marginaali


 

DısNwζ

#25506. Torstai, 8. maaliskuuta 2012 klo 19.55.31, kirjoittanut Jani. 3 kommenttia.

Näin unta, että näyt­te­lin Dis­ney-ani­maa­tiossa. Muut hah­mot siinä oli­vat enim­mäk­seen aiem­mista Disney-animaatioista kier­rä­tet­tyjä, mm. Lumi­kin seit­se­män kää­piötä oli­vat siitä ja joi­tain koi­ria, ehkä 101 dal­ma­tia­laista tai Kau­no­tar ja Kul­kuri. Yhdessä koh­tauk­sessa jot­kin kep­pos­te­le­vat hah­mot ampui­vat minua ja joi­tain muita hah­moja kul­lan­vä­ri­sillä pik­ku­pom­meilla, mikä aiheutti vain näyt­tä­vän ilo­tu­li­tuk­sen Disney-taikasinisellä yötai­vaalla. Se oli niin lii­kut­ta­van kau­nis näky että aloin itkeä. Vähän sen jäl­keen elo­kuva taisi päät­tyä, ja lop­pu­koh­taus­kin, tai se, että se oli minun osuu­teni loppu, oli sekin niin lii­kut­ta­vaa että taas itkin. #

Aurin­ko­myrs­kyn aiheut­ta­mien revon­tul­ten ohella tuo sai vai­kut­teita paris­ta­kin läh­teestä. #

Ensim­mäi­nen oli Neil DeGrasse Tyso­nin “The Most Astoun­ding Fact” -haas­tat­te­lu­pätkä, jota lin­ki­tet­tiin eilen ahke­rasti. Minä olin sii­hen hiu­kan pet­ty­nyt, sillä minulla on oma käsi­tyk­seni siitä mikä on kaik­kein ällis­tyt­tä­vintä, ja minkä rin­nalla mikä tahansa (muu) fysi­kaa­li­nen tosia­sia kuu­los­taa minusta mität­tö­män arki­päi­väi­seltä: se, että miksi yli­päänsä on mitään sen sijaan ettei olis­kaan mitään. Se on minulle sel­lai­nen kahva zeniin ettei parem­paa voi olla. #

Paras kek­si­mäni vas­taus on, että itse asiassa myös “ei mitään” on ikään kuin ole­massa (paitsi ettei ole, koska se on “ei mitään”). Eli myös se “ei mitään” sisäl­tyy sii­hen kaik­keen mitä on, ja se, että meistä vai­kut­taa, että on vain sitä mikä on, ja että sitä, mikä ei ole, ei ole, on vain har­haa, joka joh­tuu ei-olevan luon­teesta: sitä­hän ei mei­dän mie­les­tämme ole. Mutta siis tosia­siassa sekin on mukana koko­nais­ku­vassa. #

(Vai­kut­taako tämä psy­koot­ti­selta? Joko olen ker­to­nut siitä osas­tolle tul­leesta kai­mas­tani, joka myös on Kirk­ko­num­melta, mutta per­soo­nal­taan aika pit­kälti minun vas­ta­koh­tani? Sel­lai­nen­han on kuin suo­raan jos­tain psy­kiat­rian oppi­kir­jasta, tai tosi­ta­pah­tu­miin perus­tu­vasta Hollywood-nyyhkytarinasta.) #

Lisäksi uneen vai­kutti se, että kuun­te­lin eilen DJ Har­veyn Resi­dent Advi­sor -set­tiä, ja siinä soi suloi­sesti mur­jottu Tels­tar. Tuo kap­pale on jo läh­tö­koh­tai­sesti täynnä sitä laa­dul­lista omi­nai­suutta, jota minä tun­nun vais­ton­va­rai­sesti kai­kesta kult­tuu­rista hake­van, ja kap­pale oli pahoin­pi­delty juuri siten, että se vah­vis­taa sii­hen sisäl­ty­vän kau­neu­den mene­tyk­sen tuot­ta­maa hai­keutta. #

Se on jon­kin­laista lap­suu­den kor­rup­tiota, tai jotain saman­laista kuin minä itse olen, lapsi-aikuinen-hybridiä, aikui­sen kuo­ren sisällä yhä elä­vää ihmis­touk­kaa. The Bar­king Grizzle on ihan sitä samaa, Boards of Cana­dan mel­kein koko tuo­tanto tun­tuu ole­van sitä. (Jos tie­dät mistä puhun, ja tie­dät lisää esi­merk­kejä, kerro pliis jooko.) #

