Spoutblog on kerännyt listan kymmenestä parhaasta elokuvannimestä viimeisten kymmenen vuoden ajalta (via IMDb). Haaskasin sitten minäkin tuossa vähän aikaani Wikipedian vuosittaisten elokuvalistojen kanssa (alkaen vuonna 1998 julkaistujen listasta) ja kasasin omani. Klassikoihin perustumisen takia liian ilmeisen hyvät (Pride & Prejudice, War of the Worlds) jätin pois. Tein valintani alkuperäiskielisistä ja siksi linkitin (enimmäkseen) englanninkielisiin Wikipedia-artikkeleihin. #
Requiem for a Dream (2000). Suomennos, Unelmien sielunmessu on sekin poikkeuksellisen onnistunut mielestäni. En ole nähnyt elokuvaa.
Gods and Monsters (1998). Muun muassa Frankensteinin morsiameen viittaava nimi on monitulkinnallisuudessaan minusta aivan Saatanan hieno. En ole nähnyt elokuvaa kokonaisuudessaan.
Eyes Wide Shut (1999). Joku heitti tämän Spoutblogin kommenteissa, ja kyllä tämä ehdottomasti kärkikolmikkoon minustakin kuuluu. Elokuvaa en pääosin sen sisällön takia ole sietänyt katsoa.
Der Untergang (2004) Tämänkin kohdalla suomennos, Perikato, on loistava.
Magnolia (1999). Tätäkään en ole muistaakseni katsonut, ehkä siksi että Tom Cruise on niin oksettava.
Lost in Translation (2003). En ole nähnyt kokonaisuudessaan.
Jackass Number Two (2006). Krähhähähähähähää! En ole nähnyt, pitäisi kyllä.
Dreamcatcher (2003). En ole nähnyt. Ainakin kirjan nimi on sekin suomennettu hyvin (Unensieppaaja).
Crouching Tiger, Hidden Dragon (2000). Erilaisuus on valttia, ja jälleen suomennos, Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, pelaa yhtä hyvin kuin alkuperäinen.
Donnie Darko (2001). Koska kyseessä on erisnimi, suomentajalla ei luonnollisestikaan ole ollut paljon mahdollisuuksia (Donnie Darko), mutta olen siitä huolimatta usein miettinyt, mikä tämä olisi suomennettuna. Pekka Pimiö? Teemu Tummio? Sami Synkiö? Wallu Warjo?
…ehkä on ihan hyväkin, ettei sitä ole käännetty. #
Listaa kootessani huomasin, että nimiä keksittäessä minut on helppo lahjoa
uskonnollisilla viittauksilla
lyhyydellä.
Enin osa listan ensimmäiselle versiolle karsiutuneista oli yksinäisiä substantiiveja (plus artikkeli). Finaalissa niiden osuus oli kuitenkin pienempi.
#12835. maanantai, 29. syyskuuta 2008 klo 14.37
Donnie Darko suomeksi? No, Tommi Turmiola, tiätty. :)
#12836. maanantai, 29. syyskuuta 2008 klo 15.22
Hah :D
#12837. maanantai, 29. syyskuuta 2008 klo 15.34
Tomppa on Magnoliassa vähiten oksettava ikinä. Paitsi että roolinsa on siinä tarkoituksellisen oksettava ja suoritus on sikäli hieno. Elokuvan aikoinaan nähtyäni olin hetken siinä uskossa että Cruisesta on kasvanut oikea näyttelijä, mutta eeei…
Unelmien sielunmessu on totisesti katsomisen arvoinen, joskin varovaisuutta on noudatettava. Kyseessä on ainoa tietämäni elokuva jonka pelkkä tunnusmusiikki nostaa kylmän ahdistushien pintaan.
Ai niin, hyvä lista. Olen kanssasi enimmäkseen samaa mieltä noista. Hyviä mieleenjääviä otsikoita.
#12838. maanantai, 29. syyskuuta 2008 klo 16.40
Ugus: Tuota Tompan Magnolia-roolia kuvatessasi tulee väkisinkin mieleen, että onko tässä nyt sitten kyse siitä yhdestä roolista, jonka esittämistä varten mies on syntynyt. Nimittäin kun minä uskon siihen, että jokaisella näyttelijällä on uransa aikana korkeintaan yksi sellainen rooli, johon tämä sopii kuin nyrkki silmään, eikä se riipu yhtään siitä onko kyse hyvästä vai huonosta näyttelijästä, eikä siitäkään, onko tämä kyseinen roolisuoritus sinänsä hyvä vai ei. Itse asiassa se suoritus voi pikemminkin olla sikäli huono, että se on enimmäkseen vain itseltään kaikissa rooleissaan vaikuttavalta näyttelijältä tavanomainen, itseltään näyttävä roolisuoritus, mutta se rooli on kirjoitettu siten, että sen näyttelijän kaikkialla muualla häiritsevän silmiinpistävä oman itsensä näköisyys ja oloisuus onkin tässä elokuvassa juuri sitä, mitä sen näyttelijän pitääkin esittää.
Tulipa taas massiivinen ja mahdollisimman sekava selitys tuosta, joten viimeistelläänpä se mahdollisimman huonolla esimerkillä: Jim Carreyhän on sellainen näyttelijä, joka eksentrisyytensä takia pomppaa esiin lähes elokuvassa kuin elokuvassa juuri omana kuminaama-itsenään, ja yleensä hänen tähdittämänsä elokuvat sen tähden sitten juuri yritetään kirjoittaa tällä tavalla Carreyn persoonallisuuden ympärille sen sijaan, että mies muovaisi itsensä kokonaan uusiksi aina kutakin roolia varten. Jim Carreytä esimerkkinä siis käyttääkseni tällainen once-in-a-lifetime -rooli voisi olla The Truman Show’n Truman.
Tämä on huono esimerkki siksi, että olen nähnyt tuon elokuvan vain kerran ja siitä on miljoona vuotta, joten saatan muistaa ihan väärin kun muistelen Carreyn roolihahmon olleen tuossa elokuvassa niin täsmälleen sitä mitä mies pohjimmiltaan on. Lisäksi se on huono esimerkki siksi, että niitä ainutlaatuisen täydellisesti sopivia rooleja pitäisi tosiaan olla kullekin vain yksi, ja kuitenkin lähes yhtä vahva ehdokas juuri Carreyn kohdalla sellaiseksi tuntuu muistikuvieni mukaan olevan Batman Foreverin Arvuuttaja.
Myöskin Sähköputkimiehessä Carreyn häiriintyneen roolihahmon tausta vaikutti täydelliseltä selitykseltä miehen oikean elämän minälle, mutta muutoin se oli vain yksi esimerkki näistä vähemmän onnistuneista, saman persoonallisuuden ympärille kirjoitetuista elokuvista, joita Carreyn tapauksessa riittää.
#12839. maanantai, 29. syyskuuta 2008 klo 19.57
Muistaakseni Carreylla oli joku onnistuneeksi mainittu vakavampi rooli tuossa muutama vuosi sitten, mutta eihän tuon elokuvan nimi ole mieleen jäänyt.
Teoriasi kyllä pätee yllättävän moneen hyvänäkin pidettyyn näyttelijään; nämä kaksi tosin lienevät räikeimpiä esimerkkejä.
Kyllähän Schwarzeneggerkin melkein oli luonteva aikoinaan Total recallissa.
#12840. maanantai, 29. syyskuuta 2008 klo 20.10
Ah, Total recall pitäisikin sekin nähdä pitkästä aikaa. Vain kerran olen senkin nähnyt.