mummila.net Firefox [b] (cc)

Loser Profile

Kirjasin ylös oman elämäni aakkoset. Vaikka siitä tulee varsinaisesti osa saitin etusivua, saa sitä olla kommentoimatta tämänkin perään.

Vaikka viime päivät olen suoltanut tekstiä kuin sanani säilä olisi ruosteessa, tai pikemminkin hionnan tarpeessa, koetin tuossa tehdä hommat taas huolellisesti ja kunnolla.

[#] | @ 21:32 | k: 7





Murtomies

Ha! Nyt se on todistettu, että se silmälasien vääntely on juuri niin riskaabelia touhua kuin miltä näyttääkin, vaikka sen tekisi ammattilainen!

[#] | @ 21:22 | k: 0





Hanzi Smatter

Olen ollut Engrish-websivuston ihailija jo monta vuotta. Yllätyksekseni ei ollut websivustoa, jossa kiinnitettäisiin huomiota länsimaalaisten itämaisen kulttuurin ihannoinnissa oleviin virheisiin, varsinkin kiinalaisten kirjainmerkkien käytössä.

Kiinalaisamerikkalaisena koin velvollisuudekseni ja kunniakseni valistaa yleisöä kiinalaisten kirjainten virheellisestä käytöstä.


Kanji Näillä sanoilla alkaa Hanzi Smatter -blogi, jolle siis on kerätty huvittavia esimerkkejä siitä, kuinka länsimaiset yrittävät olla trendikkään itämaisia käyttämällä sikäläisiä kirjoitusmerkkejä mainoksissa, vaatteissa, tatuoinneissa ja ties missä, ja suurpiirteisyytensä takia ovat näitä merkkejä oikeasti ymmärtävän silmissä lähinnä naurettavia. Vai mitä mieltä olette vaikkapa tyypistä, jonka nahkaan on tatuoitu kiinaksi kaheli ripuli?

Hanzi Smatter Attu
lainauksen suomennos omani




18:58: Lisäsin kuvan, viilasin cähän sanamuotoja.

[#] | @ 18:09 | k: 4





Kaksi reikää niskaan

Mitä hyvää me vanhan kauhun ystävät olemme tehneet, kun meitä näin sarjassa hemmotellaan: vasta kolmoselta nähtiin Muumio ja nyt jo illalla kakkoselta tulee Dracula vuodelta 1979.



Lisäys: Plääh, sehän olikin tämä joka tuli vastikäänkin, jossa oli tämä täysin hengetön Dracula (pun intended).

Dracula




23.10. 0:15: Kuvallinen lisäys.

[#] | @ 16:09 | k: 0





Elämätön elää!

Surullista kyllä, mies uhoaa jälleen jättävänsä blogiskenen kokonaan.

Kyllä, tämä on jo kolme päivää vanha tieto, ja minä olen jälkijunassa.

Plöki

Moneltako se jälkijuna lähtee kysyi pikku-jii, kun olivat taas aikuiset hauskasti valehdelleet.

[#] | @ 11:31 | k: 0





Conan

Conan kertoo kokemuksistaan Bloggerin käyttäjänä, viidensadan 500 Internal Errorin jälkeen:

Conan




Huomautus: Conan ei oikeasti kerro kuvassa kokemuksistaan Bloggerin käyttäjänä viidensadan 500 Internal Errorin jälkeen. Minä en 0mista Conanin naamaa, vaan Conanin naaman 0mistaa Conan itse. Conanin puolestaan 0mistaa NBC, jonka puolestaan 0mistaa General Electric, joka yritti 0mistaa myös Suomen, ja sinnittelyn takia Suomen 0mistaa nyt EU:n kilpailuvirasto.

[#] | @ 21:00 | k: 0





Nöyr-nöyr, ahd-ahd, haav-haav, naps!

Terapiassa haahuiltiin taas taukoahdistuksen parissa, ja nöyryytin itseäni sanomalla, miten nöyryyttävältä tuntuu sanoa ylipäänsä yhtään mitään tauon jälkeen, mikä on ainut tähän asti kokemani taukoon liittyvä ahdistuksen muoto. Vieläkään se ei minusta ole sitä taukoahdistusta, josta terapeutti puhuu. Minä en tunne sitä ahdistusta, koska tämä minun vetäytymiseni on keino nimenomaan sen ahdistuksen torjumiseksi. Siihen ahdistukseen on parempi löytyä lääkkeet sitten, jos se joskus minussa vielä herää. Sen verran kovasti terapeutti on sitä hypettänyt, että minulle on syntynyt sellainen käsitys, että vasta sitten ML voi päästä tilanteeseemme kiinni jotenkin niin, kuin ei tähän asti ole.

Sitten käytin tilaisuutta hyväkseni ja tunnustin haaveilevani terapiatilanteesta, jossa terapeutti käyttäytyisi sellaisella tavalla, joka saisi minut menettämään malttini. Jälkikäteen otti tosin päähän se, että olin tehnyt tämän tunnustukseni vain koettaakseni tyydyttää terapeutin kyltymätöntä kiinnostusta taukoahdistukseen, korostaen, että haaveilin tästä varsinkin viime- eli taukoviikolla, vaikka tosipuheessa olen haaveillut siitä alusta asti, eikä viime viikko siinä suhteessa ollut sittenkään mitenkään poikkeuksellinen.

Näissä päivähaaveissani terapeutti saattaa vaikkapa syyttää ihan yllättäen jotakuta ryhmäläistä (tyypillisesti ei minua) jostain täysin epäoikeudenmukaisesti, jolloin minulla napsahtaa. Siinä suhteessa olin rehellinen, kun sanoin siellä, että en pidä minkään tällaisen tapahtumista ollenkaan mahdollisena terapeutin tosiasiassa melko vähäisen roolin takia, valitettavasti.

