Eilen pää­tin lin­tata kaksi kär­pästä yhdellä iskulla, eli hyö­dyn­tää Makuu­nin kam­pan­jaa ja kat­soa Hämä­häk­ki­mies 2:n, jota serkku vas­ti­kään suo­sit­teli. Elo­ku­van alussa oli Hell­boyn mai­nos; saapa nähdä tuleeko se sit­ten vuo­krat­tua tämän palau­tuk­sen yhtey­dessä.
Varoi­tus: Totaa­li­sia spoi­le­reita. Hämä­häk­ki­mies kak­kosta näke­mät­tö­mien elo­ku­va­nau­tinto on luul­ta­vasti täy­sin pilalla tämän luke­mi­sen jäl­keen.
Toi­sessa tule­mi­ses­saan Hämä­häk­ki­mie­hellä on ongelma. Kun ikui­seksi kau­ko­rak­kau­deksi uhkaa­vasti lipuva MJ pää­tyy toi­sen mie­hen syliin, Hämis huo­maa yhtäk­kiä ole­vansa impo­tentti: lii­ma­nä­pit eivät enää pidä, eikä ulok­keista enää pysty ruis­ki­maan tah­meaa nes­tettä, jonka tulok­sena on monta kivul­loista putoa­mista kor­keuk­sista. #

Sivu­men­nen on todet­tava, että tässä suh­teessa elo­ku­van­te­ki­jät otti­vat vapauk­sia sar­ja­ku­vasta, sillä aina­kin vielä nii­hin aikoi­hin, kun minä luin Hämä­häk­ki­miestä, Peter Par­ker ei ruik­ki­nut seit­tiä, vaan hän kehitti, tie­teel­li­siä lah­jo­jaan hyväk­si­käyt­täen, ran­tei­siin kie­dot­ta­vat lait­teet, joista seitti sin­kou­tui käm­men­poh­jaan ase­tel­tua napp­pia pai­na­malla. Siitä joh­tuu sar­ja­ku­vissa usein näh­tävä Hämik­sen sor­mien sata­nis­ti­nen asento, napin pai­na­mi­sesta. #

Miksi MJ ei sit­ten kel­puuta Peter Par­ke­ria? Siksi, että MJ ei tiedä, että PP on Hämis, ja tämän maa­il­man Hämik­sillä on kovasti kii­reitä, tai aina­kin he niin tah­to­vat itsel­leen usko­tella. Elo­ku­van PP:n kyvyt­tö­myys olla pai­kalla sovit­tuun aikaan on minun näh­däk­seni enem­män neu­root­tista kuin “suu­resta vas­tuusta” joh­tu­vaa. Peter itse­kin toteaa sen MJ:lle mel­kein suo­raan, että on se vaan kum­maa, miten vai­keaksi niin­kin yksin­ker­tai­nen asia, kuin olla sovi­tussa pai­kassa kello kah­dek­san, voi mennä. Se, että PP ei muka voi pal­jas­taa ole­vansa Hämä­häk­ki­mies, on pelkkä teko­syy hänelle itsel­leen. #

Minusta elo­ku­van Peter Par­ker tekee kyllä vää­rin paitsi siinä, ettei luota MJ:n kykyyn tehdä omia pää­tök­si­ään sen suh­teen, onko naa­mio­san­ka­rin kanssa hei­las­telu jär­ke­vää, myös siinä, että jät­tää huo­miotta vuo­krai­sän­nän ihas­tut­ta­van ujon tyt­tä­ren, joka on ilmi­sel­västi kor­vi­aan myö­ten rakas­tu­nut Pete­riin. Vähän lai­ha­han tuo on, mutta väliäkö sillä, kun tar­joaa suklaa­kak­kua! #

Tätä elo­ku­vaa kat­sel­lessa tuli­vat mie­leen Bat­man ja Bat­man – paluu. Molem­mille Bat­ma­neille omi­naista oli, että kon­nat ja sivu­hah­mot varas­ti­vat kai­ken huo­mion san­ka­rilta, ja niin käy täs­sä­kin. Alfred Molina tekee vakuut­ta­vaa työtä Toh­tori Mus­te­ka­lan roo­lissa, ja Mus­te­ka­lan traa­gi­nen hahmo on muu­toin­kin val­ta­van hal­lit­seva jo pel­käs­tään fyy­si­sen ole­muk­sensa näyt­tä­vyy­den vuoksi. Mis­tä­kö­hän joh­tuu se, että Tri Mus­te­kala oli pal­jon parem­min tehty kuin Hämä­häk­ki­mies, jonka poik­koilu kau­pun­gilla näytti vielä ykkös­osaa­kin pahem­min pääl­le­lii­ma­tulta, mikäli vain mah­dol­lista? Tri Mus­te­kala nivou­tui ympä­ris­töönsä täy­sin sau­mat­to­masti. #

