Päivän blogiskene-uutinen on tietysti Panun vetäytyminen näyttämöltä. Siitä, onko kyseessä markkinointikikka vai jotain pysyvämpää, lienevät perillä vain miehen henkilökohtaisesti tuntevat.

Lehtimyyjä soitti, ja tällä kertaa vastasin, koska tämä antoi poikkeuksellisesti numeronsa näkyä. Ehkä tämä oli se aiemmin tuntematon numero, joka on soitellut enemmän tai vähemmän satunnaisesti jo viikkojen ajan. Toivottavasti, sillä sen myötä voisi myös toivoa, että siltä jäisi nyt sitten rauhaan.

Lupaili meidän laskuun talven lehdet. Kysyin, että siis ilmaiseksiko. Selitti, että vuoden lehdet, joista maksetaan vain puoli vuotta.

Luettelemistaan poimin MikroBitin, ja kysyin, paljonko sille tulisi hintaa. Kolmekymmentäyhdeksän euroa.

Kolmekymmentäyhdeksän euroa, jumalauta! Vaikka se olisi ollut koko vuoden numeroiden hinta, minusta sekin olisi ollut kallista!

No tämä myyjämiekkonen oli kyllä hyvä sikäli, että ymmärsi heti, kun sanoin, että liian kallis, ettei kauppoja tule, ja lopetti jo ennen kuin ehdin heitellä.

Sen sijaan minä aion kyllä tilata Mielenterveys-lehden, koska sen saa opiskelija-alennuksella, ja vaikka se onkin yhtä hintava ja hintaan nähden ohuempi läpyskä kuin MikroBitti, niin sen minä olen itse valinnut ja halunnut. Näihin kaupusteluihin minä olen joskus harvoin tarttunut silloin, kun olen uskonut tekeväni edulliset kaupat tarjouksen myötä, mutta tämä oli kaukana siitä.

Saakohan lehtimyyjän puhelinnumeron julkaista?

Sitten tämän päivän ruoka-aiheeseen. Ostin Uncle Ben's -pikariisiä. Ihan ihme höttöä! Kuin riisimuroja. Ajattelin, että normaalin kahdenkymmenen minuutin sijasta viidessä minuutissa keittyvät riisithän ovat nerokas keksintö, ja vielä halvempiakin kuin ne kauemmin keitettävät. Syy lienee siinä, että nämä eivät turpoa niin kuin perinteiset, joten nämä loppuvatkin sitten pikaisemmin.

Lopuksi vielä lyhyesti masennuksesta. Totesin, että olin oikeassa, kun olin analysoinut viimeaikaisen mielentilani jonkinlaiseksi koteloitumiseksi. Ensimmäinen aktiivinen sohaisu kipeiden asioiden suuntaan, ja heti taas tuntuu. Hyvä sikäli, etten ole kadottanut kosketusta omaan mieleeni, huono sikäli, etten siis ole nk. parantunut.

Ja nyt minä menen syömään sitä riisiä, jonka huomasin juuri keittäneeni juuri siinä kattilassa, johon ei ole kantta, joten vettä ei voi liruttaa pois, seasta.