hel 15
Murhenäytelmä kehkeytyy
Kirjoittanut Valittaja 15. helmikuuta 2008.Luokittelu ja tagit: Internet, oikeus, oikeudet, sekalaiset.
hel 15
Eräänä päivänä rattijuoppo ajaa pienen tytön kuoliaaksi. Kuulen tapahtuneesta, ja kirjoitan siitä blogiini. Tulenko siinä tehneeksi jotain niin vaarallista, että siihen täytyy puuttua poliisin voimalla?
mar 08
On käsittämätöntä että media ei vieläkään ilmeisesti näe mitään eettisesti arveluttavaa shokissa olevien ihmisten haastattelujen julkisessa esittämisessä. Sitä minä en saata uskoa, etteivät haastatteluita työkseen tekevät, käsittelevät ja lähettävät ihmiset pystyisi raakamateriaalistaan erottamaan kuka on shokissa ja kuka ei, kun minäkin, jolla on hyvin vähän mitään tekemistä ihmisten kanssa, pystyn näkemään sen noin kahdessa sekunnissa [...]
mar 05
Lentokentällä jouduin avaamaan reppuni ja heittämään kasvoveden menemään. Kyllä minä etukäteen tietysti tiesin niistä typeristä nestesäännöistä, mutta oli vain ihan pakko päästä kokeilemaan, että pätevätkö ne muka minuunkin, vai onnistuisinko kenties livauttamaan huippuvaarallisen Herbinani huomaamattomasti läpivalaisimen läpi.
lok 31
Suomalaisen oikeuslaitoksen matematiikan mukaan 5/6×10=5 ja lasten hyväksikäytöstä saa kuukauden ehdollista uhria kohti.
lok 24
Varkauden käräjäoikeus perusteli kuopiolaisnaiselle lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetettua tuomiota muun muassa asianomistajien sukupuolella, vastaajan iällä ja hänelle asiasta koituvilla taloudellisilla seuraamuksilla.