« Elokuvasitaatit: oma top 20 | Mikä siilihahmo? »
M I – N Ä
sunnuntaina, 15. huhtikuuta 2007 klo 14:27
Avaa Paint tai vastaava yksinkertainen piirrosohjelma ja suttaa hiirellä omakuva viidessä minuutissa.
Kuten Kasassa todettiin, tämä oli pikemminkin anonyymeille, pseudonyymeille ja kvasipseudonyymeille sopiva juttu kuin meille omaa naamaa muutenkin jatkuvasti esille tunkeville, mutta Hurmaavassa itsemurhassa tämän nähtyäni en enää voinut mitään sille että sain tartunnan.1 Tämä on jotenkin tosi herttainen. Jotenkin tässä kiteytyy minusta hienosti kaikki se, mitä blogaaminen minulle merkitsee: digitaalisen omakuvan tuottamista vapisevin hiirikäsin.
Uppouduin hommaan niin, että unohdin tuon aikarajan kokonaan, ja siksi tämän tuhertamisessa saattoi kyllä mennä yli viisi minuuttia, mutta eihän se nyt niin vakavaa ole. Mikäpä olisi?
Jos sitten vielä Jussin tapaan sovellettaisiin tähän vähän kyökkipsykologiaa, niin tarttuisin ainakin siihen, että näytän tuossa kuvassa lihavammalta kuin todellisuudessa. Ja hiusrajani on alempana kuin todellisuudessa.
Työkaluna MS Paint. Hyvä sillä on aina silloin tällöin jotain tällaista leikillistä tuherrella jotta muistaa, kuinka köykäinen se on. Meinasi mennä hermot sen kanssa sata kertaa tätäkin tehdessä.
- 1 Täytyisikin aina ilmaista se näin päin eikä itsepetollisesti niin kuin yleensä, että
minä tartuin tähän
. Meemeihin ei tartuta vaan meemit tarttuvat meihin. ¶
M I – N Ä
on Janin kirjoittama merkintä, joka julkaistiin marginaalissa sunnuntaina, 15. huhtikuuta 2007 klo 14:27. Merkintä kuuluu luokkiin Meemit, linkit ja blogit. Voit tallentaa merkinnän seuraavilla linkkipalveluilla: del.icio.us, Digg, Facebook, reddit, StumbleUpon.
-
torstaina, 19. huhtikuuta 2007 klo 20:07aika hyvä kuiteski.. olen joskus jotain tuhrinut hiirellä ja se oli aika tuskallista, enkä edes tiedä usonko yrittää itseni piirtämistä! herre gyyt”
-
torstaina, 19. huhtikuuta 2007 klo 20:25Tuskallista se hiirellä tuhertaminen nimenomaan on.

Sivun alkuun
Kommentit
Kommentoi | RSS: tämän merkinnän kommentit | Mitä ovat tähdet kommenttien yhteydessä?