Pohjoisessa

Webmaster on perjantaihin asti pohjoisessa ja unohti tietenkin salasanat kotiin, niin että Bloggerissa olemattomia blogeja ei sitten päivitetä sitä ennen. Bloggerin salasana on jo ehtinyt syöpyä muistiin mutta WordPressin eivät.

Domain

Domain on Helsingin-päästä kuulemma tällä hetkellä tavoittamattomissa. Johtunee tuosta domainin haltuunotosta. Kämmäsin siinä, ja hyvässä lykyssä tämä ilmiö leviää domain-rekistereiden päivittymisen myötä laajemmallekin. Saas nähä kuinka äiän käy.

Kottke-korjauksia

Korjasin kaikissa kottkea käyttävissä templateissa olleet järjettömät, mutta vaarattomat bugit ja julkaisin pitkästä aikaa kaikki kokonaisuudesaan uudestaan viime yönä, paitsi P.S.:n, jonka korjasin ja julkaisin tänään. Lisäksi otin niissä kaikissa nyt myös käyttöön Skm:ssä jo jonkun aikaa olleen ikilinkki, päiväys, kommenttilinkki -tyylin (esimerkiksi: [#] | maanantai, lokakuu 25 @ 16:38  |  k: 0).

Välilehti-illuusio

Nyt on koko saitti (hakua, joka vielä roikkui, myöten) päivitetty käyttämään välilehti-illuusiota myös Bloggerin, lisenssin ja selainsuosituksen osalta. Korjasin vieläpä nyt sitten sen selainsuositussivun niin, että se toimii myös IE:ssä koska en missään tapauksessa haluaisi, että IE:n surkeus estäisi saitillani surfaajaa löytämästä Firefoxia. En kuitenkaan jaksanut etsiä sen kummempaa ratkaisua kuin ohjata IE:llä selaajat suoraan getfirefox.com-osoitteeseen, joka välilehti-illuusiossakin on kyseisen lehden sisältö. IE:llä selaajat vain menettävät välilehdet siinä vaiheessa.

Lisätty 28.7.2004: Noniin, shwiddunääs. Oli menny vanha versio mummila.netin saitinlaajuisesta tyylitiedostosta jossakin vaiheessa linjalle ja tästä johtuen Villiminkin välilehti oli väärän (vanhan) värinen. Korjasin sen, saa sitten nähdä menikö muita vikoja samalla.