Kun jonain, val­miiksi muu­toin­kin päin per­settä men­neenä päi­vänä koit­taa minulle se hetki, jol­loin avai­met unoh­tu­vat sen taka­nani kiinni pau­kah­ta­van oven taakse, minä toi­von kyke­ne­väni yhtä kyl­mä­päi­seen suh­tau­tu­mi­seen kuin -C- omassa tilan­tees­saan. Tosin olen kyllä sikäli hie­man häntä keh­nom­massa ase­massa, että minulla ei ole pie­no­kaista, jonka edessä minus­ta­kin olisi riit­tä­vän tar­peel­lista olla roh­kea. Kor­kein­taan joku epä­miel­lyt­tävä naa­puri sii­hen tie­tysti juuri sil­loin sat­tuisi. #

Tämä on se kohta, jossa voisi olla kolme täh­teä. #

Tässä jonain päi­vänä - eilen tai tois­sa­päi­vänä - olin tulossa kau­pasta ja ohit­ta­massa edel­läni kävel­lyttä naista, kun tämä yhtäk­kiä kään­tyi kan­noil­laan ja tokaisi: “Mitäs seu­rai­let? Ei täällä saa seu­railla ihmi­siä.” #

Noin sekun­nin kol­man­nek­sen tun­sin mie­les­säni lord­bo­re­dom­maista pel­koa siitä, että näy­tän vaa­ni­ja­rais­kaa­ja­hiip­pa­rilta, mutta sit­ten se kor­vau­tui jani­uusi­ta­lo­mai­sella tie­toi­suu­della siitä, ettei vika ole minussa, vaan kaikki muut ihmi­set ovat joko vähän yksin­ker­tai­sia tai sit­ten muu­ten vain pääs­tään sekai­sin (welcome to my world!). Sen jäl­keen huo­ma­sin edel­len jii­uusi­ta­lo­mai­sesti jää­väni poh­dis­ke­le­maan sitä, että mitä tuo nai­nen oli oikein tar­koit­ta­nut sanoes­saan, että “täällä”. Missä täällä? Täällä Kel­tin­mäessä? Täällä Suo­messa? Täällä maa­il­massa? Täällä pään sisällä? #

Täs­sä­kin voisi olla kolme täh­teä. Mutta kun minä en sitä itse kek­si­nyt ja var­sin­kin kun se on niin main­strea­mia, niin enhän minä sitä tohdi käyt­tää. Pitäi­si­vät minua vielä kopioi­jana, epä­oma­pe­räi­senä. #

Olen vajon­nut taas apa­ti­aan, joka tällä ker­ralla on taval­lis­ta­kin voi­mak­kaampi ja pit­kä­kes­toi­sempi. Huo­ma­sin sen aamulla nap­peja naa­maan kis­koes­sani, sillä tajusin, että oloni mel­kein sel­lai­nen kuin se olisi jos oli­sin tul­lut immuu­niksi koko selek­tii­vi­selle sero­to­nii­nin takai­sin­o­ton estolle. Olen tie­tysti koet­ta­nut miet­tiä, että mistä se joh­tuu, ja niin teh­des­säni kii­tel­lyt onneani, että pai­noin mie­leeni tämän alkaessa, että tämä ei johdu siitä että lope­tin syano­ko­ba­la­mii­nin syö­mi­sen, koska sil­loin en sitä vielä ollut lopet­ta­nut, vaan vasta aikeissa niin tehdä. #

Se voi ehkä joh­tua siitä, että olen taas pit­kästä aikaa avan­nut myrk­ky­pul­loni kor­kin ryh­mässä, vaik­ka­kaan joko myrk­kyni ei siitä huo­li­matta tule pul­losta ulos tai sit­ten tulee, mutta kukaan ei suostu sitä nie­le­mään. #

Kun jonain, val­miiksi muu­toin­kin päin per­settä men­neenä päi­vänä koit­taa minulle se hetki, jol­loin avai­met unoh­tu­vat sen taka­nani kiinni pau­kah­ta­van oven taakse, minä toi­von kyke­ne­väni yhtä kyl­mä­päi­seen suh­tau­tu­mi­seen kuin -C- omassa...