marginaali

Kyklooppi

#26058. Sunnuntai, 17. kesäkuuta 2012 klo 16.51.18, kirjoittanut Jani.

Näinpä eep­pistä Mar­vel-unta viime yönä. #

Israe­lissa sijait­se­van aavi­kon kes­kelle oli raken­nettu super­vahva super­van­kila pite­le­mään vain yhtä super­voi­ma­kasta super­rois­toa. (Pre­missi antaisi ymmär­tää, että kyse oli pikem­min­kin jos­tain kos­mi­sesta olen­nosta kuin tavan­omai­sesta super­voi­milla varus­te­tusta ihmis­rois­tosta.) #

Aavikko oli koko­nais­hal­kai­si­jal­taan 1000 km, super­van­kila 300 km, ja van­kila oli sijoi­tettu aavi­kon kes­ki­pis­tee­seen. (Käsikirjoittaja-alitajuntani sor­tui jo tässä vai­heessa noloon maan­tie­teel­li­seen vir­hee­seen: Israe­lin val­tio on koko­nai­suu­des­saan­kin vain 424 km pitkä, ja leveim­mil­lään­kin vain 114 km leveä.) Super­konna halut­tiin siis pitää mah­dol­li­sim­man eris­tyk­sissä ihmi­sistä. #

Sit­ten, kuinka olla­kaan, kävi ilmi, että tuo kos­mi­nen pahis on pääs­syt pakoon. Ryhmä-X:n Kyklooppi sai tie­don tapah­tu­neesta ensim­mäi­senä, ja koska aikaa ei ollut hukat­ta­vaksi, hän lähti välit­tö­mästi yksi­nään suo­rit­ta­maan itse­mur­ha­teh­tä­vää: Kyklooppi lensi van­ki­lan ylle, ja räjäytti muka­naan tuo­mansa ydin­pom­min. #

Pom­min aiheut­tama tuho oli var­sin perin­poh­jaista, ja vai­kutti siltä, että Kyklooppi oli itsensä uhra­tes­saan onnis­tu­nut tuhoa­maan myös super­rois­ton. #

Mutta san­kari itse oli­kin yllät­täen sel­viy­ty­nyt hen­gissä. Tähän joh­ta­neet tapah­tu­mat jäi­vät hämä­riksi, mutta osoit­tau­tui, että Kyklooppi oli muut­tu­nut erään­lai­seksi haa­muksi: hän kykeni kyllä ais­ti­maan muut ihmi­set, mutta ihmi­set eivät näh­neet eivätkä kuul­leet häntä. (Myös jon­kin­laista aika­vää­ris­ty­mää haa­muu­teen liit­tyi: Kykloo­pin puhe kuu­losti ihmis­ten taa­ju­della nopeu­te­tulta, jos­kaan sitä eivät hänen lisäk­seen kuul­leet kuin lukijat/katsojat.) #

Totta vai

#25786. Maanantai, 23. huhtikuuta 2012 klo 19.52.29, kirjoittanut Jani.

Uguk­sen ole­muk­sessa on jän­nit­tä­vää ten­hoa. (Piti oikein kai­vaa arkis­toista esiin se edel­li­nen tapaa­mi­semme näh­däk­seni, että olinko kiin­nit­tä­nyt tähän huo­miota jo sil­loin. Jos olin­kin, en aina­kaan näkö­jään ole sitä ylös kir­joit­ta­nut.) Vähän niin kuin tapaisi tie­tä­jän tai mee­dion. #

Koh­ta­simme tänään (ren­dez­vous) Kaa­kao­puussa, ja has­suna sat­tu­mana Ugus oli valin­nut saman pöy­dän, jossa istuin vii­mek­si­kin tuossa kah­vi­lassa käy­des­säni, jät­tipä vie­läpä istut­ta­vak­seni saman pai­kan­kin. #

Kes­kus­telu sol­jui luon­te­vasti, mitä nyt het­kit­täin häi­riin­nyin siitä, ettei­vät sanani tul­leet­kaan ulos sor­mis­tani, enkä tien­nyt onko tämä totta vai blo­gia. #

Mis­täpä puhuimme? No enim­mäk­seen pää­kau­pun­ki­seu­dun feno­me­no­lo­giasta, me kaksi maa­lais­poi­kaa. Pal­jon on toki rivejä ja rivien­vä­lejä luettu, mutta pal­jon oli vii­dessä ja puo­lessa vuo­dessa ehti­nyt ker­tyä kir­joit­ta­matta jää­nyt­tä­kin, kiinni otet­ta­vaa. #

