Aamu­pa­lalla oli puhetta tukista, kun iro­kee­sini herätti huo­miota. #

Tein Pyt­ha­go­rasta, se vai­kea kuvio oli­kin 85. eikä 81. Enkä saa­nut sitä vie­lä­kään läpi, oli pakko hypätä yli. Sit­ten kyllä ete­nin kuin liu­ku­hih­nalla päälle sadan. #

Ruo­kana oli stro­ga­no­via, oli ihan kel­vol­lista. #

Oma­hoi­ta­jan kanssa päh­käil­tiin lisää vil­la­koi­rani ydintä. Huo­mi­saa­muna on hoi­to­ko­kous, saa nähdä sit­ten. Aina­kaan se ei nyt ole siitä kiinni, etteikö ongel­mani olisi selvä. #

Aamu­pa­lalla oli puhetta tukista, kun iro­kee­sini herätti huo­miota. # Tein Pyt­ha­go­rasta, se vai­kea kuvio oli­kin 85. eikä 81. Enkä saa­nut sitä vie­lä­kään läpi, oli pakko hypätä yli. Sit­ten kyllä ete­nin kuin...

Viime vii­kolla olin sun­nun­taina jo niin puh­ki­poikki, etten mei­nan­nut jak­saa, ja se ohjelma olisi ollut vii­kon­lo­pun kol­mesta päi­västä ran­kin. Niinpä vaih­doin lau­an­tain ja sun­nun­tain ohjel­mat, eli tein tänään huo­mi­sen ohjel­man, huo­menna teen tämän­päi­väi­sen. Näin huo­mi­nen on tasoi­tuk­sena vähän kevyempi. #

Kävin aptee­kissa osta­massa isot kasat lääk­keitä, nyt niitä taas pii­saa. #

Kävin sau­nassa ja söin muta­kak­kua. #

Viime vii­kolla olin sun­nun­taina jo niin puh­ki­poikki, etten mei­nan­nut jak­saa, ja se ohjelma olisi ollut vii­kon­lo­pun kol­mesta päi­västä ran­kin. Niinpä vaih­doin lau­an­tain ja sun­nun­tain ohjel­mat, eli tein tänään huo­mi­sen ohjel­man,...

Aamu­pa­lalla olin tup­pi­suuna. #

Ren­tou­tus­ryh­mässä jän­ni­tet­tiin ja ren­tou­dut­tiin. Huo­ma­sin (taas), että hen­gi­tän huo­nosti tai en ollen­kaan. Nyt sii­hen tosin oli ihan jär­ki­se­li­tys: olen oppi­nut hen­git­tä­mään ulos supis­taes­sani, ja tuossa ohjel­massa supis­tuk­set kes­ti­vät pal­jon kau­em­min kuin yksi nor­maali ulos­hen­gi­tys. #

Ruo­kana oli jotain pane­roi­tua pih­viä ja pot­tu­muusia. Oli oikein hyvää. #

En eden­nyt Pyt­ha­go­ra­sissa yhtään, se 81. kuvio on per­ha­nan vai­kea. #

Ker­roin oma­hoi­ta­jalle motivaatio-ongelmistani. Nyt on parempi mieli sen suh­teen, sillä etu­kä­teen pel­kä­sin, että se vaa­ran­taisi jat­kon. Tuo kun antaisi hyvän tilai­suu­den käydä käsiksi ongel­man yti­meen pai­kassa, johon olen sitä var­ten tul­lut. #

Ongel­man ydin­hän on siis, että siinä, missä ihmi­set ilmei­sesti yleensä ryh­mään jou­dut­tu­aan alka­vat vää­jää­mättä lähen­tyä toi­si­aan ja omana itsenä ole­mi­nen siis hel­pot­tuu, minulla käy päin­vas­toin: se, mitä oikeasti olen, ajau­tuu sisäl­läni yhä tiu­kem­min eris­tyk­siin, ja ulko­maa­il­man kanssa kom­mu­ni­koi­maan jää vain val­heel­li­nen kuori. Tähän roo­liin siir­ty­mi­nen on ras­kasta eikä kuo­ren kom­mu­ni­kointi tuota minulle sel­laista aitoa mie­li­hy­vää, jota muut ihmi­set ilmei­sesti sosi­aa­li­sista kon­tak­teista saa­vat. Ei siis ole kum­ma­kaan, että mie­luum­min olen yksin. #

Omana itse­näni ole­mi­nen­han on juuri sitä, minkä har­joit­te­lua var­ten tämä jakso minulle hom­mat­tiin. Tur­hau­tu­mi­seni joh­tuu siitä, etten vielä tähän men­nessä (kol­mas­osa jak­soa takana) ole saa­nut yhtään sen lan­gan­päästä kiinni. Tilai­suu­det kom­mu­ni­koida eivät yksi­nään riitä: ajau­dun vain tuo­hon yllä kuvaa­maani allik­koon, jol­lei jon­kin sor­tin inter­ven­tiota tapahdu. Jon­kin pääs­säni pitäisi muut­tua, mutta minulla itsel­läni ei ole aavis­tus­ta­kaan miten sii­hen pää­sisi kiinni. #

Aamu­pa­lalla olin tup­pi­suuna. # Ren­tou­tus­ryh­mässä jän­ni­tet­tiin ja ren­tou­dut­tiin. Huo­ma­sin (taas), että hen­gi­tän huo­nosti tai en ollen­kaan. Nyt sii­hen tosin oli ihan jär­ki­se­li­tys: olen oppi­nut hen­git­tä­mään ulos supis­taes­sani, ja tuossa ohjel­massa supis­tuk­set...