[#] | @ 19:26 | k: 2





“I Am The King Of The Night!”,

huusi James samalla, kun kietoi kätensä tiukasti Oscarin tiukan ja lihaksikkaan vartalon ympärille.

Kaikki te tirkistelijät siellä (tiedän kyllä, että teitä siellä on)! Illalla tulee telkkarista Yön kuningas (Cruising), joka on kiiinnnostava silmäys parin vuosikymmenen takaiseen alakulttuuriin! Ehkä! Lukekaa vaikka Nyt.fi:stä!

[#] | @ 19:17 | k: 0





Lukemista

Katotaanpa, tuleeko hyytiälä vai holappa, kun käyn pääkirjastossa. Kirjoitan tämän etukäteen todistaakseni että tiesinpäs, ähäkutti!

Käytännössä luultavasti vain nolona lisään tähän merkintään sitten, mitä luettavaa löysin, vai löysinkö mitään.



Lisäys: En mitään. Isossa kirjastossa iskee sama epätoivo kuin kaupan leikkelehyllyn edessä: mistä ihmeestä oikein pitäisi tietää, mitä valita? Samaa sörsseliä kaikki! Koetin etsiä Tellervo Koiviston kirjaa, mutta ei sekään ollut siellä missä kone sen sanoi olevan. Informaatikot! Onko se todellakin niin vaikeaa panna ne kirjat oikeille paikoilleen? Ei ole! Minä olen ollut joskus töissä kirjastossa, ja siksi sanaani voidaan tässä asiassa pitää lopullisena ja absoluuttisena totuutena.

Tai jos se opus on ihan pakko ottaa sieltä paikaltaan ja viedä johonkin erikoistarjouspöydälle, niin olisiko yhtään mitään sellainen idea, että samalla, kun se kirja sieltä hyllystä otetaan, niin jätetään semmoinen tilapäisen sijainnin ilmoittava, näkyvä kortti siihen kirjan kohdalle sinne hyllyyn, kirjan vakiopaikalle? Ikään kuin samanlainen ohje tiedonhakija-ihmiselle, kuin minkä redirect antaa selaimelle.

No sitten lueskelin vielä sen isä-Gerdtin haastattelun. Insinöörinä miehellä oli paljon teknisiä selityksiä tapahtuneelle: Petri oli masentunut, minä painostin Petriä liikaa, Petri halusi olla paras jossain. Surullista kyllä, ei taida miehen voimat ja kyvyt ainakaan enää riittää siihen, että todella voisi päästä nuoren, ahdistuneen pojan pään sisälle. Ymmärtääkseen gerdt junioria gerdt seniorin pitäisi tulla siksi gerdt junioriksi, joka joskus oli. Kuten Wikipedia, isä-Gerdt on sitä mieltä, että pommi räjähti vahingossa. Kun kaksi vuotta sitten, pian tuon tapahtuman jälkeen sanoin, että voi vain toivoa, että pommi räjähti tasan siellä, missä poika sen tarkoitti räjähtävän, eikä vahingossa, psykiatri oli tukehtua partaansa. Uskovais-riepu.

Tullessa kävin sitten vielä lähikirjastossa, koska täysistunto ilman lukemista on kuin vohvelit ilman hilloa. Eikä lähikirjaston uutuushylly pettänyt taaskaan:

Sähköisen tietoverkon käyttöönotto joukkoviestinnässä on johtanut uuteen välineneutraaliin sananvapauslakiin. Kansainvälistymisen myötä ovat uudistuneet mm. tekijänoikeutta ja tietosuojaa koskevat lait.

Julkaisutoimintaan erikoistuneet juristit Timo Vuortama ja Lauri Kerosuo ovat koonneet kirjaan joukkoviestinnän keskeiset lait ja eettiset säännöt, joiden soveltamista runsaat esimerkit havainnollistavat. (...)

Teos on helppokäyttöinen käsikirja toimittajille, julkaisijoille ja viestinnän opiskelijoille. Viestinnän sääntelyn tuntemus on tarpeen myös kaikille yhteisöille, joita koskevia tietoja viestintävälineet julkaisevat.

[#] Timo Vuortama, Lauri Kerosuo: Viestinnän lait ja säännöt




18:31: Lisätty raportti reissusta.



19:47: Korjasin kirjan ikilinkin poimintaosoitteen.

[#] | @ 16:10 | k: 0





Which blatantly obvious Quizilla-result are you?

You are Neo

Congratulations! You are the ultimate "I wanna be the ubercool high-jumping, bullet-dodging hacker hero! Me so cool! Me so 1337!" -result.

...even despite the fact that you couldn't make the u have an umlaut.
Now go and see how's your copy & paste.


Which blatantly obvious Quizilla-result are you?
brought to you by Quizilla

[#] | @ 15:35 | k: 0





Mikä sattumanvaraisesti valitun kulttielokuvan hahmo olen?

Karmiva juntti
Meikä on se karmivanoloinen banjonsoittaja-jäbä elokuvasta Syvä joki. Mitäpä siihen enää voi lisätä?

Which Random Cult Movie Character are you?
brought to you by Quizilla


Vaikka tämän testin kysymykset olivat suurimmalta osin jälleen sarjassamme aivan turhan ilmeiset, aina näistä jotain oppii itsestään. Ei niinkään tulosten osalta (nehän ovat aina tasan sitä mitä tilaa), vaan nimenomaan niiden muutamien poikkeavien kysymysten ja omien vastaustensa osalta:

Mitkä seuraavista vaatteista ovat sinusta kaikkein seksikkäimmät?

