Vasem­malla kädel­lään hän oli tar­rau­tu­nut pöy­dän­lai­taan, ja hän puristi sitä sor­mil­laan rys­ty­set luun­val­koi­sina. Siitä ja anka­raa kes­kit­ty­mistä kuvas­ta­vasta ilmeestä hänen olisi voi­nut pää­tellä aja­van pans­sa­ri­vau­nua oikeal­laan, mutta sen sijaan hän haa­ru­koi­kin suu­hunsa peru­noita. Hänen tapansa syödä oli aluksi jär­kyt­tä­nyt Annan­sil­mää, ja vie­lä­kin Annan­silmä huo­masi näinä tuo­kioina häm­mäs­te­le­vänsä mitä ihmettä hän oikein teki täl­lai­sessa suh­teessa. #

Minä haluan avio­eron, Annan­silmä sanoi kyl­mästi. #

Mies tuhahti hal­vek­suen, vil­kai­se­mat­ta­kaan, ja jat­koi syö­mistä. Se oli hei­dän leik­kinsä. #

Illalla olisi sek­siä. #