marginaali

Voi Suomi-parkaa

#5817. Perjantai, 30. tammikuuta 2009 klo 12.02.44, kirjoittanut Jani.

On ihan hyvä että Suo­men yhä vain jat­ku­viin ihmi­soi­keus­rik­ko­muk­siin kiin­ni­te­tään van­han­kin median taholta huo­miota. Minua kui­ten­kin rasit­taa se, että Ylen jutussa koros­te­taan asian häpeäl­li­syyttä lähinnä Suo­men kan­sain­vä­li­sen mai­neen kan­nalta. #

“Pit­kit­ty­neistä oikeu­den­käyn­neistä on tul­lut häpeä­tahra jopa Suo­men kan­sain­vä­li­selle mai­neelle.” #

Yle: “Pit­kit­ty­neet oikeu­den­käyn­nit ryvet­tä­vät Suo­men mai­netta” #

Tämä tar­joaa var­sin päte­vän käsi­tyk­sen siitä mitä käsite val­lan vah­ti­koira Suo­messa mer­kit­see: vah­ti­koira tun­tuu pyr­ki­vän pikem­min­kin val­tio­val­lan suo­je­le­mi­seen kuin sen teke­mistä vir­heistä räk­syt­tä­mi­seen. Täs­sä­kään tapauk­sessa se ei näkö­jään osaa tai uskalla purra sieltä missä se tun­tuu: traa­gis­ta­han pit­kit­ty­neissä oikeu­den­käyn­neissä ovat nii­den ham­pai­siin juut­tu­nei­den ihmis­ten koh­ta­lot. #

Ihmis­koh­ta­loi­den takia­han ne pit­kit­ty­neet oikeu­den­käyn­nit ovat ongelma, mitä vitun väliä jol­lain val­tion kan­sain­vä­li­sellä mai­neella ihmis­ten rin­nalla on? Mel­kein yhtä vas­ten­mie­listä sen koros­ta­mi­nen täl­lai­sessa yhtey­dessä on kuin vaik­kapa lain­suo­jat­to­mien van­kien pitä­mi­sestä ker­to­mi­sen yhtey­dessä. Ihmi­set elä­vät, hen­git­tä­vät ja tun­te­vat. Val­tiot, oikeus­lai­tok­set ja val­ta­ko­neis­tot eivät. #

Viisi vuotta sitten: Vainoahdistusta ryhmässä

#5779. Perjantai, 30. tammikuuta 2009 klo 11.11.08, kirjoittanut Jani.

Koska psy­ko­te­ra­piaa ja var­sin­kin ryh­mä­te­ra­piaaRyh­mä­te­ra­piasta ei vielä tämän kir­joi­tus­het­kel­lä­kään ole esi­mer­kiksi suo­men­kie­listä Wikipedia-artikkelia lain­kaan. tun­tui sitä aloi­tel­les­sani ympä­röi­vän sala­pe­räi­syy­den verho, ajat­te­lin käyt­tää saa­maani tilai­suutta hyväk­seni ja kir­jata tera­piasta ylös sel­lai­sia ver­tais­ko­ke­muk­sia, joita oli­sin kovasti halun­nut itse­kin lukea ennen sen alka­mista. Sala­pe­räi­syys herät­tää aina­kin minussa yleensä aina epäi­lyk­siä myös hämä­rä­pe­räi­syy­destä, vaikka psy­ko­te­ra­pian koh­dalla ver­tais­ko­ke­muk­sien vähäi­nen tar­jonta joh­tuu­kin var­masti tosia­siassa pikem­min­kin siinä käsi­tel­ty­jen asioi­den arka­luon­toi­suu­desta kuin taus­talla vai­kut­ta­vasta, mani­pu­loi­vasta kul­tista, joka pyr­kii visusti var­je­le­maan salaista psy­ko­te­ra­piaksi nimi­tet­tyä oppi­aan. #

Mikäli edel­li­nen kuu­losti koo­mi­selta lii­oit­te­lulta, niin seu­raava kat­kelma voi osoit­taa, että aina­kin minulle tämä psy­ko­te­ra­pian epäi­lyt­tä­vyys oli tuol­loin var­sin todel­li­sen tun­tui­nen huo­le­naihe. #

Eilen oli puhetta uskon­noista ja siinä yhtey­dessä tera­peutti yritti tapansa mukaan kään­tää kes­kus­te­lun ylei­seltä tasolta kos­ke­maan ryh­mää ja aiheen hei­jas­tu­mista sii­hen; pal­jas­tin oman ennak­ko­luu­loni ole­van mel­keinpä juuri täs­mäl­leen sen mitä tera­peutti ehdotti eli että tera­pian tar­koi­tus on yrit­tää jol­la­kin tapaa saada mei­dät “kään­ny­tet­tyä” pois keret­ti­läi­sestä pahoin­voin­nis­tamme. #

