Luu­len että ma katoan kame­ran kanssa K-kertomusten kau­pun­gin kart­salle koh­ta­puo­liin. Jos taas sais jon­kun rake­tin­po­sauk­sen napat­tua vitu­raa­li­vil­mille vaikka. #

Hmm… pok­sahduksen, poksahuksen, poksauk­sen, posauk­sen - näp­pä­rästi nämä suo­men sanat toi­mi­vat ilman yli­mää­räi­siä kir­jai­mia­kin. #

Aloit­ti­vat täällä Kel­tin­mäessä ammus­ke­lun jo puoli vii­deltä, ensim­mäi­set hätä­housut. #

Hyvät uudet­vuo­det kai­kille siltä varalta, ettei enää nähdä! Tämän vuo­den puo­lella. #

Luu­len että ma katoan kame­ran kanssa K-kertomusten kau­pun­gin kart­salle koh­ta­puo­liin. Jos taas sais jon­kun rake­tin­po­sauk­sen napat­tua vitu­raa­li­vil­mille vaikka. # Hmm… pok­sahduksen, poksahuksen, poksauk­sen, posauk­sen - näp­pä­rästi nämä suo­men sanat toi­mi­vat ilman...

Jo hyvän aikaa on kir­joit­ta­mi­seni ollut vähän väki­näistä. Tun­tuu siltä, että olen sano­nut kai­ken. #

Ei, tämä ei ole jää­hy­väis­mer­kintä. Pikem­min­kin jon­kin­lai­nen tilan­near­vio. Minä en ole sitä tyyp­piä, joka aina tasai­sin välia­join kokee tar­peel­li­seksi pyyh­käistä koko tähä­nas­ti­sen men­nei­syy­tensä pois ja aloit­taa koko­naan alusta, uudella nimellä. Minä raa­haan mie­luum­min koko men­nei­syy­teni taak­kaa vaikka hau­taan saakka, koska ei se mene min­ne­kään vaikka sen pyyh­ki­si­kin pois Inter­ne­tistä, koska ei se ole ole­massa Inter­ne­tissä. Tämä blogi vain hei­jas­te­lee sitä, mitä on. #

Olen nolan­nut itseni mah­dol­li­sim­man monilla tavoilla, pal­jas­ta­nut (kir­jai­mel­li­ses­ti­kin) lähes kai­ken, mikä pal­jas­tet­ta­vissa on. Tun­tuu siltä, että jäl­jellä on enää hyvin vähän, jos mitään, kir­joi­tet­ta­vaa lem­piai­hees­tani, eli minusta itses­täni. Eivät maa­il­masta silti toki aiheet lopu, mutta vah­vasti poliit­tis­ten tai muu­ten vain kan­taa­ot­ta­vien kir­joi­tus­ten­kin suh­teen olen pat­ti­ti­lan­teessa, kun her­moni eivät vähään aikaan ole alkuun­kaan kes­tä­neet maa­il­man, saa­tika Suo­men tapah­tu­mien seu­raa­mista ja nii­den aktii­vista poh­dis­ke­lua. Kaikki tun­tuu mene­vän päin per­settä, mikä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta en ole vähään aikaan enää jak­sa­nut pukea sen herät­tä­mää suut­tu­mus­tani sanoiksi. Se on kovin ras­kasta puu­haa ja tällä het­kellä ras­kaam­paa kuin sen patoa­mi­nen sisälle. #

On myös aiheita, joista en ole vielä kir­joit­ta­nut, mutta joista en myös­kään toden­nä­köi­sesti tule­kaan kir­joit­ta­maan. Ensim­mäi­sinä tule­vat mie­leeni nämä: #

1. Läheis­ten ja tut­tu­jen yksi­tyis­asiat. Nämä olen pyr­ki­nyt rajaa­maan täältä pois kate­go­ri­sesti, koska en haluaisi tehdä vir­hear­viota sen suh­teen, minkä ver­ran asianomais(t)en itsensä mie­lestä on sopi­vaa kir­joit­taa. #

2. Surul­li­suu­teni, yksi­näi­syy­teni ja mus­ta­suk­kai­suu­teni. Kahta ensim­mäistä aihetta en sinänsä vie­rasta, mut­ten ole tuo­nut niitä tänne lähes­kään siinä mää­rin, kuin ne elä­mäs­säni tun­tu­vat, koska niistä luke­mi­nen herät­tää jota­kuin­kin nor­maa­lissa, hyvän­tah­toi­sessa ihmi­sessä (jol­lai­sia mar­gi­naa­lin luki­joista tun­tuu löy­ty­vän pil­vin pimein - mor­jens vaan!) myö­tä­tun­toa ja halua tehdä jotain, eikä blogi kui­ten­kaan tar­joa riit­tä­viä mah­dol­li­suuk­sia näi­den tun­tei­den hel­pot­ta­mi­seen siinä mää­rin, kuin ne käy­tän­nössä vaa­ti­si­vat. Vii­mek­si­mai­nit­tua toi­saalta häpeän jos­sain mää­rin, tai tar­kem­min sanot­tuna aras­te­len sen pal­jas­ta­mista, koska sitä pide­tään usein pahek­sut­ta­vana, toi­saalta se taas liit­tyy melko tii­viisti edel­li­seen koh­taan, koska mus­ta­suk­kai­nen ei voi olla ilman koh­detta, joka on toi­nen ihmi­nen. #

3. Seksi. Tämä aihe­piiri on minulle lähes täysi tabu. Pys­tyn käsit­te­le­mään sitä kor­kein­taan lei­kin­las­kun var­jolla, mitä tapaa toi­saalta pidän pää­asiassa hal­vek­sut­ta­vana, koska se juuri kie­lii kyvyt­tö­myy­destä käsi­tellä asiaa vaka­vasti. Minusta seksi on hyvin tiu­kasti vain kah­den ihmi­sen väli­seksi tar­koi­tettu (kuka tar­koitti?) asia, eikä siitä saa puhua mui­den kanssa. Hyvä jos edes sen toi­sen ihmi­sen, koska se on kaik­ki­nensa hyvin häpeäl­listä tou­hua ihan kuten ruu­miin­toi­min­not yleensäkin.

