hei 11
Soitan poliisit!
Kirjoittanut Valittaja 11. heinäkuuta 2008.Luokittelu ja tagit: kieli, Iskelmälaulun SM-kilpailu, iso alkukirjain, yhdyssanat.
“Ohjelmatoimisto Hakkivox ja sen omistaja Lexa Mikkola on jättänyt Vantaan rikospoliiseille tutkintapyynnön Kiuruveden iskelmätapahtumasta ja sen taustatoimijoista. Tutkintapyyntö koskee Kiuruveden tapahtumassa ensi viikon ohjelmassa olevaa Iskelmälaulun SM-kilpailua. […]
- Olemme järjestäneet kyseisen kilpailun ensimmäisen kerran jo 1990-luvun puolivälissä. Iskelmä Laulun SM Kilpailut on toiminut aputoiminimenäni jo joulukuusta 2006 asti sekä myös yhtiöni aputoiminimenä toukokuusta 2008 asti. […]
Ohjelmatoimisto Hakkivox on Mikkolan mukaan sopinut jo keväällä Iskelmälaulun SM-kilpailun järjestämisestä Vihreät Niityt IskelmäHimos-tapahtumassa Jämsässä.”
Apua, haloo, onko poliisi? Täällä on tapahtunut rikos! Asia koskee Iskelmä Laulun SM Kilpailut- sekä Vihreät Niityt IskelmäHimos -tapahtumia. Niin, kuulitte aivan oikein, Iskelmä Laulun SM Kilpailut — ei ensimmäistäkään väliviivaa! Lisäksi iskelmälaulu-yhdyssanan sanat on kirjoitettu erikseen, ja sanat Laulun
ja Kilpailut
on kirjoitettu isolla alkukirjaimella. Aivan! Ei, en liioittele yhtään, kyllä tämä on täyttä totta joka sana.
Niin, ja se toinen, Vihreät Niityt IskelmäHimos. Ei tosiaankaan mitään yhteyttä viimeisen ja kahden ensimmäisen sanan välillä. Niin ja tässäkin on ensimmäisen sanan lisäksi kirjoitettu isolla Niityt
ja Iskelmä
. Niin, tuo jälkimmäinen ehkä vielä menettelisi yksinään jollei sen yhteenkirjoitus… jos vain näkisitte miten kauheaa… ei, tulkaa nyt vain äkkiä tänne! Teidän on tehtävä näille jotain, äkkiä ennen kuin joku lapsi näkee!
Aamulehden verkkouutisten taso on mielestäni ollut tähän saakka ihan hyvä, mutta tänään sieltä tulla turskahti kerralla kaksi emämunausta. Ensin varkaudesta kertovaa uutista oli koristeltu väärien rahojen levityksestä kertovan uutisen kuvalla väärennetystä setelistä. Sitten oikeuden päätöksestä kertovassa uutisessa puhuttiin yli 45-vuoden
ikäerosta. Eiköhän se ikäero kahden ihmisen välillä pysy ihan samana, katsottiinpa sitä sitten vuonna 45 tai vaikka 2008.
Urheilujuoma voi olla varsinainen kaloripommi, kertoo Aftonbladet.
Urheilujuoma – varsinainen kaloripommilinkitys omani
Älä helvetissä? Eiköhän se ole vähän niin kuin tarkoituskin.
Monissa juomissa on enemmän kaloreita kuin normaalin urheilusuorituksen aikana palaa. Pahimmassa tapauksessa urheilujuoma saattaa lihottaa. 150 kaloria sisältävän urheilujuoman polttamiseksi on juostava keskinopeudella keskimäärin 20–30 minuuttia. Kävellen sen polttamiseen menee tunti.ed
Se on kyllä melkoinen ihmemies joka tarvii puoli tuntia keskinopeudella
juoksua 150 kalorin polttamiseen. Minä kulutan saman verran jo muutaman sekunnin kävelyllä.
Sehän nyt on selvä, että jos ja kun tavalliset sohvaperunat juovat noita urheilijoille tarkoitettuja (vinkki: urheilujuoma-yhdyssanan ensimmäinen osa) juomia kaukosäätimen nostamisesta palautumiseen, niin paino nousee. Eihän tuommoinen puolen tunnin lenkki ole oikealle urheilijalle vielä mitään.