31. maa­lis­kuuta 2004: “Uskon päi­vän ilta­seu­rat” #

Huo­mat­ta­vaa­han tuossa on se, että tera­peutti tosi­aan­kin sanal­listi aja­tuk­seni puo­les­tani. En näin ollen var­maan­kaan ollut ensim­mäi­nen hänen tera­pias­saan käy­nyt, jonka päässä tuon­kal­tai­sia aja­tuk­sia liik­kui. Luu­len, että edellä kuvas­tuva ajat­te­luni on sitä, mistä alan ammat­ti­lai­set käyt­täi­si­vät las­tenp­sy­ko­lo­gian pio­nee­rin, Mela­nie Kleinin kehit­tä­mää käsi­tettä vai­noah­dis­tus. Jos­tain syystä ryh­mäp­sy­ko­te­ra­piassa läh­de­tään ole­tuk­sesta, että Kleinin alku­jaan var­hais­lap­suu­den psyyk­kistä kehi­tystä kuvaa­maan tar­koit­tama malli on sovel­let­ta­vissa ryh­mään, jota pide­tään vuo­roin vau­vana, vuo­roin äitinä tera­peu­tin näy­tel­lessä isää. #

Vai­noah­dis­tus on kes­kim­mäi­nen osa Kleinin var­si­naista psy­ko­jar­go­nin kruu­nun­ja­lo­ki­veä, skit­so­pa­ra­noi­dista posi­tiota (paranoid-schizoid posi­tion). Alun skitso viit­taa vau­van suh­tees­saan äitiin käyt­tä­mään loh­ko­mi­seen: äidin hel­li­vän rin­nan lisäksi vau­valle on ole­massa paha ja vai­noava rinta, vaikka todel­li­suu­dessa on kyse yhdestä ja samasta objek­tista. Voin sanoa ihan suo­raan, ettei tämä Kleinin teo­ria eikä var­sin­kaan sen sovel­ta­mi­nen ryh­mään ollut omi­aan häl­ven­tä­mään psy­ko­te­ra­piaa koh­taan tun­te­maani hämä­rä­pe­räi­syy­se­päi­lyä. Tosin, mikäli se oli kuin oli­kin vai­noah­dis­tuk­sen ilmen­ty­mää, niin se ahdistus-osa siitä alkoi kyllä sit­tem­min vähi­tel­len häl­vetä ja kor­vau­tua kiusaan­tu­nei­suu­della, kun koin minua vai­non­nen rin­nan aseis­tau­tu­neen kovin epä­us­kot­ta­valta tun­tu­valla psy­ko­hömp­pä­teo­rialla. #

Vau­van loh­kai­se­mista äidin­puo­lis­koista toi­selle, eli aja­tuk­selle hyvästä ja hel­li­västä rin­nasta, on kui­ten­kin sil­le­kin halut­taessa helppo löy­tää ilmen­tymä saman istun­to­ker­ran muis­tiin­pa­nois­tani. Aina­kin jos vähän siris­tää sil­miä. #

Toi­nen mie­len­kiin­toi­nen asia mikä eilen sel­visi, on asia, joka minua on kiin­nos­ta­nut jo kauan ennen kuin oma tera­pia tuli ajan­koh­tai­seksi: mitä tapah­tuu poti­laille, kun tera­peu­tille sat­tuu jota­kin, joka estää tera­pian jat­ku­mi­sen. Kuu­lemma näitä tapauk­sia var­ten pitää/pitäisi olla jär­jes­te­lyt ole­massa, ja aina­kin mei­dän ryh­män osalta sel­lai­nen on ole­massa. Vaikka en aktii­vi­sesti tätä asiaa mie­ti­kään enkä sitä kos­kaan ole mureh­ti­nut (se vain on sil­loin täl­löin käy­nyt mie­lessä koska kysy­mys on mie­len­kiin­toi­nen), niin tuon kuu­le­mi­nen tun­tui suun­nat­to­man hyvältä - sitä tunsi itsensä kovin tär­keäksi; “meistä väli­te­tään”. #

ed. #

Viisi vuotta sitten: Lukemista ja kävelyterapiaa

#5600. Torstai, 29. tammikuuta 2009 klo 14.40.23, kirjoittanut Jani.

