Kat­se­lin You­Tu­besta jotain lei­kettä ame­rik­ka­lai­sesta toi­min­tae­lo­ku­vasta, ja asso­sioin siitä “suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­kuva” -gen­ren. Oli­siko Renny Har­li­nin ohjaama Deep Blue Sea suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­kuva? Tus­kinpa, sillä enin osa sen tuo­tan­toon osal­lis­tu­neista ihmi­sistä ja rahoista on ame­rik­ka­laista, ja Har­lin­kin on jo pit­kään asu­nut Yhdys­val­loissa. #

Yksi suo­ma­lais­syn­tyi­nen tekijä ei siis vielä tee elo­ku­vasta suo­ma­laista. Kuinka suu­ren osan teki­jöistä (ja rahoista) tulisi olla suo­ma­lai­sia, jotta elo­kuva olisi suo­ma­lai­nen? Yli puo­let? Entä jos teki­jöistä on 40 pro­sent­tia suo­ma­lai­sia, 25 pro­sent­tia ame­rik­ka­lai­sia ja 25 pro­sent­tia muun­maa­lai­sia? Suo­ma­lai­silla olisi sil­loin sel­västi suu­rin yksit­täi­nen kan­sal­li­suuse­dus­tus elo­ku­van tuo­tan­nossa, mut­tei silti enem­mis­töä ver­rat­tuna mui­hin yhdessä. Elo­ku­van teki­jöistä enem­mistö olisi ei-suomalaisia. #

Tästä käsit­teel­li­sestä hämä­ryy­destä ahdis­tu­neena pää­tin paeta sel­keäm­mille vesille: minä itse aina­kin olen suo­ma­lai­nen. #

Vai olenko? #

Pas­sis­sani kyllä lukisi niin, kan­sal­li­suu­des­sani ei ole juri­di­sesti mitään epä­sel­vää. Mutta mitä se tar­koit­taa, että minä olen suo­ma­lai­nen? Se, että asun Suo­messa, ei tie­ten­kään riitä, sillä täällä asuu pal­jon ei-suomalaisiakin. Suo­messa syn­ty­mi­nen ei käsit­tääk­seni sekään tee ihmi­sestä suo­ma­laista, ja vaikka juri­di­sesti niin teki­si­kin, minä en pitäisi esi­mer­kiksi Suo­messa lomai­le­van ame­rik­ka­lais­pa­ris­kun­nan täällä yllät­täen syn­nyt­tä­mää lasta suo­ma­lai­sena vaan ame­rik­ka­lai­sena. #

Onko van­hem­pien suo­ma­lai­suus rat­kai­se­vaa? Siinä vaa­nii ääret­tö­män regres­sion vaara, mutta voimme sivuut­taa sen olet­ta­malla van­hem­mat, tai hei­dän van­hem­pansa aksio­maat­ti­sesti suo­ma­lai­siksi. Onko suo­ma­lai­suu­teni nyt taattu? Aina­kaan mui­den syn­ty­määni osal­lis­tu­nei­den ihmis­ten (syn­ny­tys­lai­tok­sen hen­ki­lö­kun­nan jne.) mah­dol­li­set muut kan­sal­li­suu­det eivät tässä lan­geta suo­ma­lai­suu­teni ylle saman­laista var­joa kuin mitä elo­ku­van teke­mi­seen osal­lis­tu­nei­den ihmis­ten kan­sal­li­suu­det teke­vät elo­ku­van “suo­ma­lai­suu­delle”. #

Mitä van­hem­mil­tani perin, kun perin suo­ma­lai­suu­teni? Raken­nus­oh­jeet ja -aineita, gee­nit ja verta, lihaa ja luita? Entä jos oli­sin ulko­maa­lai­silta bio­lo­gi­silta van­hem­milta adop­toitu? Sivuu­te­taan se mah­dol­li­suus, etten (ehkäpä suh­teel­li­sen van­hana) adop­toi­tuna kokisi itseäni suo­ma­lai­seksi, sillä suu­ren­nus­la­sin alla tässä on nime­no­maan se, kuinka voin jär­jellä perus­tella sen, että tun­nen ole­vani. Uskoi­sin hyvin­kin voi­vani tun­tea niin, vaikka oli­sin­kin ulko­mailta adop­toitu, ja pidän ilman muuta suo­ma­lai­siksi itsensä koke­via, bio­lo­gial­taan ulko­maa­lais­taus­tai­sia adop­tio­lap­sia yhtä aidosti suo­ma­lai­sina kuin pidän itseäni. #

Itse asiassa edes adop­tiota ei tar­vita häm­men­tä­mään bio­lo­gis­poh­jaista kan­sal­li­suutta, sillä syn­ty­mässä saa­mani raken­nusai­neet alka­vat välit­tö­mästi kor­vau­tua ulko­puo­lel­tani tule­villa aineilla, ja tämän­het­ki­seen 32 vuo­den ikääni men­nessä ent­ro­pia lie­nee jo pitä­nyt huo­len siitä, että kehoni mole­kyy­lit ovat nyt peräi­sin melko tasai­sesti eri puo­lilta maa­il­maa. #