Ja sar­ja­ku­vista. Ugus on har­ras­ta­nut Mar­ve­lia niin kuin minä oli­sin pie­nenä halun­nut. Yri­tän­kin nyt imeä hänen vii­saut­taan itseeni samalla kun kom­pen­soin lap­suu­den wan­na­beis­miäni itse tuot­tei­den parissa. (Jii­haa, Toi­nen tule­mi­nen -sar­jani on nyt täy­del­li­nen!) #

Second Coming

#25640. Lauantai, 24. maaliskuuta 2012 klo 16.22.20, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että halai­limme Uguk­sen kanssa sän­gyssä pei­ton alla niin kuin nuo­ret rakas­ta­vai­set. Vaat­teet meillä tie­tysti oli, luu­let­teko että tämä on jotain homos­te­lua ken­ties! #

Sit­ten menin syö­mään isän val­mis­ta­maa käris­tystä. Uguk­sel­le­kin olisi tar­jottu, mutta minä ajat­te­lin, ettei Ugus taida tykätä käris­tyk­sestä. #

Sit­ten olin­kin yhtäk­kiä vasta menossa Uguk­sen luokse, nou­ta­maan vii­mein­kin sitä minulle kauan sit­ten luvat­tua Ryhmä-X:n nume­roa, mut­ten tien­nyt osoi­tetta, ja Ugus oli muut­ta­massa takai­sin Tur­kuun millä het­kellä tahansa, ja sekoi­lin ympä­riinsä Hel­sin­gin los­kai­silla kaduilla. #

Löy­sin kuin löy­sin­kin perille. Yllät­täen tuo Toi­sen tule­mi­sen (X-Men: Second Coming) ensim­mäi­nen osa oli­kin pok­ka­ri­ko­koi­nen (pie­nempi kuin A5, mutta pak­sumpi kuin taval­li­nen sään­nöl­li­sesti ilmes­tyvä Mar­ve­lin sar­ja­ku­va­lehti). Tar­jo­sin Uguk­selle vas­ti­neeksi lai­naan omia jäl­kim­mäi­siä osiani (sar­ja­ku­va­leh­tiä siis), mutta har­mik­seni huo­ma­sin, että nii­den sivut irtoi­li­vat nidon­nasta, ja minulla oli vai­keuk­sia pidellä kaik­kia irto­si­vuja, ne oli­vat putoa­mai­sil­laan los­kaan huk­kaan. #

( . )( . )

#24801. Torstai, 15. joulukuuta 2011 klo 12.38.09, kirjoittanut Jani.

Näin unta että olin näyt­te­li­jänä Hercule Poi­rot -näy­tel­mässä. Olin otat­ta­nut sili­ko­ni­tis­sit, vas­ta­näyt­te­li­jäni (mies hän­kin syn­ty­jään, jos­kin minua kau­niimpi) samoin, ja meillä oli näy­tel­mässä suu­te­lu­koh­taus. Suu­del­man seu­rauk­sena rakas­tuin tuo­hon vas­ta­näyt­te­li­jääni (en näy­tel­män juo­nen mukaan, vaan ns. oikeasti), mutta hän ei vai­kut­ta­nut minusta kiin­nos­tu­neelta, vaan vokot­teli nais­näyt­te­li­jöitä (jotka siis oli­vat oikeita nai­sia). #

Lopussa kukai­nen­kin kävi vuo­rol­laan kumar­ta­massa ylei­sölle. En ollut oikein varma omasta vuo­ros­tani, ja kun sit­ten olin sopi­van raon arvot­tuani käy­nyt kumar­ta­massa, koin mui­den näyt­te­li­jöi­den pahek­su­van minua kat­seel­laan, koska olin käy­nyt liian aikai­sin ja varas­ta­nut näin osan heille kuu­lu­neesta huo­miosta. #

Rei­lun kau­pan osta­mis­pro­jek­tini ei ole eden­nyt kovin hyvin. Ostan näkö­jään niin vähän mitään ulko­mai­sia tuot­teita noin yli­päänsä että voi­sin tar­peeksi usein valita Rei­lua. Kah­via tosin ostan, mutta sen­kin sit­ten aina unoh­dan ostaa Rei­luna, kun sitä tar­vii niin har­voin. Sitä paitsi aina­kin Pir­kan Reilu kahvi oli pahaa. #

Mutta uusi Ryhmä-X ilmes­tyi eilen, jipii! Olin aja­tel­lut tilata sen, mutta nyt sit­ten juuri tämän kuun nume­rossa toi­mit­taja pal­jas­taa, että ensi vuonna saat­taa ilmes­tyä koko­naista neljä nume­roa, jos hyvin käy, ja sekin vain tämän meneil­lään ole­van tari­nan lop­puun­saat­ta­mi­seksi. Sen jäl­keen kuka ties mitä, jos mitään. Ei pal­jon innosta tilaa­maan. #

Eilen kävin vii­na­kau­passa osta­massa uimao­pet­ta­jalle kii­tok­seksi ja jou­lu­lah­jaksi pul­lon glö­giä. Ohjaa­jalle ostin kon­veh­teja. Vein ne tänään Avi­reen. #

Jokerilinja

#24700. Torstai, 1. joulukuuta 2011 klo 16.16.31, kirjoittanut Jani.