Ja vastaukseni olivat viitta ja haalarit.

Quizilla Neliapina
tulosten suomennos omani

[#] | @ 13:19 | k: 0





Lokit (ei web-)

Olen edelleen järkyttynyt faktasta, että nämä maanalaiset, pommeja väkerrelleet ihmiset tuntuvat läheisemmiltä kuin suurin osa tuntemistani kunnon ihmisistä - jotka siis mielestäni ovat aika roistoja ja lokkeja, itsekeskeisiä paskoja (myös minä, siis).
Veloena


Jotenkin minä vaistosin alusta asti, että tässä on ihminen, jonka käsitys ihmisistä vastaa melko pitkälti omaani. Mutta ensimmäistä kertaa kuulen lokkia käytettävän haukkumasanana!

Helvetin kaatopaikkalintu, perkele, oli joku todennut vuonna 1995, kun Arja Havakka oli soinut radiossa kuusikymmentä kertaa päivässä koko kesän hitit.fi.

[#] | @ 12:51 | k: 0





Urheilu: jatkoaika

Jalkapallopojat Tunnen tarvetta hieman täsmentää edellistä merkintää siltä osin, että minä en vihaa urheilua, enkä urheilijoita. Päin vastoin, minä pidän urheilun katselemisesta melkein yhtä paljon kuin Avaran luonnon katselemisesta. Syytkin ovat samat: hyvin tuotetut ohjelmat urheilijoista touhuissaan ovat minulle ihan kuin ihmislajiin keskittyviä Avaran luonnon jaksoja.

Tästä syystä, yhtä paljon kuin pidän urheilun katselemisesta, pidän täysin järjettömänä sitä, että urheilijaa haastatellaan suorituksen jälkeen (tai sitä ennen), Ratsastajat ja häneltä kysellään, että miltä nyt tuntuu ja kuinka sinä tuon suorituksen teit. Siinä on suunnilleen yhtä paljon järkeä, kuin jos vesinokkaeläimeltä mentäisiin luonto-ohjelmassa kysymään ruokailun jälkeen, että miltä nyt tuntuu, kun sait poskipussit täyteen katkarapuja ja miten olit valmistautunut madon pyydystämiseen ja haittasiko kova tuuli kuoriaisen nappaamista.

Sen nyt pitäisi olla päivänselvä asia kenelle tahansa, joka on tarpeeksi monta urheilijan haastattelua kuullut, että yhtä hyvin ja rehellisesti se urheilijariepu osaa vastata kysymyksiin omista toimistaan, kuin vesinokkaeläin omistaan. Sen verran hyvin useimmat urheilijat on nykyisin jo opetettu, että ne osaavat toimittajan mieliksi ladella tulemaan nämä täysin fiktiiviset mä keskityin vain omaan suoritukseen, me lähetään vaan pelaa omaa peliä ja mä latasin kaiken heti ensimmäiseen heittoon ja sinnehän se lensi, ei kovin pitkälle mutta näin tällä kertaa -vakioselitykset.

Samasta syystä, kuin urheilusta, minä pidän myös eduskunnasta tulevista lähetyksistä; ihmislajin edustajien lajityypillistä käyttäytymistä sekin edustaa. Eduskunta Mikä tahansa ihmisiä sisältävä, niin sanottua todellista elämää ja todellisia ihmisiä sisältävä ohjelma ei kuitenkaan saa hyväksyntäni leimaa, vaan lähetyksen tulee olla suora tai ainakin siihen täytyy sisältyä suorituksen epäonnistumisen mahdollisuus, eli se niin sanottu inhimillinen tekijä, nauhoitettuudesta huolimatta. Lisäksi toiminnan tulee olla spontaania eikä nimenomaan televisiointitapahtumaa varten järjestettyä. Näin ollen kaikki sliipatut Iso Veli- ja Selviytyjät -tyyppiset lässynläät voi unohtaa heti kättelyssä näistä todellisesta elämästä kertovista ohjelmista puhuttaessa.

Ja vaikka Sediksen silmät, Bearyarin kantapää, Outin tunnustus tai Benropen sääret voisivatkin esiintyä Selviytyjissä, niiden tehtävä siellä olisi vain todistella muutoinkin yksinkertaisuudessaan turhan tähden alleviivattua juonta (täällä sitä ollaan, luonnossa!). Sen sijaan tavallisen ihmisen oikeasta elämässä kertovassa blogissa ne ovat juuri sitä tosielämää, jota minä tv:stäkin kyttään, ja jonka todistamisenkaipuuta ihmisissä tosi-tv:n tekijäsedät röyhkeästi hyväksikäyttävät omilla näennäistosilla, eli valheellisilla tekeleillään, jotka tarjoavat ihmisille vain uuden, entisiin verrattuna kaksin verroin fiktiivisen maailman, johon uskoa sen oikean sijasta.

[#] | @ 21:11 | k: 0





Urheilu

(Omistan tämän sarkastisen merkinnän eräälle urheilun iankaikkiselle suurystävälle.)

Urheilulajigeneraattorini panee urheilijoiden älynlahjat koetukselle!

Mitä vittuu?, ihmettelee Vol 4 Vantaalta.
Ooh..., huokaa puolestaan Jalopeura Helsingistä.
Häh, murahtaa JuanPèdroTanée Vihdistä.
???, kommentoi Eric The King Sir Matt Busby Waylta.
Masentava, toteaa vielä lopuksi FutisForum-nimimerkki FutisForum nimimerkki Porista ja antaa peukut alas.