Entä gee­nit? Toi­sin kuin lihan ja lui­den suh­teen, gee­nien koh­dalla nii­den kemial­lis­ten raken­nus­pa­li­koi­den alku­perä ei ole ainut mie­lek­käästi mer­ki­tyk­sel­li­nen seikka kan­sal­li­suutta mitat­taessa. Rat­kai­se­vaa on emäs­pa­reilla koo­dattu ohjelma, joka on suh­teel­li­sen pysyvä. Mutaa­tiota toki tapah­tuu jat­ku­vasti, mutta voi­nee olet­taa, että kun­kin yksi­lön gee­nistö on millä tahansa yksit­täi­sellä het­kellä mitat­tuna yli­voi­mai­sesti lähinnä sitä, mil­lai­seksi se on hedel­möi­tyk­sessä muo­dos­tu­nut. On ole­massa ikään kuin geneet­ti­nen hahmo, jonka äärivii­vat ehkä hie­man värei­le­vät, mutta hahmo on yhtä kaikki sel­keästi yksi­löi­tä­vissä ja pysyvä. #

Jos van­hem­pieni gee­nit ovat aksio­maat­ti­sesti suo­ma­lai­sia, nii­den yhdis­tel­män peri­mi­nen saat­taisi käydä päte­västä jär­ki­pe­rus­te­lusta minun koh­dal­lani. Tar­kem­min sanoen aina­kin minun suo­ma­lai­suu­teni olisi kysee­na­lais­ta­ma­ton, jos “suo­ma­lai­nen” on “sel­lai­nen, jonka van­hem­mil­taan peri­mät gee­nit ovat suo­ma­lai­sen gee­nejä”. #

Suo­ma­lai­seksi itsensä koke­vat, ulko­maa­lais­ten van­hem­pien gee­nejä kan­ta­vat adop­tio­lap­set kui­ten­kin osoit­ta­vat, että gee­nit eivät sit­ten­kään ole minulle suo­ma­lai­suu­den kan­nalta rat­kai­seva tekijä, ellen ole val­mis hyväk­sy­mään useita rin­nak­kai­sia suo­ma­lai­suu­den mää­ri­tel­miä päte­viksi. Mutta jos löy­dän adop­tio­lap­sen ei-syntyperäisen suo­ma­lai­suu­den rat­kai­se­van aines­osan, uskoi­sin, että Occa­min par­ta­veitsi leik­kaa sil­loin kevyesti gee­ni­se­li­tyk­sen pois tar­peet­to­mana: sama seli­tys pätee var­mas­ti­kin myös minuun. #

Voi­siko pelkkä tunne suo­ma­lai­suu­desta riit­tää seli­tyk­seksi? Toi­sin kuin ehkä äkki­sel­tään luu­lisi, tun­ne­kin voi olla jär­ki­pe­ruste, tai aina­kin rat­kai­se­van tär­keänä kul­ma­ki­venä jär­jel­li­sessä seli­tyk­sessä. Ovatko kaikki suo­ma­lai­siksi itsensä koke­vat minusta aidosti suo­ma­lai­sia? Se on sel­lai­se­naan liian vai­kea kysy­mys, vas­tae­si­merk­kien kek­si­mi­nen voisi hel­pot­taa. #

Ovatko kaikki japa­ni­lai­siksi itsensä koke­vat aidosti japa­ni­lai­sia? On aina­kin monia kan­sal­li­suu­del­taan ei-japanilaisia, jotka ovat hurah­ta­neet japa­ni­lai­suu­teen pahem­man ker­ran, ja jäl­jit­te­le­vät japa­ni­lai­sia kai­kessa. Voi­sin kuvi­tella, että (esi­mer­kiksi) hei­dän jou­kos­taan löy­tyy sel­lai­sia­kin, jotka tun­te­vat ole­vansa japa­ni­lai­sia, mutta joita minä pitäi­sin vain ei-japanilaisina, jotka kuvit­te­le­vat ole­vansa japa­ni­lai­sia. En tar­koita tässä edes pato­lo­gista har­hai­suutta; pitäi­sin näi­den ihmis­ten tun­netta japa­ni­lai­suu­des­taan yhtä aitona kuin mitä minun tun­teeni suo­ma­lai­suu­des­tani on — hei­dän koh­dal­laan tuo tunne ei vain pitäisi paik­kaansa suh­teessa minun käsi­tyk­seeni hei­dän todel­li­sesta kan­sal­li­suu­des­taan. #

(Tässä koh­taa lie­nee syytä koros­taa sitä minkä edel­li­seen saakka olin aja­tel­lut jät­tää sano­mat­ta­kin sel­vyy­den varaan: etsin mää­ri­tel­mää vain huvin, älyl­li­sen har­joit­teen vuoksi ja itseäni var­ten, en yleis­tääk­seni ja käyt­tääk­seni sitä esi­mer­kiksi japa­ni­lai­suu­den kiel­tä­mi­seen japa­ni­lai­sina itse­ään pitä­viltä, jotka eivät löy­tä­määni kan­sal­li­suus­mää­ri­tel­mää japa­ni­lai­suu­den osalta täyt­täisi.) #

Tuo todel­li­nen kan­sal­li­suus siis kui­ten­kin kart­te­lee yhä määrittely-yrityksiäni. #

Kat­se­lin You­Tu­besta jotain lei­kettä ame­rik­ka­lai­sesta toi­min­tae­lo­ku­vasta, ja asso­sioin siitä “suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­kuva” -gen­ren. Oli­siko Renny Har­li­nin ohjaama Deep Blue Sea suo­ma­lai­nen toi­min­tae­lo­kuva? Tus­kinpa, sillä enin osa sen tuo­tan­toon osal­lis­tu­neista ihmi­sistä ja...