Mitä siis tästä eteen­päin? Hah, tätä samaa pas­kaa tie­tysti, mitäpä muu­ta­kaan. En minä kuvit­tele, että tämä tämän kir­joit­ta­mi­sesta mik­si­kään muut­tuisi, mutta toi­vot­ta­vasti saan tällä haih­du­tet­tua mie­les­täni niitä (ehkä kuvit­teel­li­sia) odo­tuk­sia, joita mar­gi­naa­lin aiempi laatu on pan­nut luki­jat tälle pikku pro­jek­tille hil­jaa mie­les­sään aset­ta­maan. #

Tähänpä sopii­kin mai­niosti pikku meemi (via Elä­män omi­tui­suuk­sia): jos on jotain, ihan mitä tahansa, jota, sinä, arma­hin luki­jani, olet aina halun­nut minusta tie­tää, mut­tet ole toh­ti­nut kysyä, niin het­kesi on koit­ta­nut. Heitä kysy­myk­sesi kom­ment­ti­laa­tik­koon! Kysy minulta mitä tahansa! Vas­taan mitä tahansa niin raa’an rehel­li­sesti kuin vain kyke­nen itses­täni irti repi­mään! En sulje pois edes tuossa edellä lis­taa­miani aiheita, sillä pyr­ki­myk­seni rehel­li­syy­teen ajaa yleensä kai­ken muun edelle ja luul­ta­vasti niin käy myös tässä. #

(Vii­kon­loppu on ehkäpä huo­noin mah­dol­li­nen aika inte­rak­tii­vi­suutta vaa­ti­van mee­min liik­keel­le­pot­ki­mi­seen, mutta tämä nyt vaan sopi minusta niin hyvin tähän aihee­seen, eikä tämä aihe nyt anta­nut odot­taa itse­ään.) #

Jo hyvän aikaa on kir­joit­ta­mi­seni ollut vähän väki­näistä. Tun­tuu siltä, että olen sano­nut kai­ken. # Ei, tämä ei ole jää­hy­väis­mer­kintä. Pikem­min­kin jon­kin­lai­nen tilan­near­vio. Minä en ole sitä tyyp­piä, joka aina tasai­sin...

 
Kun eroat kir­kosta vuo­den 2005 puo­lella, väl­tät vuo­den 2006 kir­kol­lis­ve­ron. #

Pikku Hii­ren mai­ninta omasta eron toi­meen­pa­nos­taan muis­tutti tästä. #

Ja Hei­din vin­kistä: Sata syytä erota kir­kosta. #

  Kun eroat kir­kosta vuo­den 2005 puo­lella, väl­tät vuo­den 2006 kir­kol­lis­ve­ron. # Pikku Hii­ren mai­ninta omasta eron toi­meen­pa­nos­taan muis­tutti tästä. # Ja Hei­din vin­kistä: Sata syytä erota kir­kosta. # Muok­kauk­set 21. 5. 2013...

“Tällä ker­taa Tina tekee kolme eri ruo­ka­la­jia paah­to­pais­tista. Luvassa on per­sil­jan­juu­ricrè­mellä täy­tet­tyjä paah­to­pais­ti­rul­lia, car­pacciota sekä muhen­nosta sien­ten ja ome­noi­den kera.” #

Yle: “Tinan keit­tiössä” #

Jos Jamie Oli­ve­rin kok­kioh­jel­mien suo­sio on mies­puo­li­sen kat­so­jan mie­lestä kum­mal­li­nen ilmiö, niin suo­sit­te­len kat­so­maan Tinan keit­tiössä. Aina­kin minusta Tina on aivan totaa­li­sen ihas­tut­tava! Niin luon­nol­li­nen ja hupsu ja kaik­kea muu­ta­kin ihq­daa. #

Vaikka se tekee­kin ihan ihme uto­pia­ruo­kia, joita en voi kuvi­tel­la­kaan kos­kaan itse osaa­vani tehdä (minulta onnis­tui­si­vat kor­kein­taan peko­niin kää­ri­tyt peko­ni­sii­vut), niin tuota käsien huis­kin­taa kat­se­lee ja soli­se­vaa ruot­sia kuun­te­lee ilok­seen. #

 #

“Tällä ker­taa Tina tekee kolme eri ruo­ka­la­jia paah­to­pais­tista. Luvassa on per­sil­jan­juu­ricrè­mellä täy­tet­tyjä paah­to­pais­ti­rul­lia, car­pacciota sekä muhen­nosta sien­ten ja ome­noi­den kera.” # Yle: “Tinan keit­tiössä” # Jos Jamie Oli­ve­rin kok­kioh­jel­mien suo­sio on mies­puo­li­sen...