Sen lop­pu­mi­seen en ole kyllä val­mis. Siksi tuo uni ehkä ker­too enem­män­kin pelosta kuin jos­tain, mitä kohti täy­sin uskoi­sin ole­vani menossa. Tie­tysti sen uskot­te­le­mi­nen sisäi­selle lap­sel­leni, etten edel­leen­kään ole oikea aikui­nen, vaan kak­soi­sa­gentti, jonka teh­tä­vänä on suo­jella sisäistä lasta oikeilta aikui­silta aikuista esit­tä­mällä, käy entis­tä­kin vai­keam­maksi, jos alan käydä töissä. #

Näin unta, että näyt­te­lin Dis­ney-ani­maa­tiossa. Muut hah­mot siinä oli­vat enim­mäk­seen aiem­mista Disney-animaatioista kier­rä­tet­tyjä, mm. Lumi­kin seit­se­män kää­piötä oli­vat siitä ja joi­tain koi­ria, ehkä 101 dal­ma­tia­laista tai Kau­no­tar ja Kul­kuri. Yhdessä...

Avainsanat: 101 dalmatialaista, aikuinen, Boards of Canada, Disney, filosofia, Kaunotar ja Kulkuri, lapsi, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, musiikki, Neil DeGrasse Tyson, psykologia, Resident Advisor, tiede, uni, zen

Iljetys

#25376. Maanantai, 27. helmikuuta 2012 klo 11.03.03, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Otin eilen kokeeksi ilta­lääk­keen kah­vin kanssa jo vii­deltä. Väsy­mys tuli vii­veellä, sopi­vah­kosti kah­dek­san maissa. Ei huvit­ta­nut kui­ten­kaan mennä nuk­ku­maan, ja sel­viy­tyäk­seni kai­kesta syö­mi­sestä taas aiheu­tu­neesta ähkystä läh­din yhdek­sän jäl­keen käve­lylle, vaikka pää tun­tui ras­kaalta. Väsy­mys meni ohi ja tein puo­len­toista tun­nin len­kin. #

Kävelyreittini pisteinä Kirkkonummen kartalla.

Käve­ly­reit­tini pis­teinä Kirk­ko­num­men kar­talla. Kartta: Open­Street­Map, CC-by-sa #

Ilma oli oikein sopiva, ei tul­lut kuuma eikä kylmä mis­sään vai­heessa. Etova olo ei kui­ten­kaan men­nyt ohi, eikä ole men­nyt vielä tätä kir­joit­taes­sa­ni­kaan. Yö oli muu­ten­kin levo­ton kuin lis­ko­jen. #

Muu­ten­kin ilje­tän taas itseäni. Minulla on ongel­mia ruu­miin­ku­vani kanssa. Tai ruu­miin­ku­vien, muut­kin ihmi­set iljet­tä­vät. On kuin oli­sin siir­ty­nyt ajassa vuo­sia eteen­päin, kaikki ovat yhtäk­kiä van­hen­tu­neet vas­ten­mie­li­siksi aikui­siksi (minä­kin). Pääni sisällä on siellä mistä öisin näen kuvia, mutta liha ydin­mi­nun ympä­rillä on mädän­ty­nyt, eikä enää kos­kaan palaudu hyväksi. #

Lihan van­he­ne­mis­ta­kin surul­li­sem­paa on hen­ki­nen kulu­nei­suus, josta sii­tä­kin olen het­kit­täin ollut tie­toi­nen viime päi­vinä. Eten­kin kai­ken koe­tun syr­jään pane­mi­nen vain jotta pysyisi liik­keessä. En kos­kaan halun­nut tulla sel­lai­seksi miltä aikui­set vai­kut­ti­vat, pal­jon elä­mää näh­neeksi. Tulin kui­ten­kin, vää­jää­mättä ajan myötä, joten nyt en aina­kaan halua jat­kaa elä­mää siitä huo­li­matta. #

Vain uusi, puh­das ja tyhjä on hyvää, kaikki kulu­nut elää laina-ajalla. #

Otin eilen kokeeksi ilta­lääk­keen kah­vin kanssa jo vii­deltä. Väsy­mys tuli vii­veellä, sopi­vah­kosti kah­dek­san maissa. Ei huvit­ta­nut kui­ten­kaan mennä nuk­ku­maan, ja sel­viy­tyäk­seni kai­kesta syö­mi­sestä taas aiheu­tu­neesta ähkystä läh­din yhdek­sän jäl­keen käve­lylle,...

