Ensim­mäi­nen valin­tani tun­tuu osu­neen nap­piin: soi­tin siis aamulla valit­se­mani asia­na­ja­jan toi­mis­toon, ja kans­listi oli hyvin ystä­väl­li­nen ja lupasi, että minuun otet­tai­siin yhteyttä. Sitä odo­tel­les­sani rupe­sin ahdis­tu­maan ja niinpä hätään­nyin jo tie­dus­te­le­maan säh­kö­pos­titse toi­sen­kin asia­na­ja­jan pal­ve­luita. #

Olin menossa kaup­paan jotain teh­däk­seni, jot­tei tar­visi vain odo­tella ja ahdis­tua enti­ses­tään, kun asia­na­jaja soitti. Hän­kin oli minusta heti oikein ystä­väl­li­sen, jos­kin silti myös tehok­kaan oloi­nen. Tie­dus­te­lin heti kär­keen tuosta kovasti ras­san­neesta huo­les­tani, ja kuten arve­lin­kin, se paik­ka­kun­tien välillä krui­sailu olisi ongelma - mutta se pys­tyt­täi­siin onnek­seni hoi­ta­maan sillä lailla, että hom­mat val­mis­tel­laan täällä päässä ja asia­na­ja­jani etsii sit­ten sopi­van asia­hen­ki­lön, joka hoi­taa hom­mat toi­sella paik­ka­kun­nalla. #

Kävin heti saman tien toi­mit­ta­massa sinne tar­vit­ta­vat pape­rit (haas­teen ja sel­vi­tyk­set varal­li­suu­desta, eli -tomuu­desta) ja kävin samalla YTHS:llä mak­sa­massa las­kun ja varaa­massa pit­kästä aikaa myös ajan psy­kiat­rille. Mat­kalla Jeho­van todis­taja -sisa­ret nak­ka­si­vat kou­raani “kär­si­myk­set LOPPUVAT PIAN!” -esit­teen, mikä oli minusta aika koo­mista. #

Asia­na­ja­jan kans­liassa hikoi­lin kuin sika yli­toi­veik­kaassa vaa­te­tuk­ses­sani (lumesta huo­li­matta läm­pö­tila on vain nol­lassa) ja häpe­sin lat­tialle mai­ha­reis­tani jää­neitä, jär­kyt­tä­viä rapa­jäl­kiä. #

Nyt on hyvä mieli. Tuo asia tun­tuu ole­van niin hyvässä hoi­dossa kuin olla voi. Toki­han tämän­het­ki­seen mie­lia­laan vai­kut­taa sekin, että hoi­din ker­ralla taas enem­män asioita kuin koko edel­li­sen puo­len vuo­den aikana yhteensä ja lei­jun siitä suo­riu­tu­mi­sen jäl­kei­sessä eufo­ria­pil­vessä. #