Sen jälkeen he siirtyvät kykyjään vastaavien sanaleikkien pariin, keksimään lisää palindromeja jotka ovatkin aivan omaa luokkaansa, kuten esimerkiksi:

Salas, Oddo (Parlour)
Omo (Rubberduck)
OHO (Merlin)
Ooh Teehik sanoo J Joonas ik heet hoo. (bombarder)
Anna, anna. (Naamis)

...sekä vielä LaMasquerade, joka heittää kerralla ei sen vähempää kuin kolme, joista kaksi ulkomaankielistä!

Kannattaa aloittaa helpommasta päästä:
Ii

Ruåtsalaisia:
ö
å


FutisForum Urchin

[#] | @ 18:01 | k: 0





Aatsa

Ensimmäinen, kaikkein pienin aavistus siitä, että jokin jossakin on mennyt kammottavalla tavalla pieleen. Ks myös hyytiälä ja holappa.
[#] Douglas Adams, John Lloyd: Elimäen tarkoitus, s. 9


Nykyisin en koe näitä enää läheskään niin usein kuin vaikkapa vielä vuosi sitten, mutta aina silloin tällöin vieläkin, kuten tänään.

[#] | @ 17:15 | k: 0





Toistaitoinen uusavuton keittää kahvit

Jo aiemminkin mainostamani Valion rahkaherkku ei vanilja-päärynä-versiona Valio ole hyvää houkuttelevan eksoottisenkuuloisesta koostumuksestaan huolimatta.

Ai niin, siitä kahvinkeittimestä.

Minulle on jostain syystä käynyt toisinaan kömmähdyksiä kahvinkeittimen kanssa. Useammankin kerran on käynyt niin, että olen pannut kahvin kiehumaan, tullut tietokoneelle ja muistanut sen kahvin vasta tuntien päästä (jolloin se on parhaimmillaan — karsinogeeneja, mmmm...). Toisaalta olen myös unohtanut kahvit juotuani tyhjään keittimeen virran päälle, ja huomannut sen vasta aikojen päästä paistetun kahvin herkullisesta tuoksusta.

Onnekseni en kuitenkaan vielä kertaakaan ole unohtanut keitintä päälle niin, että olisin sen jälkeen mennyt asuntoni ulkopuolelle pitkäksi ajaksi. Yhden kerran kyllä tuo keitetyn kahvin pannuununohtuminen tapahtui niin, että löysin illalla keitetyn kahvin siitä pannusta aamulla (ei, en juonut sitä aamukahvinani vaan keitin uutta).

Olen tähän mennessä keittänyt kahvia ilman kahvia ja ilman pannua (eri yhteyksissä, en yhtäaikaisesti), ja se, mistä tämä nyt johtui mieleeni, oli juuri äsken tapahtunut ensimmäinen yritykseni keittää kahvia ilman vettä.

[#] | @ 16:54 | k: 2





Janin lyhyt opas nuorisomuotiin 50-luvulta tähän päivään

[#] 50-luku
Yleistä: Alamäki alkaa huipulta.

Mekko (June Haver?) Tytöt: Kuten aiemmilla vuosikymmenillä, tyttöjen muoti oli vieläkin lähinnä nuorennettu versio heidän äitiensä muodista.

Valkoinen t-paita ja farkut (James Dean) Pojat: Valkoinen t-paita, farmarihousut. Ensimmäinen ja viimeinen todellinen ja todella tyylikäs nuorisomuoti. Sitä paitsi James Dean oli tosimies, eli nörtti, millä nimellä meitä nykyisin kutsutaan.


[#] 60-luku
Yleistä: Vielä jossain määrin hellyyttävää, joskin jo hyvää vauhtia mennään kohti pelkästään naurettavaa.

pitkät hameet (Faye Dunaway)
bikinit (Ursula Andress)
Tytöt: Alunperin vielä pitkät hameet lyhenivät yhden vuosikymmenen sisällä halpojen huts kevytmielisten tyttösten (niin mitä sä sanoitkaan nimekses, Ursula Undress?) eritoten valkokankaalla näyttämän esimerkin myötä lyhyemmiksi kuin koskaan aiemmin.

paidat ja farkut (Tom Jones & The Playboys)
Parrat
Pojat: Kuten tyttöjen muoti, poikien muoti koki rajun muodonmuutoksen. Vuosikymmenen alkupuolella asiat olivat vielä jotakuinkin hyvin. Loppupuolella tulivat pitkät tukat, parrat, rauhanmerkit, ja kaikki meni muutenkin päin helvettiä.


[#] 70-luku
Yleistä: Ei helvetti.

Hihhulointihaarniska, tytöt Tytöt: Jos tästä vuosikymmenestä jotain hyvää pitää sanoa, niin se lienee se, että naiset saivat ottaa pikkuruisen tasa-arvo-askeleen housujenkäytön myötä, siinä missä edellinen vuosikymmen oli nähtävästi tulkinnut tasa-arvon naisten oikeudeksi itsensäpaljastamiseen. Sittemmin juuri tässä suhteessa on valitettavasti ruvettu retroilemaan, eivätkä miehet vieläkään saa pitää hameita ilman leimautumista.