Avainsanat: aikuinen, lapsi, masennus, terveys

Lapsi ja aikuinen

#24558. Torstai, 17. marraskuuta 2011 klo 14.19.19, kirjoittanut Jani. 6 kommenttia.

Alussa on “lapsi”. #

Valkoinen pallo #

“Lapsi” kes­tää vas­toin­käy­mi­siä, eri­tyi­sesti pet­ty­myk­siä huo­nosti, joten ajan myötä psyyke kehit­tää “lap­sen” ympä­rille suo­jaksi “aikui­sen”. #

Valkoinen pallo, jota ympäröi harmaa kehä #

“Aikui­nen” suo­je­lee psyy­kettä pet­ty­myk­siltä eri kei­noilla, joista yksi on “lap­sen” kiel­tä­mi­nen: “aikui­nen” estää “lasta” toteut­ta­masta itse­ään, elä­mästä “lap­sen” halua­malla tavalla. Suo­je­lu­me­ka­nismi perus­tu­nee useim­mi­ten ajal­li­seen vaih­to­kaup­paan: “aikui­nen” lupaa “lap­selle”, että tämän alis­tu­mi­sesta kiel­toon tässä tilan­teessa seu­raa sal­lit­tua itsen toteut­ta­mista jos­sain myö­hem­mässä tilan­teessa. #

Harmaa kehä hetkellä t1, seurauksena valkoinen pallo ilman kehää hetkellä t2 #

“Aikui­sen” kehit­ty­mi­nen voi häi­riin­tyä eri tavoin. “Aikui­nen” voi esi­mer­kiksi jäädä kei­noil­taan vail­li­nai­seksi, jol­loin myös sen mah­dol­li­suu­det suo­jella “lasta” pet­ty­myk­siltä ovat vaja­vai­set. “Lapsi” toteut­taa itse­ään enem­män kuin pet­ty­myk­sien vält­tä­mi­sen kan­nalta olisi parasta, käy­tös saat­taa ulko­puo­li­sesta vai­kut­taa impul­sii­vi­selta. #

Valkoinen pallo jota harmaa ympäröi vain osittain #

Toi­saalta “aikui­nen” voi yli­ke­hit­tyä. Näin voi tapah­tua sil­loin, kun psyyke jou­tuu olo­suh­tei­den takia kehit­tä­mään “aikui­sen” “lap­sen” suo­jaksi liian var­hain, ja se syö tilaa vielä kehit­ty­mät­tö­mältä “lap­selta”. #

Pieni valkoinen pallo jonka ympärillä paksu harmaa kehä #

Yli­ke­hit­ty­neen “aikui­sen” psy­ko­pa­to­lo­gia on eri­tyi­sen mie­len­kiin­toi­nen ja silti suh­teel­li­sen hei­kosti tun­nettu. Jäl­kim­mäi­nen saat­taa joh­tua siitä, että pato­lo­gi­si­na­kin nämä ihmi­set pysy­vät toi­min­ta­ky­kyi­sinä, ja toi­min­ta­ky­kynsä mene­tet­ty­ään he muut­tu­vat pikem­min­kin pas­sii­vi­siksi acting outin sijaan. Pato­lo­gias­saan­kin he ovat jär­jes­tel­mäl­li­siä ja saat­ta­vat alis­taa myös per­heensä, työ­paik­kansa, tai tut­ta­va­pii­rinsä sille sen sijaan, että ajau­tui­si­vat poik­kea­vuu­tensa takia ympä­ris­tönsä kanssa suo­raan vai­keuk­siin. #

Yli­ke­hit­ty­neen “aikui­sen” ongel­maksi saat­taa muo­dos­tua ali­ke­hit­ty­neeksi jää­nyt “lapsi”. Kun “lapsi” ava­taan ajal­li­selle kuvaa­jalle, sillä on oma kehi­tys­kaa­rensa. Mikäli liian var­hain muo­dos­tu­nut “aikui­nen” kes­keyt­tää tämän kehi­tyk­sen kulun ennen kuin se on saa­vut­ta­nut luon­nol­li­sen lop­punsa, “lapsi” jää tyy­dyt­ty­mät­tö­mään tilaan. Psyy­keltä puut­tuu koke­mus “lap­sen” kei­no­jen riit­tä­mät­tö­myy­destä, eikä “lapsi” alistu “aikui­sen” kiel­toi­hin uskosta pysy­vään omaan par­haa­seensa, vaan olo­suh­tei­den pakosta. “Lapsi” tur­vau­tuu “aikui­seen” jää­des­sään odot­ta­maan parem­pia aikoja, toi­vee­naan päästä jäl­leen toteut­ta­maan itse­ään, kul­ke­maan kes­key­ty­neen kehi­tyk­sensä lop­puun. Tämä pyr­ki­mys saat­taa ilmetä acting outina. #