Aurinkosähköä keräävät laukut yleistyvät Yhdysvalloissa. […] Tehokkain laukkuaurinkokeräin kykenee valmistajan ilmoituksen mukaan tuottamaan 14,7 wattin tehon, mikä riittää jo kannettavalle tietokoneelle. Laukuissa voi itsessäänkin olla paristot, johon aurinkokennon keräämä sähkö varastoituu. Näinollen tietokoneen käyttäjä ei tarvitse välttämättä verkkovirtaa lainkaan, jos koneen näyttö ei ylitä 17 tuumaa.
Eipä mahda tuollaisesta laukusta kannettavan kanssa paljon iloa olla, jos sitä ei pysty liikuttamaan kotoa minnekään. Koska jos sitä liikuttaa metrinkin, niin samallahan se sisällä oleva kannettava, ja kannettavan mukana sen näyttö ylittää 17 tuumaa. Loppuvat ne wattit
silloin kesken.
NBC TV:n paras noteeraus Kova laki: SUV löytyy sijalta 16.kursivointi omani
Niinpä niin. NBC:tä pitää pinnalla enää tuo amerikkalaisista amerikkalaisin televisiosarja, Law & Order: Sports Utility Vehicle.
Metallica suunnittelee jakavansa uutta musiikkiaan ilmaiseksi internetissä.
Ihanko totta? Missä kohtaa uutisessa viitteenä mainittua (mutta tietenkin taas kerran linkkaamatta jätettyä) Rolling Stonen artikkelia tarkalleen ottaen noin sanotaan?
Minun nähdäkseni Lasse Ugghrhrhg vain toteaa, että bändi on seurannut Radioheadin ja Reznorin puuhia, eikä halua sulkea mitään vaihtoehtoja pois. Myös News.com on näkevinään näiden rivien välissä, että tämä teknofobien johtotähti aikoo seurata mainittujen artistien jäljillä, mutta minusta se on alkuperäisen sitaatin valossa silkkaa toiveajattelua. Urlghchin tarkoituksena on vain yrittää näyttää vähemmän siltä ahneelta mulkvistilta, jona hänet tapaus Napsterin yhteydessä opimme tuntemaan.
Olen itse ollut sitä mieltä, että paperilaskuista pitäisi kakkien toimijoiden yrittää eroon.tuotejohtaja Panu Lehti Elisasta
Saunalahtikin harkitsee maksullisia paperilaskuja-uutisessa
Jokelan tapahtumien uutisointia ruotivalla tutkimuksella on hankaluuksia. Tampereen yliopiston tutkijat eivät ole saaneet käyttöönsä kaikkia aivan ensimmäisiä netissä julkaistuja uutisia, sillä ne ovat kadonneet bittiavaruuteen. Monella mediatalolla on tallessa vain moneen kertaan täydennetyt pääjutut.
Niinpä, saatanan amatöörit siellä perinteisessä mediassa; muutoshistoriat näkyviin, jumalauta! Jos vaikkapa käyttäisitte MediaWikin (vinkki: Wikipedia) kaltaista, nykyaikaista järjestelmää, ettekä niitä omia, lähes poikkeuksetta täysin perseestä olevia systeemejänne, niin uutisten koko muutoshistoria olisi nyt tutkijoiden (ja teidän itsennekin) käytettävissä. Olisiko viimeinkin aika ottaa lakki kouraan ja tulla kyselemään neuvoja kakkosluokkaan kovasti kampeamiltanne kansalaisjulkaisijoilta, jotka selvästikin hallitsevat tämän Intterweppi-homman teitä paremmin?
“Entisen ulkoministerin Ilkka Kanervan syytökset kokoomuksen puheenjohtajaa Jyrki Kataista vastaan olivat julkisuudessa sunnuntaina myös Ruotsissa. Uutistoimisto TT:n välittämä Kanerva-uutinen julkaistiin muun muassa isojen päivälehtien Dagens Nyheterin ja Svenska Dagbladetin nettisivuilla.
Uutisessa lainattiin sekä Turun Sanomissa että Satakunnan Kansassa julkaistuja haastatteluita, joissa Kanerva arvostelee Kataista ja tiedotusvälineiden toimintaa tekstiviestijupakassa.
Norjan suurimmissa viestimissä Kanervan sunnuntaisia haastatteluita ei käsitelty.”
Lisäksi uutisissa tänään: Ruotsissakin on uutistoimistoja, ja myös siellä sunnuntai on hiljainen uutispäivä. Kotimaiset uutistoimistot kuitenkin tekevät parhaansa todistaakseen, että Suomessa se on vielä monin verroin hiljaisempi.