Hihhulointihaarniska, pojat Pojat: *nyysk! yhyyy!*


[#] 80-luku
Yleistä: Siinä missä 70-luvulla piti näyttää täysin naurettavalta, 80-luvulla piti näyttää pelkästään typerältä.

tukat (Ginger/The Terminator) Tytöt: Se, millaisia tyttöjen tukat olivat 80-luvulla, ei ole läheskään yhtä traagista, kuin ensinnäkin se, että sama pörhelö oli muotia myös pojilla, ja toisekseen se, että kun kahdeksankymmentäluku tuli uudelleen muotiin (kyllä, tämä maailma on sairas ja paha paikka) kaksikymmentä vuotta myöhemmin, oli ihmisiä, joiden hiustyyli oli ollut tämän retromuodin mukainen koko väliin jääneen ajan.

paidat (Miami Vice) Pojat: Mainittakoon tässä vain, että kun Don Johnson tuli käymään Suomessa, näin unta jossa menin tapaamaan Don Johnsonia ja Don Johnson oli maailman coolein jätkä. Näin siis unessa. (Tapasin kerran unessa myös Taisteluparin Makepeacen, ja meillä oli lyhyt, mutta sitäkin intohimoisempi rakkaussuhde.)


[#] 90-luku
Yleistä: Vähä-älyiseltä näyttäväksi pukeutuminen näyttää menneen pois muodista, luojan kiitos!

Tytöt: Jostakin käsittämättömästä syystä en kykene poimimaan muististani mitään erityisiä piirteitä tyttöjen 90-luvun muodista, vaikka itse elin tuolloin sitä ikävaihetta, jolloin minun ei ainakaan teoriassa olisi pitänyt juuri muuta katsellakaan. Ehkäpä tyttöjen 90-luvun muoti oli historian ensimmäinen epämuoti, joka on minulle ainut todellinen ja ikuinen muoti.

Lyhyt tukka (Kurt Cobain) Pojat: Tukat ovat vihdoinkin löytäneet kohtuullisen keskitien pitkän ja lyhyen väliltä. Polkkatukkamuoti onnistui kuitenkin tekemään keskitien kulkemisestakin ylilyönnin. Flanellipaitojen runsaus oli silmiinpistävä, mutta ei läheskään yhtä häiritsevä ilmiö kuin edellisten vuosikymmenten älyvapaat keksinnöt.


[#] 0-luku
Yleistä: Taas otetaan rankasti takapakkia.

Melkein alaston Britney Tytöt: Persvako ja oikeastaan käytännössä kaikki muukin pitää näkyä. Tämän ilmiön väitetään tekevän pesäeroa menneiden vuosien telaketjufeminismiin, vaikka tosiasiassa kyse on siitä, että naiset luopuvat vapaaehtoisesti tähän mennessä saavutetusta vähäisestäkin oikeudestaan tulla arvostelluiksi muiden kuin anatomisten ominaisuuksiensa perusteella — oikeus, jonka puolesta juuri nämä telaketjut olivat taistelleet. Ilmeisesti naiset eivät haluakaan valtaa päättää omasta kehostaan, vaan he tyytyvät siihen, että saavat päättää, kenelle sitä annetaan, koska, ja kuinka paljon.

Pitkätukkapojat (Duudsonit) Pojat: Pojat on tyttöjä. Jos kultakutritukka ei riitä, otetaan Tiivi-Taavi-pussi käteen ja kutsutaan epäilyttävällä tavalla liikehtivät stailistiystävät tekemään vihjailuja. Koskien pukeutumista.




P.S.: Alun perin tästä piti tulla Terminaattorin oidipaalipsykologinen analyysi, mutta viimeöisten, omia oidipaaliongelmiani tavanomaisen raskaalla tavallaan käsitelleiden unieni jälkeen ei enää huvittanut.



15:46: Käänsin 90-luvun tytöt ja pojat toisin päin kun olivat väärin päin. Taistelen jälleen oikeudesta päästä omalle saitilleni. Rankkaa kirjoittaa primetimeen sokkona.



15:51: Korjasin James Dean -viittauksen paikalliseksi koska alkuperäinen kohde ei sallinut linkitystä.



15:56: Lisäsin ikilinkit vuosikymmenaliotsikoihin.

[#] | @ 13:38 | k: 0





A View To Kill

Malgorzata Foremniak


Stop the press, who is that?!
Jokeri, Batman (1989)


Kyseessä on ilmeisesti puolalaiskaunotar, Malgorzata Foremniak. Muutama ateria häneltäkin lie jäänyt väliin (halvatun nykymuoti), mutta miten jäätävä ja samalla polttava katse!

Laurent?

[#] | @ 13:09 | k: 0





Oi, te vähäuskoiset

Aika mielenkiintoisella tavalla tehty ohjelma. Onkohan ne tosissaan noin epävarmoja tuosta asiasta, vai onko tässä kyse ovelasta, käännytettävän kohderyhmän heikohkot järjenlahjat huomioonottavasta propagandasta, vaiko peräti vieläkin ovelammasta susi lampaan vaatteissa -propagandasta?

Kuulaskeutumisen epäilijä

[#] | @ 22:41 | k: 0





You One Ugly Motherfucker

En tiennytkään, että Predator harrastaa myös valokuvamallina olemista.
bikerfox.com Attu

[#] | @ 14:26 | k: 0





Tehoefekti

Joka haluaa huvittua, suunnistakoon PowerFX-saitille, kääntäköön äänikirjaston (Sound Library) hakuvimpstaakeihin asetukset Samples > One Shot/Hit > Vocal ja vielä genreksi Rock, kilkatkoon haun käyntiin ja sitten vain alkaapi kuunnella male-korston öhinöitä. Eikä niitä naispuolisiakaan oikein vakavasti voi ottaa!