Yli­ke­hit­ty­nyt “aikui­nen­kin” yleensä sal­lii “lap­sen” toteut­taa jos­sain mää­rin itse­ään. Tuon mää­rän pie­nuus hei­jas­te­lee kui­ten­kin “aikui­sen” ja “lap­sen” pai­noar­vo­jen epä­suh­taa vii­mei­sessä kuvassa. Pahim­mil­laan psyyke voi olla niin “aikui­seksi” luk­kiu­tu­nut, ettei enää omin kei­noin kykene pääs­tä­mään “lasta” irral­leen, vaan tar­vit­see sii­hen esi­mer­kiksi päih­teitä. #

Alussa on “lapsi”. #  # “Lapsi” kes­tää vas­toin­käy­mi­siä, eri­tyi­sesti pet­ty­myk­siä huo­nosti, joten ajan myötä psyyke kehit­tää “lap­sen” ympä­rille suo­jaksi “aikui­sen”. #  # “Aikui­nen” suo­je­lee psyy­kettä pet­ty­myk­siltä eri kei­noilla, joista yksi on “lap­sen”...

Avainsanat: aikuinen, lapsi, psykologia

Lapsi välineenä

#16582. Sunnuntai, 2. tammikuuta 2011 klo 11.08.26, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Avain lukossa Var­haista lap­suut­tani sävytti tämä koke­mus: isä juo, minkä jäl­keen äiti ja isä rii­te­le­vät, ja minä itken koska äiti­kin itkee. Pie­nelle lap­selle mah­dot­to­minta oli kui­ten­kin sen sulat­ta­mi­nen, että isän ilkey­destä huo­li­mat­ta­kin äiti halusi olla isän kanssa. Lap­sen näkö­kul­mas­tani äiti siis valitsi isän tämän vioista huo­li­mat­ta­kin eikä minua. #

Niinpä tyy­dyin toi­sek­si­par­haa­seen eli väli­neen roo­liin: yri­tin pitää sopua yllä, siinä epä­on­nis­tut­tuani palaut­taa sovun, ja vielä sii­nä­kin epä­on­nis­tut­tuani loh­dut­taa äitiä.  #

Tuo valinta oli kai­keti var­hai­suu­tensa takia var­sin perin­poh­jai­nen, ja selit­tää sen, mik­sen vielä nuo­rella aikui­siäl­lä­kään tun­te­nut mitään muuta tapaa “rakas­taa” kuin sen, että pyrin otta­maan sil­loi­sen kump­pa­nini pahan olon pois. Lisäksi se selit­tää sen, miksi sit­ten, kun epä­on­nis­tuin tässä hank­kees­sani, jäin kerta kaik­ki­aan tyh­jän päälle: ihmi­sar­voa minulla ei kos­kaan ollut ollut­kaan, ja nyt minulta oli riis­tetty myös väli­near­voni, johon tähän saakka olin saat­ta­nut tur­vau­tua. #

Koti­mai­sia popu­laa­rip­sy­ko­lo­geja jäl­ji­tel­läk­seni voi­sin kiteyt­tää tästä jon­kin isku­lauseen­omai­sen yleis­pä­te­vyy­den. Kut­su­taanpa sitä vaikka väli­ne­lap­sen mur­he­näy­tel­mäksi. Väli­ne­lapsi on lapsi, jonka toi­veille ja tar­peille ei lap­suu­de­nym­pä­ris­tössä ole tilaa, ja joka sen sijaan kehit­tää ole­mas­sao­lol­leen oikeu­tuk­sen van­hem­piensa tai mui­den ihmis­ten tar­peista ja toi­veista. Väli­ne­lapsi voi jopa alkaa uskoa, että hänet on nime­no­maan luotu täyt­tä­mään näitä toi­sille kuu­lu­via toi­veita ja tar­peita. #

