. Viilasin pilkkuja.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
[…] selitys on hiukan samanlainen kuin saippuasarjojen suosion takana. Showpaini on ihmissuhdedraamaa miehisillä säännöillä. Tässä […]