[#] | @ 13:02 | k: 0





Aamupala

Päivä alkaa huonoimmalla mahdollisella tavalla silloin, kun herää ovikellon soittoon. Tänä aamuna olin onneksi ehtinyt herätä jo viisi minuuttia sitten, kun se soi. Koska olin pelkissä boksereissa pesemässä hampaita, ja koska muutenkaan ei kuulu tapoihini avata ovea kutsumattomille vieraille (kuka se voisi olla? Jehovan todistaja tai tv-lupatarkastaja korkeintaan), annoin sen soida. Vedin kuitenkin kylpytakin päälleni siltä varalta, että kyseessä on talkkari joka tulee sisälle, halusi sitä tai ei. Soitti toisenkin kerran ennen kuin luovutti. Sitkas perkele.

Ehkä toiseksi huonoimmalla tavalla päivä alkaa silloin, kun huomaa, että on unohtanut edellisaamuna ottaa lääkkeet, ja näin ollen kaikki, mitä on eilispäivänä kirjoittanut, voidaan jättää huomiotta ja kuitata toteamalla, että on tainnut jäädä lääkkeet ottamatta. Sanoinhan, ettei koskaan pidä poiketa rutiineista! Rutiineistapoikkeaminen on perkeleestä.

Löysin ovelta Keskisuomalaisen mainoksen, taas. Mitä hittoa, eikö lehtikauppiaille enää riitä puhelinahdistelu? Tuleeko ne ihmisten oville jos ei niille vastaa?

Ehkäpä se sittenkin oli postimies, joka olisi toimittanut vaihtokappaleen kiintolevylle? Postimieshän tunnetusti soittaa aina kahdesti. Ai niin, mutta sehän myös jättää sen mikset ollu kotona -lapun tarvittaessa.




10:53: Postimies-spekulaatio.

[#] | @ 10:10 | k: 0





Exoptare Ex Veritas

← osa 3: Cantus Excio


Saatoin siis ehkä hieman huijata tuossa edellä, koska puheet torjutuksitulemisen tunteesta varmaankin vaikuttivat viittaavan omaan kokemukseeni, ja kyse onkin siis itseni osalta ensisijaisesti sen tunteen tuottamisesta toiselle, ja sen tuottamisen pelosta. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon sekin, että kyetäkseni pelkäämään tämän tunteen tuottamista niin vimmatusti kuin teen, minun täytyy itsekin tietää ja kokea hyvin kivulloisena se, miltä se tuntuu.

Sivumennen sanottuna on mielenkiintoista huomata, että palaan pitkien viivojen käyttöön samalla, kun aihepiiri tuntuu palaavan vähitellen oman pääni rehelliseen penkomiseen. Sattumaa? Tuskinpa vain, toivon, jotta paluu olisi todellisempi.



Otsikot: The Truth And The Light: Music From The X-Files
Filmtracks

[#] | @ 01:00 | k: 0





Cantus Excio

← osa 2: Materia Primoris | osa 4: Exoptare Ex Veritas


Jostain syystä — ja tässä minä ehkä olen sovinisti, mistä hyvästä minua saa solvata vapaasti — minun perstuntumani väittää minulle, että naisen torjutuksitulemiskokemus on emotionaalisesti raskaampi ja ulkopuolisen (minun) silmin traagisempi tapahtuma todistaa, kuin miehen vastaava. Tämä voi olla niitä asioita, jotka kaikkein puhtaimmin heijastelevat kotioloja; epämääräinen muistihahmo päässäni kertoo minulle, että olen todistanut äidin kokevan torjutuksitulemisen raskaasti siinä, missä isä on todennäköisimmin välttänyt sellaiset tilanteet lähes täysin, enkä näin ollen ole hänen reaktioitaan juurikaan saanut tarkkailla. Sinänsä ristiriitaista kyllä, ainut selkeä päähäni syöpynyt muistikuva on juuri sellaisesta tilanteesta, jossa isä taatusti koki tulleensa torjutuksi, mutta ehkä se on syöpynyt päähän juuri poikkeuksellisuutensa tähden.

Sen voin kuitenkin sanoa varmasti, että ainakaan mitään ulospäin näkyviä merkkejä kokemuksen musertavuudesta en taatusti ole päässyt isästäni näkemään, koska sellainen on hänen saamiensa kasvatusoppien mukaisesti taatusti tulkittu heikkoudeksi, ja heikkous puolestaan on ollut suurin ja pahin vika, mikä ihmisessä, varsinkin miespuolisessa, on siihen aikaan voinut olla.

[#] | @ 23:40 | k: 0





Materia Primoris

← osa 1: Introitus, Praeceps Transito Spatium | osa 3: Cantus Excio


Kyse on lyhyesti sanottuna siitä, että minun on mahdotonta suhtautua luontevasti yhteenkään naispuoliseen henkilöön (tuttuun tai tuntemattomaan), koska tosiaan pelkään sitä tuossa edellä viitatussa kommentissakin mainitsemaani torjutuksitulemisentunnetta. Se, mitä jätin kommentista pois, oli se, että tosiasiassa en olisi niinkään varma siitä omien, toiseen kohdistuvien tunteideni olemassaolemattomuudesta. En silti menisi niin pitkälle, että väittäisin, ettäkö niitä olisi esimerkiksi tätä kyseessä ollutta henkilöä kohtaan, vaan pikemminkin on kyse siitä, että pelkään koko asian tutkimista itsessäni. Ehkäpä — ja tämä on se kiusallinen osuus — juuri siinä pelossa, että sieltä sittenkin löytyy jotain.

On kuitenkin se toinenkin vaihtoehto, ja itseni tuntien väittäisin näin alustavasti, että se on se, jota pelkään enemmän. Minusta on nimittäin aivan järkyttävän hirvittävän kammottavaa kuvitella itseni siihen torjujan rooliin. Kauhuskenaario on siis tämä: minä olen toimillani (sanoillani, eleilläni, et cetera) saanut vastapuolessa aikaan yrityksen lähestyä minua, ja minä tiedän omat tunteeni varmasti, ja ne ovat torjumista edellyttävät. Minun tulisi siis tuottaa tälle minua lähestyvälle naispuoliselle henkilölle se musertava häpeän ja pettymyksen tunne, joka torjutuksitulemista oman kokemukseni mukaan seuraa.