 #

 #

Toi­nen sivu­hahmo, joka varasti Par­ke­rin syn­ti­syys­komplek­sia suu­rem­man sii­vun huo­miosta, oli jo ykkös­osas­sa­kin lois­ta­vasti näy­tel­lyt, Kovan lain toh­tori Sko­dana tuttu J. K. Sim­mons, joka oli ker­ras­saan erin­omai­nen J. Jonah Jame­son. #

Tuon mai­ni­tun komplek­sin käsit­te­lyssä elo­kuva teki muu­ten taval­li­sesta poik­kea­van kun­nia­no­soi­tuk­sen Mat­rixin suun­taan, kun Peter yritti hypätä katolta toi­selle. #

Vaikka ame­ri­kan­li­put eivät lie­hu­neet tässä elo­ku­vassa enää samalla vas­ten­mie­li­sellä tavalla kuin ykkös­osassa (jota teh­tiin 9/11:n isän­maan­kiih­kossa), sen tilalla yhtä okset­ta­vasti oli esillä juuri tämä syntisyys- ja kris­tus­te­ma­tiikka. Muu­toin action-elo­ku­van toi­min­ta­koh­taus­ten eliit­tiä edus­ta­nut Octa­viuk­sen ja Hämik­sen tais­telu junan katolla läs­sähti ris­til­le­pa­non (vai -aset­tu­mi­sen?), siel­lä­olon tus­kan ja sieltä alas otta­mi­sen ärsyt­tä­vän ilmi­sel­vään ja täy­sin tur­haan sym­bo­liik­kaan. #

Kaik­kein surul­li­sinta on kui­ten­kin se, että Peter ei elo­ku­van­te­ki­jöi­den mie­lessä näkö­jään kos­kaan saa anteeksi syn­ti­ään muu­toin kuin jat­ku­valla hyvi­tys­työl­lään: kun Peter tun­nus­taa syyl­li­syy­den­tun­tonsa syi­neen koko jär­jet­tö­myy­des­sään, May-täti läh­tee pois ja jät­tää Pete­rin yksin sen sijaan, että tekisi niin kuin kuka tahansa nor­maali ihmi­nen, eli antaisi sen anteeksi täy­sin aiheet­to­mana. Seu­raava kes­kus­telu antaa ymmär­tää, että asiasta ei enää tämän jäl­keen puhuta, kun­han Hämä­häk­ki­mies tulee takai­sin näyt­tä­mölle.

Elo­ku­van ansioksi on silti las­ket­tava se, että juuri se, mikä aikoi­naan teki Hämä­häk­ki­mie­hestä suo­sik­kini mui­den super­san­ka­rei­den jou­kossa, eli hah­mon inhi­mil­li­syys, on onnis­tuttu siir­tä­mään val­ko­kan­kaalle. Tästä hyvänä esi­merk­kinä oli koh­taus, jossa Hämis jou­tui käyt­tä­mään his­siä.
Kai­ken kaik­ki­aan elo­ku­van vah­vat puo­let voit­ti­vat pie­net juo­ni­au­kot ja edellä kri­ti­soi­dut sei­kat niin, että koko­nai­suus oli var­sin viih­dyt­tävä. Tosin, koska, kuten sanoin, olen ollut Hämis-fani jo pie­nestä pitäen, arvioni voi olla hiu­kan puo­lu­eel­li­nen. #

Ylei­sar­vo­sana: 8/10 #

Eilen pää­tin lin­tata kaksi kär­pästä yhdellä iskulla, eli hyö­dyn­tää Makuu­nin kam­pan­jaa ja kat­soa Hämä­häk­ki­mies 2:n, jota serkku vas­ti­kään suo­sit­teli. Elo­ku­van alussa oli Hell­boyn mai­nos; saapa nähdä tuleeko se sit­ten vuo­krat­tua tämän...