Jos Loli­tasta täy­tyy jotain hyvää kek­siä, niin ehkä se olisi se, että se esit­tää ihmis­lasta tuhoa­vat voi­mat rea­lis­ti­sesti eri astei­sina; siis että aikuis­ten pahuu­dessa on vivahde-eroja. #

Pal­jon muuta hyvää en kir­jasta keksi. Lap­sen sek­su­aa­li­sen hyväk­si­käy­tön muser­ta­vat seu­rauk­set on kät­ketty ilmei­sen tar­koi­tuk­sella hie­no­va­rai­sesti rivien väliin, mikä minun mie­les­täni mer­kit­see vain sitä, että niistä jo muu­toin­kin tie­toi­nen kokee ker­ron­nan vas­ten­mie­li­seksi (likai­nen salai­suus on likai­nen), eikä toi­saalta niitä ymmär­tä­mään kyke­ne­mä­tön tai halua­ma­ton opi kir­jasta mitään. #

Tari­nassa ei siis ole sen pää­hen­kilö Hum­bert Hum­ber­tin näkö­kul­masta (joka on noita rivin­vä­lejä lukuu­not­ta­matta ainut var­tee­no­tet­tava näkö­kulma, jonka saamme) traa­gista se, minkä siinä inhi­mil­li­sen ihmi­sen näkö­kul­masta pitäisi olla traa­gista. Sii­nä­kin suh­teessa kirja on tie­tysti pel­käs­tään rea­lis­ti­nen, sillä har­voin kai todel­li­sen­kaan elä­män lap­sen­rais­kaa­jat lopulta oppi­vat empa­tiaa, mutta miksi hel­ve­tissä kukaan ei-pedofiili haluaisi päästä sisälle pedo­fii­lin näkö­kul­maan, jol­lei sit­ten tir­kis­te­lyn­ha­lusta? #

Ja jos kirja ei tuon halun tyy­dyt­tä­mi­sen lisäksi tar­joa mitään, eikö tämä sil­loin ole likai­sista likai­sinta eksploi­taa­tiota — lap­si­sek­sin avulla itse­ään myyvä teos? #

Nabo­ko­vin itsensä kal­tai­sille kie­li­fe­ti­sis­teille kirja tie­ten­kin tar­joaa hiu­kan toi­sen­laista runk­kaus­ma­te­ri­aa­lia kuin pedo­fii­leille tai muu­ten vain per­voille, mutta vali­tet­ta­vasti ei ole kovin uskot­ta­vaa, että kir­jan suo­sio perus­tuisi sii­hen. Kes­ki­mää­räi­nen lukija kun on kaik­kea muuta kuin Loli­tan kir­joit­ta­jan kal­tai­nen moni­kie­li­nero. #

On tie­tysti mah­dol­lista, että när­käs­tyk­seni perus­tuu tässä vähän tur­han posi­tii­vi­seen ihmis­ku­vaan, sillä minulle on itses­tään­sel­vää se, ettei pedo­fi­lia sinänsä ole sen kum­mem­paa kuin vaik­kapa nyt hete­rous­kaan. Täl­lai­sia haluja elät­tävä ihmi­nen ei siis ole minusta mörkö ja Saa­ta­nan maan­pääl­li­nen ilmen­tymä. Sel­lai­selle, joka niin ajat­te­lee, Loli­tan tar­joama näkö­kulma voi ehkä olla­kin hyö­dyl­li­nen. Toi­saalta taas niin­kään yksioi­koi­sesti ajat­te­leva ihmi­nen ei vält­tä­mättä hän­kään kykene saa­maan kir­jasta irti edes sitä, minkä hänen sokeasti vihaa­mansa pedo­fiili siitä saa. #

Jos Loli­tasta täy­tyy jotain hyvää kek­siä, niin ehkä se olisi se, että se esit­tää ihmis­lasta tuhoa­vat voi­mat rea­lis­ti­sesti eri astei­sina; siis että aikuis­ten pahuu­dessa on vivahde-eroja. # Pal­jon muuta hyvää en...