Olen tuottanut tai ainakin kokenut tuottaneeni tämän kokemuksen toiselle ihmiselle pari kertaa tähänastisen elämäni aikana, ja nämä kokemukset kalvavat omaatuntoani pahemmin kuin mikään muu.

[#] | @ 23:20 | k: 0





Introitus, Praeceps Transito Spatium

osa 2: Materia Primoris


Tosiasiassa edellinen merkintä oli vain alitajuinen yritys kiertää jokin, mistä oikeasti halusin kirjoittaa, mutta jonka samalla koen kiusalliseksi. Alanko taas päästä aidosti pääni sisälle pitkästä aikaa? Barbie tietää.

Itsepetokseni alkoi jo hieman aiemmin illalla Tylsyyden Multihuipennukseen heittämälläni kommentilla, jonka epärehellisyys ei sisältynyt siihen mitä tuli kirjoitettua, vaan siihen, mitä jätin pois. Tunnustan tuolloin jänistäneeni tietoisesti, eli painoin kommentin julkaisunappia siinä vaiheessa, kun huomasin, kuinka ajatukseni jatkuvat. Toisaalta, ja tämä on oikeastaan ainut asia, jonka osalta edellinen merkintä sivusi sitä, mitä päässäni oikeasti liikkui, syynä oli pelkuruuden ohella myös se, että koin tekeväni karhunpalveluksen L.B.:lle, jos taas kerran kääntäisin puheet toisen blogissa kokonaan itseeni. Mikä häpeällisintä, olisin tuolloin tehnyt sen vieläpä sellaisen merkinnän kommenteissa, jossa on kyse nimenomaan itse blogin herrasta itsestään1!

Mutta emme kai jälleen huomaa välttelyä ja kiertelyä? Asiaan!



1 Mainittakoon, että kyseinen merkintä on sekin itsetutkiskelua ja sellaisen lukemisesta pitäville L.B.:n tyylistä miellyttävää luettavaa.

[#] | @ 22:57 | k: 0





Hauskaa kivaa mukavaa

Onpa hauskaa katsella itseään minuutin viiveellä, varsinkin kun minuutin takainen makaava minä näyttää satakiloiselta ruumiilta. Hetkinen, mutta sitähän se juuri olikin! Ainakin jos pyöristetään.

On myös mukava huomata, että edellisellä hetkellä veren ja tulikiven katkuisena leimunnut kommenttipalsta voi heti seuraavalla hetkellä tuoda ihmisissä esille myös todella herrasmiesmäistä ja asiallista käytöstä.

Joskin herrasmiesmäisyys on tässä tilanteessa käsitteenä hiukan viallinen, mutta minkäs teet, kun neitimäisyydellä ja akkamaisuudella on vähän erilainen, eikä ollenkaan niin positiivinen konnotaatio. Tarvitaan taas uusia sanoja. Neitomaista? ;)

[#] | @ 22:41 | k: 0





Eksoottiset lajit

Elämä tarjoaa uusia eksoottiselta kuulostavia harrastuksia kuten istumatanssia, tuolijoogaa, sähköpyöräsalibandya, vesijumppaa, (...)
Luhtasaari, s. 129


Elämä on Internetiä ihmeellisempää!

[#] | @ 20:19 | k: 0





Epäseksuaalisuuden esiinmarssi

Ehkäpä tästä saadaan hiukan uusia mausteita vanhaan, jo pohjaanpalaneelta haiskahtavaan soppaan.

Maailmassa, jossa halua voi ostaa pillereinä ja paljas pinta on paras markkinointikeino, David Jayn elämä ei voi olla helppoa. Hän on 22-vuotias, eikä ole kertaakaan harrastanut seksiä. Hän ei ole koskaan tuntenut sukupuolista vetoa toiseen ihmiseen, eikä usko niin koskaan tapahtuvankaan. (...)

Muutama kuukausi sitten olisi ollut helppoa vähätellä näitä ihmisiä, väittäen heidän olevan vain hakukoneen aikakauden ja yhteisöllisyyden kaipuun yhteentuomia hylkiöitä. Vähän julkisuutta saaneet, jyrsijöillä ja lampailla tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin antaneet viitteitä siitä, että epäseksuaalinen käyttäytyminen ei sittenkään ole nisäkkäissä kovin poikkeuksellista. Elokuussa julkaistiin ihmisten sukupuolikäyttäytymistä koskenut tutkimus, joka sisälsi ensimmäiset alustavat lukemat epäseksuaalisten ihmisten osuudesta väestössä. Tutkimuksen perusteella epäseksuaaleja vaikuttaisi olevan lähes yhtä paljon kuin homoseksuaaleja. (...)

Väitetään, että oman sukupuolisuuden löytäminen on täysin normaali ja iloinen prosessi. Se pitää ehkä oppia pitämään aisoissa, mutta sitä ei pidä väheksyä. Jopa sellaiset käsitteet kuten selibaatti ja pidättäytyminen perustuvat lähtökohtaisesti oletukseen, että sukupuolisuus on jotain, josta näissä tapauksissa tietoisesti kieltäydytään. Jos seksi ei kiinnosta, lääkärit kehottavat hakemaan apua.