Blo­gini alku­tai­pa­leella heti kun­toi­luai­heen jäl­keen tuli­vat käsit­te­lyyn ensim­mäi­set kir­jat. Minään var­si­nai­sena luku­touk­kana minua tus­kin on kos­kaan voi­nut pitää, mutta olen kyllä viih­ty­nyt­kin kir­jo­jen parissa. Enim­mäk­seen olen tavan­nut lukea fak­taa. Fik­tion puo­lella minua ovat tie­teis­ta­ri­noi­den lisäksi kiin­nos­ta­neet lähinnä vain klas­si­koina pide­tyt kir­jat. Fak­tan ja fik­tion suh­detta luke­mis­tos­sani sekä kiin­nos­tuk­seni koh­teita fak­tan puo­lella kuvas­taa hyvin ensim­mäi­sessä kir­jas­to­reis­susta ker­to­vassa mer­kin­nässä oleva lai­naa­mieni teos­ten luet­telo. #

Klas­sikko ja neljä asia­teosta. Mie­len­kiin­toista tässä lis­tassa minusta itses­täni näin jäl­ki­kä­teen on se, että se ei tunnu ole­van mis­sään jär­jes­tyk­sessä. Olen käsit­tääk­seni aina tukeu­tu­nut tiu­kasti muo­dol­li­suuk­siin, eikä blo­gaa­mi­seni ole tässä suh­teessa ollut poik­keus. #

Hmm. Vie­lä­kään en tiedä mitä suo­si­tuk­set sanoo lin­ki­tyk­sestä ja väli­mer­keistä; pitääkö/saako pis­teet ja pil­kut ottaa osaksi link­kiä. #

30. maa­lis­kuuta 2004: “Kir­jas­toon” #

Vaikka teks­tin tek­ni­set muo­dol­li­suu­det huo­les­tut­ti­vat minua tuol­loin taval­li­seen tapaani, käyt­tä­mäni kieli oli kui­ten­kin siitä poi­ke­ten enem­män puhe­kie­li­mäistä kuin nykyi­sin (ja sii­hen upot­ta­mieni puo­li­pis­tei­den määrä aivan nau­ret­tava). Silti se, ettei yllä ole­valla lis­talla ole mitään jär­jes­tystä, on minusta kum­mal­lista. Jol­lei muo­toa mää­rää jokin ulkoi­nen taho eikä mikään käy­tän­nöl­li­nen tekijä, olen kek­si­nyt sel­lai­sen ja pyr­ki­nyt sit­ten nou­dat­ta­maan sitä. Vähin­tään­kin oli­sin kuvi­tel­lut parem­man puut­teessa aak­kos­ta­neeni kir­jat niitä lis­ta­tes­sani. #

Jo ennen kir­jal­li­suusai­hetta oli kun­toi­lu­mer­kin­nän yhtey­dessä viu­hah­ta­nut psykoterapia-aihe, ja se toisti tämän temp­punsa myös seu­raa­van sel­lai­sen yhtey­dessä. En enää muista tar­kal­leen, koska psy­ko­te­ra­pia­ryh­mässä käyn­nit aloi­tin, mutta se oli tuol­loin kui­ten­kin vielä ihan aluil­laan. #

Ja käve­lin peräti eili­sil­ta­na­kin tera­piasta kotiin. Välillä olin kyllä taas varma että olen jou­tu­nut ties minne mutta ihan oikea reitti se sit­ten lop­pu­jen lopuksi oli. #

31. maa­lis­kuuta 2004: “Keski-Suomen kevät” #

Kuinka pal­jon tuli­sin­kaan vielä noita katuja sit­tem­min tal­laa­maan! Nyt osai­sin kul­kea tuon rei­tin vaikka sil­mät ummessa, ja itse asiassa niin toi­si­naan teen­kin: kun en jaksa läh­teä fyy­si­sesti käve­lylle, käve­len usein­kin illalla ennen unen tuloa mie­les­säni Kel­tin­mäestä kau­pun­kiin. Tera­piaa sekin. #

Kynnellekykenemättömyys

#5677. Torstai, 29. tammikuuta 2009 klo 14.35.44, kirjoittanut Jani.

Jotain tämän­het­ki­sestä kes­kit­ty­mis­ky­vystä kie­li­nee se, että jou­duin taas äsken kah­desti paik­kaa­maan kyn­sien­leik­kuu­tani. Ensin huo­ma­sin unoh­ta­neeni koko­naan lei­kata kyn­net toi­sesta kädestä. Kun sit­ten luu­lin lopul­ta­kin saa­neeni hom­man val­miiksi, huo­ma­sin unoh­ta­neeni vielä lei­kata sen oikean käden peu­ka­lon kyn­nen. #

 

It’s A Sign

#5638. Torstai, 29. tammikuuta 2009 klo 11.26.06, kirjoittanut Jani.

“Sign­mark ajaa kaik­kien ryh­mien asiaa ja todis­taa, että eri­lai­suus ei todel­la­kaan ole rasite vaan rik­kaus.” #

Sign­mark Goes To Moscow (via Näky­mä­tön tyttö) #

“Not yet sup­por­ted” #

Selai­noh­jel­mani mul­ti­me­dia­laa­jen­nus Sign­mar­kin videosta ed. vii­ta­tulla sivus­tolla #

Jep­jep. “I am plea­sed to see that we have dif­fe­rences.” #