Tänään oli rek­ry­oh­jel­man ryh­mä­haas­tat­telu. Hätäy’yin eilen Pris­maan osta­maan pai­taa, kun kau­lus­pai­dat tun­tui­vat liian hie­noilta, ja kaa­pissa ollut fla­nel­li­paita oli kit­sah­ta­nut nis­kasta niin ettei ylin nappi men­nyt kiinni. Onneksi Pris­massa oli yksi kel­vol­li­nen ja halpa paita, etten tör­sän­nyt tur­haan, kun tänään tyy­peillä siellä tilai­suu­dessa oli­kin tee­pai­toja ja nah­ka­tak­keja. #

Se oli muu­ten­kin lep­poi­sampi tilai­suus kuin etu­kä­teen pel­kä­sin: meille vain esi­tel­tiin ohjelma noin pää­piir­teit­täin, ja lopuksi oli esit­te­ly­kier­ros. Ei mitään tiuk­koja kysy­myk­siä, jos nyt ei sitä oteta lukuun, että oman esit­te­lyn run­kona olleella kal­volla oli kyllä taus­ta­kar­toi­tusta ja lopuksi paha­mai­nen “miksi juuri sinut pitäisi valita”. #

Vielä tässä vai­heessa ollaan enem­män­kin rek­ry­toin­tia välit­tä­vän Sara­sen hoteissa, rek­ry­toiva yri­tys pitää sit­ten jos­kus oman haas­tat­te­lunsa kun­han kiin­nos­tu­nut sel­lai­nen jos­tain löy­tyy. Mutta sii­hen men­nessä ehkä olen jo pro­ses­sin pakosta pääs­syt pahim­mista pelois­tani sen suh­teen, että minut nau­re­taan ulos koko ohjel­masta suht’ vaa­ti­mat­to­mien meriit­tieni takia. Jos minusta joku paikka kiin­nos­tuu, niin ei se tapahdu sat­tu­malta vaan siksi, että minussa näh­dään poten­ti­aa­lia aina­kin sen ver­ran, että kan­nat­taa haas­ta­tella. Ts. tus­kin sel­lai­seen haas­tat­te­luun tar­vit­see mennä, jonka jär­jes­täjä ei sitä poten­ti­aa­lia näe. #

Merii­teistä puheen ollen, olin aina­kin oman arvioni mukaan kyllä nii­den puo­lesta hei­koin ehdo­kas siellä olleista, mut­ten kui­ten­kaan niin sur­keasti kuin mihin olin hen­ki­sesti varau­tu­nut. Oli niillä toi­silla sit­ten ker­to­mansa perus­teella vähän kovem­mat odo­tuk­set­kin kuin minulla, minä­hän oli­sin ihan tyy­ty­väi­nen koo­dia­pi­nan orja­töi­hin­kin. #

Inno­po­lilta läh­ties­säni iski­vät lipun­tar­kas­ta­jat linja-autoon. Linja-autoon! Onko nau­ret­ta­vam­paa kuultu? Se oli sikä­li­kin has­sua, että olen mat­kus­ta­nut vii­mei­set neljä kuu­kautta aina­kin ker­ran vii­kossa junalla Mal­min­kar­ta­noon ja takai­sin Kirk­ko­num­melle, siitä kaksi kuu­kautta vii­tenä päi­vänä vii­kossa, enkä tätä ennen ole näh­nyt tar­kas­ta­jia kuin aloi­tus­päi­vänä. Sil­loin­kaan ne eivät ehti­neet minun vau­nuuni ennen kuin jäin pois. (Kyllä minulla lippu on aina ollut, ei sillä.) #

Junassa olles­sani soitti Eli­san myyjä. Sillä olisi ollut joku laa­ja­kais­ta­tar­jous, mutta Eli­san ver­kossa ollut puhe­li­meni putosi lin­joilta juuri pahim­moil­li­setsi (“nopeus nousisi tssssshhhhhklik”). #

Aioin ostaa tästä päi­västä sel­viä­mi­sestä palk­kioksi itsel­leni uuden Ryhmä-X:n, mut­tei City­mar­ke­tissa ollut. Liekö ilmes­ty­nyt­kään vielä tämän kuun numero. #