–Äänitys kol­mas­kym­me­ne­sen­sim­mäi­nen kaks­tu­hat­viis, kuu­lus­te­li­jana Ran­tala. Epäil­lyn nimi Uusi­talo Jani Heikki Matias, nolla kuus nolla yhek­sän sei­te­ny­hek­sän viiva (sen­su­roitu)… No niin, ala­han kertoa.

–Täh? Ai jaa… No… mistä sitä alot­tas… Niin no siis mulla nyt oli sitä… räjä­hettä, jonka olin ihan saanu… taikka ostanu, siltä äijältä sielä park­ki­pai­kalla. Niin minä ensin olin sen sinne kel­la­riin pii­lot­tanu, mutta rupes pik­ku­hi­li­jaa polt­te­le­maan se sielä että jos vaikka posah­taa omia aiko­jaan, ottais pää­hän. Ku ei niinkö mit­tään hyö­tyä olis siitä sitte ollu. #

–Niin. #

–Niin. Niin sitte raa­ha­sin sen sieltä tänne… eiku… sinne asun­toon, että ainaki sielä näen ettei sen päälle kol­hita tai jotaki. Mutta samalla lailla se rupes sie­läki hir­vit­tä­mään, että jos vaikka vahin­gossa sii­hen osuu, kom­pas­tuu taikka jotaki, niin että jou­vuin saa­tana lait­ta­maan sen soh­van taka pii­loon, etten nähäny sitä joka kerta ko siitä ohi käve­lin. Aina se sattu sili­mään ja rupes mie­tit­tä­mään, että tuossa sitä on, saa­tana räjäh­tää vielä omille sili­mille. Niin piti sitte ruveta kek­si­mään nopiasti sille että mihin sen panen, taikka että käy­tän siis… niin sitte siksi kävin sil­lon jo heti per­jan­taina — #

–Kah­des­kym­me­nes­kah­dek­sas? #

–Ää… Niin… vis­siin… siis no se per­jan­tai mikä nyt oli viime per­jan­tai. #

–Eli kah­des­kym­me­nes­kah­dek­sas. #

-…Niin sil­lon illalla menin sinne kau­pun­kiin ja kat­te­lin vala­miiksi, vähän suun­nit­te­lin sitä että niinkö mihin ja mil­lon ois hyvä. En ollu sitä tosin sen enem­pää suun­ni­tellu ko sil­lon vasta niinkö aloin haha­mo­tella sitä että tähän aikaan ko tulen ja tästä menen tuonne ja tuossa sen syty­tän… taikka viri­tän… niin… ja sitte millä pois että pää­sen. Ettei niinkö mahol­li­sesti kiinni jäis. Kö emminä sitä niinkö siinä var­si­nai­sesti suun­ni­tel­luk­kaan, kuhan vain halusin kokeilla että josko onnis­tuis. Pää­sis niinkö jälä­ki­kä­teen vielä vähän aikaa seu­raa­maan sitä että miten telek­ka­rissa ja uuti­sissa… lehissä ja sem­mo­sissa, mikkä ois niinkö ensi­reak­tiot ja sillä lailla. Tulisko Kari Lumi­kero… hehhh!… kyse­le­mään… heh­hehe — #

–Kari Lumi­kero? #

-…Niin…heh! #

-…Mitä kyse­le­mään? #

-…Noo… mm… ei mitään. Soli vain sem­mo­nen… hauska aja­tus, mikä tuli. #

–Jaa. No. Jat­ka­kaa. #

–Niin no sitte siellä sitä kat­tel­lessa se niinkö alako haha­mot­tua se päässä sillä lailla, että tun­tuki oikias­taan ihan hyvältä, se homma, että, tämä­hän saat­tais ihan oikiasti onnis­tuakki. Ja var­mis­tua että jus­tiin näi­hän minä teenki. #