Ilta oli myö­häis­syk­syi­seksi var­sin läm­min, joten kun kei­kalta Tepon kanssa pois­tu­massa olleen Matin lihak­si­kasta var­ta­loa peit­tä­vät iho­kar­vat väräh­ti­vät, hän jän­nit­tyi välit­tö­mästi. Matin ei luon­nol­li­ses­ti­kaan tar­vin­nut sanoa Tepolle mitään, sillä tämän jalo­muo­toi­set sie­rai­met oli­vat myös poi­mi­neet vaa­ran uhan ilmasta, ja toi­siinsa vil­kais­tu­aan mie­het sin­gah­ti­vat sala­man­no­peasti tahoil­leen: Matti lähei­sen kul­man ja Teppo ros­ka­la­van taakse, jonne hän ennätti juuri ennen kuin luo­dit lävis­ti­vät sen toi­sen kyl­jen. #

Vel­jes­ten äärim­mäi­sen her­kät kor­vat oli­vat välit­tö­mästi tun­nis­ta­neet äänen läh­teeksi pie­ni­ko­koi­sen kone­tu­lia­seen, ja pai­kal­lis­ta­neet sen lähei­selle katolle. Toi­nen ja kol­mas tuli tuli­vat kah­desta muusta suun­nasta. Vaikka kyseessä oli­vat­kin ilmi­sel­västi ammat­ti­mai­set tap­pa­jat, he oli­vat pal­jas­ta­neet itsensä lau­kauk­sil­laan liian nopeasti, Teppo mietti; hei­dän olisi pitä­nyt odot­taa väi­jyk­sissä ja avata tuli myö­hem­min, yllät­täen uhrinsa. #

Luo­ti­sa­teen ropis­tessa yhä ympä­ril­lään Matti kii­pesi ylös tii­li­sei­nässä kiinni ollutta räys­täs­put­kea pit­kin. Saa­vut­tu­aan katolle hän liik­kui ripeästi mutta äänet­tö­mästi kuin kissa sen reu­nalla, lähes­tyen ensim­mäistä ampu­jaa taka­si­vulta. Pääs­ty­ään noin met­rin pää­hän mie­hestä, tämän sitä lain­kaan aavis­ta­matta, Matin alkoi käydä häntä hie­man sää­liksi, joten hän huik­kasi: “Psst!” #

Kun mies kään­tyi, Matti jysäytti kier­to­pot­kun hänen naa­maansa niin että mie­hen nenä hal­kesi pie­nen­pie­niksi murusiksi ja kaikki ham­paat irto­si­vat pai­koil­taan. Kun mies oli pot­kun voi­masta kään­näh­tä­nyt selin, Matti tart­tui vasem­malla kädel­lään hänen pää­hänsä ja kat­kaisi mie­heltä nis­kan yhdellä oikean kyy­när­päänsä pis­tä­vällä liik­keellä. #

Samaan aikaan Teppo oli kii­ven­nyt toi­selle katolle, josta ampuja oli tulit­ta­nut pie­nellä käsia­seella. Teppo ei vai­vau­tu­nut luot­ta­maan yllä­tyk­sen voi­maan, vaan hyp­päsi katok­sen reu­nan yli suo­raan pis­too­li­mie­hen eteen. Mies ei luon­nol­li­sesti silti miten­kään ollut osan­nut varau­tua tähän, ja hänen häm­men­nyk­sensä mak­soi hänelle hänen hen­kensä. Hän ehti vain vai­voin kohot­taa aseensa kohti hyök­kää­jäänsä, kun tämä jo yhdellä käsit­tä­mät­tö­män voi­mal­li­sella lyön­nillä murs­kasi hänen ran­teensa. #

Mie­hen pis­tooli ei ehti­nyt pudota maa­han, sillä Teppo otti sen kiinni ilmasta ja oli saman tien siir­ty­nyt mie­hen taakse. Hän pakotti mie­hen pol­vil­leen, suun­tasi aseen tämän sydä­meen ja veti lii­pa­sinta niin ripeästi, että aseen viisi vii­meistä luo­tia tyh­je­ni­vät siitä yhdessä sekun­nissa. #

Sen jäl­keen Teppo hyp­päsi katolta takai­sin katu­ta­solle peh­men­täen maa­han­tu­lo­aan kuper­kei­kalla. Kaikki tapah­tui jäl­leen niin äänet­tö­mästi, ettei kadun­kul­massa edel­leen ros­ka­la­vaa täh­täi­levä mies kuul­lut mitään — tai ehkä hänen tark­kaa­vai­suu­tensa oli her­paan­tu­nut siksi, että hän yritti kut­sua katolla jo pit­kän aikaa kuol­leina maan­neita tove­rei­taan kuis­ka­ten. Oli miten oli, Matti ja Teppo lähes­tyi­vät häntä, toi­nen vasem­malta, toi­nen oikealta, eikä hän tien­nyt sitä ennen kuin oli liian myö­häistä. #

Matti tart­tui miestä vasem­masta kädestä, Teppo oikeasta, eikä hei­dän yhteis­koor­di­naa­tioonsa tar­vittu sanoja, hädin tus­kin eleitä, kun he kah­della täs­mäl­leen saman­ai­kai­sella, toi­sis­taan pois­päin suun­tau­tu­neella liik­keellä tem­pai­si­vat niin, että mies hal­kesi kes­keltä kah­tia, ja hänen sisus­ka­lunsa puto­si­vat maa­han täs­mäl­leen sii­hen koh­taan, jossa vielä äsken koko­nai­nen mies oli seis­syt. #

Var­mis­tet­tu­aan vielä, ettei lähiym­pä­ris­tössä ollut enem­pää vihol­li­sia, Matti ja Teppo sei­sah­tui­vat vielä het­keksi pai­kassa, jossa oli­vat olleet tuli­tuk­sen alkaessa. #

“Vaisto pelasti mei­dät jäl­leen ker­ran”, Matti sanoi.
“Totta, vaisto pelasti”, vas­tasi Teppo. #

Tässä kuva­tut tapah­tu­mat ovat tosia, eikä niillä niin ollen ole mitään yhteyttä Espoossa vii­kon­lop­puna väi­te­tysti sat­tu­nee­seen ampu­ma­vä­li­koh­tauk­seen. Kaikki yhtä­läi­syy­det Matin ja Tepon tai mui­den mie­li­ku­vi­tus­hah­mo­jen sekä tämän­päi­väi­sen Pris­man (Vaa­ran vaisto) kanssa ovat siis puh­dasta yhteen­sat­tu­maa. #

Ilta oli myö­häis­syk­syi­seksi var­sin läm­min, joten kun kei­kalta Tepon kanssa pois­tu­massa olleen Matin lihak­si­kasta var­ta­loa peit­tä­vät iho­kar­vat väräh­ti­vät, hän jän­nit­tyi välit­tö­mästi. Matin ei luon­nol­li­ses­ti­kaan tar­vin­nut sanoa Tepolle mitään, sillä tämän...