Väli­ne­lap­sen tra­ge­dia voi sovel­tua alko­ho­lion­gel­mai­sen per­heen lap­sen lisäksi yhtä hyvin vaik­kapa sek­su­aa­li­sesti hyväk­si­käy­tet­tyyn, pahoin­pi­del­tyyn tai avio­ero­lap­seen. Hyväk­si­käy­tetty lapsi voi kokea ole­vansa oikeu­tettu ole­mas­sao­loonsa ainoas­taan toi­sen fyy­si­sen tar­peen tyy­dyt­tä­mi­sen väli­neenä, pahoin­pi­delty taas ainoas­taan toi­sen vihan kaa­toas­tiana. #

Mur­he­näy­telmä syn­tyy, kun tämä lap­suu­de­nym­pä­ris­tössä toi­mi­nut vält­tä­mä­tön sopeu­tuma ei väli­ne­lap­sen kas­vet­tua väli­ne­ai­kui­seksi enää toi­mi­kaan, tai alkaa toi­mi­mi­ses­taan huo­li­matta kään­tyä kan­ta­jansa elä­mää rajoit­ta­vaksi taa­kaksi. Äärita­pauk­sessa, kuten omas­sani, se voi tör­mätä sei­nään ja hajota kerta kaik­ki­aan omaan mah­dot­to­muu­teensa. #

Var­haista lap­suut­tani sävytti tämä koke­mus: isä juo, minkä jäl­keen äiti ja isä rii­te­le­vät, ja minä itken koska äiti­kin itkee. Pie­nelle lap­selle mah­dot­to­minta oli kui­ten­kin sen sulat­ta­mi­nen, että isän ilkey­destä huo­li­mat­ta­kin...

Avainsanat: aikuinen, lapsi, psykologia

We don’t sleep when the sun goes down

#16262. Maanantai, 29. marraskuuta 2010 klo 19.03.22, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Suojelusenkeli Sain koti­teh­tä­väksi tark­kailla vaa­ti­vuut­tani ja yrit­tää miet­tiä vaih­toeh­toi­sia aja­tuk­sia vaa­ti­vuutta havai­tes­sani. Niin teh­des­säni tör­mä­sin sii­hen, että näen kaikki vaa­ti­vuu­del­leni vaih­toeh­toi­set ajat­te­lu­mal­lit vain lap­sel­li­sille (lap­sille) sopi­vina mie­li­ku­vi­tus­leik­keinä, joilla ei ole oikeasti mitään muuta mer­ki­tystä kuin tukea posi­tii­vista (eli val­heel­lista) minä- ja maa­il­man­ku­vaa. Jaan siis ihmi­set hei­ve­röi­siin, lap­sen­kal­tai­siin olen­toi­hin, jol­lai­sia useim­mat muut ovat, ja itseni kal­tai­siin vas­tuul­li­siin yksi­löi­hin, joi­den teh­tä­vänä on kamp­pailla suo­raan likai­sen todel­li­suu­den kanssa ja suo­jella siltä noita lap­sen­kal­tai­sia, heik­koja (eli taval­li­sia) ihmi­siä ja hei­dän minä­ku­vaansa. #

Tämän minussa hyvin syvällä ole­van raken­teen takia en pysty oikeasti miet­ti­mään vaih­toeh­toja noille vaa­ti­ville aja­tuk­sil­leni. Se ei siis ole vain joku minua ali­ta­jun­nasta hämä­rästi vähän sin­ne­päin ohjaava skeema, jonka tie­toi­sella tasolla voi­sin ehkä kokea jopa epä­joh­don­mu­kai­seksi tai vie­raaksi, vaan uskon sii­hen ihan oikeasti ja näin tie­toi­ses­ti­kin. En halua valita lap­sen roo­lia vas­tuun­kan­ta­jan­roo­lini ras­kau­desta huo­li­matta, enkä usko, että sitä tar­vit­see edes perus­tella. #

En ole kovin­kaan aktii­vi­nen super­san­kari. Yhtäältä ihmi­set tule­vat useim­mi­ten var­sin hyvin toi­meen val­heel­li­sesta posi­tii­vi­suu­des­taan huo­li­matta, joten mitään pelas­ta­mista ei yleensä tar­vita. Toi­saalta taas koen vel­vol­li­suuk­sieni rajoit­tu­van vain nii­hin ihmi­siin, jotka ovat minulle mer­ki­tyk­sel­li­siä, eikä sel­lai­sia ole pal­jon  — osit­tain juuri siksi, että olen näin pyr­ki­nyt rajaa­maan vel­vol­li­suuk­siani. #

Tämä aja­tuk­seni selit­tää aika pit­kälti toi­vei­tani ja haa­vei­tani, joissa ihmi­set luo­pu­vat, tai hei­dät pako­te­taan luo­pu­maan (koska vapaa­eh­toi­nen luo­pu­mi­nen ei vai­kuta toden­nä­köi­seltä) lap­sel­li­sesta tur­val­li­suu­den­tun­tees­taan, vain mie­li­ku­vi­tuk­sessa totta ole­vasta hyvästä maa­il­mas­taan. Sen jäl­keen alkaisi ensim­mäistä ker­taa his­to­riassa ihmi­sen aikui­suus, jossa etsit­täi­siin veris­sä­päin ja ham­paat irvessä todel­li­sia kei­noja sel­viy­tyä yksin tässä loh­dut­to­massa, kyl­mässä maa­il­massa. #

Tur­haan, tie­tysti, mutta aina­kaan en enää jou­tuisi totea­maan sitä yksi­näni. #

Sain koti­teh­tä­väksi tark­kailla vaa­ti­vuut­tani ja yrit­tää miet­tiä vaih­toeh­toi­sia aja­tuk­sia vaa­ti­vuutta havai­tes­sani. Niin teh­des­säni tör­mä­sin sii­hen, että näen kaikki vaa­ti­vuu­del­leni vaih­toeh­toi­set ajat­te­lu­mal­lit vain lap­sel­li­sille (lap­sille) sopi­vina mie­li­ku­vi­tus­leik­keinä, joilla ei ole oikeasti...

Avainsanat: aikuinen, lapsi, psykologia
« Vanhempia postauksia
  • kesäkuu 2012
  • toukokuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • maaliskuu 2012
  • helmikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • joulukuu 2011
  • marraskuu 2011
  • lokakuu 2011
  • syyskuu 2011
  • elokuu 2011
  • heinäkuu 2011
  • kesäkuu 2011
  • toukokuu 2011
  • huhtikuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • syyskuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • toukokuu 2010
  • huhtikuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • tammikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • lokakuu 2009
  • syyskuu 2009
  • elokuu 2009
  • heinäkuu 2009
  • kesäkuu 2009
  • toukokuu 2009
  • huhtikuu 2009
  • maaliskuu 2009
  • helmikuu 2009
  • tammikuu 2009
  • joulukuu 2008
  • marraskuu 2008
  • lokakuu 2008
  • syyskuu 2008
  • elokuu 2008
  • heinäkuu 2008
  • kesäkuu 2008
  • toukokuu 2008
  • huhtikuu 2008
  • maaliskuu 2008
  • helmikuu 2008
  • tammikuu 2008
  • joulukuu 2007
  • marraskuu 2007
  • lokakuu 2007
  • syyskuu 2007
  • elokuu 2007
  • heinäkuu 2007
  • kesäkuu 2007
  • toukokuu 2007
  • huhtikuu 2007
  • maaliskuu 2007
  • helmikuu 2007
  • tammikuu 2007
  • joulukuu 2006
  • marraskuu 2006
  • lokakuu 2006
  • syyskuu 2006
  • elokuu 2006
  • heinäkuu 2006
  • kesäkuu 2006
  • toukokuu 2006
  • huhtikuu 2006
  • maaliskuu 2006
  • helmikuu 2006
  • tammikuu 2006
  • joulukuu 2005
  • marraskuu 2005
  • lokakuu 2005
  • syyskuu 2005
  • elokuu 2005
  • heinäkuu 2005
  • kesäkuu 2005
  • toukokuu 2005
  • huhtikuu 2005
  • maaliskuu 2005
  • helmikuu 2005
  • tammikuu 2005
  • joulukuu 2004
  • marraskuu 2004
  • lokakuu 2004
  • syyskuu 2004
  • elokuu 2004
  • heinäkuu 2004
  • kesäkuu 2004
  • toukokuu 2004
  • huhtikuu 2004
  • maaliskuu 2004
mummila »
  • Uutiset
  • Nuudelisoppa
  • Marginaali
  • Janin kommentit
  • Wiki
marginaali uses the ubudu theme. HTML5-powered by WordPress 3.5.1.
Creative Commons CC0 1.0 Universal License.
Tietosuojakäytäntö