Feature: Glad to be asexual
NewScientist.com Boing Boing
suomennos omani

[#] | @ 19:41 | k: 0





Olisi karvalakille töitä

Jo toisen kerran tänään on minulta itseltäni evätty pääsy omille sivuilleni. Kyseessä voidaan näin ollen todeta olevan ilmiselvä ufojen ja pommikoneiden salaliitto minun ja Martin kaltaisia koko perheen totuudentorvia vastaan. Missä on Hannu Karpo? Missä!



20:12: Linkitin itseeni kun taas näen oman saittini niin, että pystyn niitä linkkejä poimimaan.

[#] | @ 17:02 | k: 0





Terä

Onko silloin aika vaihtaa terää, kun kone vetää kerran siinä, missä sinä kolme?

[#] | @ 14:12 | k: 0





Juuston Juuston, nukutaanko siellä? Meillä on täällä ylhäällä piru merrassa!

Ikään kuin tältä tuotantolaitokselta ei muutoinkin pöllähtäisi eetteriin ihan mitä milloinkin sattuu, niin nyt ei Louhi päästä minua omalle saitilleni ollenkaan ja näin ollen saan kir(j)oi(te)lla sokkona! Kuulemma ainakin Helsingin haarakonttorista sivuille pääsee, joten vika on ilmeisesti ja toivottavasti vain paikallinen. Mutta ei tässä kovin paljon viitsi lätistä, kun ei pääse bongailemaan omia julkisesti tehtyjä pilkku- ja muotovirheitä!

Ja ei, Bloggerin esikatselusta niitä ei huomaa! Minä olen sen verran vanhanaikainen, että ei sitä tekstiä osaa lukea editorin esikastelusta, vaan kyllä se teksti täytyy ensin sivuille tulostaa että sitä pystyy lukemaan.



Lisäys: Eläähä huoli. Jo pelittää.



Lisäys: Välillä pelitti, välillä ei. Louhi oli tämän huomioinut, Jyu:n atk-keskus ei.



14:07: Toimii-lisäys.



20:19: Toimi ja ei -lisäys.

[#] | @ 13:57 | k: 0





Kajo

Joskus käväisi (toki pienessä) mielessäni, että onkohan Markus Kajolla kotisivuja kun se kuitenkin käsittääkseni on tietokonelukutaitoinen. On! Aika hakkerimaiset tekeleet kylläkin, ja vaikka joitain tekstejä löytyy, ei ole blogia. Vaikka kukapa tuosta tietää, jos blogaakin jo salanimellä. Joutuisi varmaan tosin siinä tapauksessa naamioimaan helpohkostitunnistettavaa tyyliään.

Du fattar väl engelskan ovanpå.

markuskajo.com

[#] | @ 10:49 | k: 0





Surkiata

Tein juuri pohjat, kun tunsin (toki lievää) ahdistusta siitä, että saadakseni aamuleipäni päälle juustoa, minun pitäisi ottaa se juusto pois pussista!

Mitä opimme tästä? Ei pidä koskaan poiketa rutiineista (normaalisti syön aamuisin muromüsliä).

[#] | @ 10:45 | k: 0





Sellofaan-sellofaan!

Kaikkien aikojen Yösydän ewa!

Yösydän

Kuitti ja Leksa.

[#] | @ 01:42 | k: 2





Madventures-keittiö

Riku Mitä mamoja! No eihän nuo mitään herkkuruokia ole, mutta vain sen takia miten ne on valmistettu: epähygienisissä oloissa, hädin tuskin kypsennetty ja hyvä että edes suolaa on mausteena. Ja currya ja chiliä, piruko niitä syö muutenkaan?

Koirantappovideokin löytyy niiden saitilta.

Eihän aivot ja kielet ole pahoja. En tiedä tekeekö ne sitäkin vielä jossain vaiheessa, mutta minusta kuvointa olisi isojen karvaisten hämähäkkien syöminen. En taida linkittää tähän kuvaa siitä.

madventures.tv




Lisäys: Joo, ja se video valuukin tulemaan huimaa parin kilon sekuntivauhtia.



22:46: Maininta videon liikkumisen surkuvauhdista.

[#] | @ 22:24 | k: 0





Uusi pohjanoteeraus

Tästedes voitte vain toivoa, että muistan kääntää kameran toisaalle aina siksi aikaa, kun suoritan pahamaineisen suihkun jälkeinen goatse tuulettimelle -temppuni. Nenänkaivelua en aio varoa ollenkaan.

Kai minä tällä nyt jo sentään saan kävijämäärät tippumaan?

Koska kameranrakkine ei tue Linuxia, tuo on livenä vain silloin kun käytän Windowsia (eikä kamera ole varattu muuhun käyttöön). Päivittyy kerran minuutissa. En jaksa laskea paljonko tuo syö kuukausittaisesta kaistakiintiöstä, mutta jos saitti ei vastaa niin oletettavasti kiintiö tuli täyteen.

Voin vain toivoa, että tämä syö edes osan Big Brothelin suomalaisversion katsojista.

[#] | @ 19:40 | k: 0





Ero ja elämänlaatu

Fysioterpiaryhmäni kaikki keski-ikäiset naiset ovat eronneet. Skleroosiveljistä vain aniharva on eronnut. Yllättävän usein olen kuullut, että nainen jää sairastuneen kumppaninsa rinnalle, mies sen sijaan jättää vaimonsa. (...)

On väärin yleistää, ettei mies kestä naisen sairastamista, mutta nainen kestää miehensä. Sairaus on parisuhteelle haaste siinä missä muukin iso elämänmuutos. (...) On myös liittoja, joissa mies tai nainen kiintyy entistä syvemmin sairastuneeseen puolisoonsa.


Kohteliaan varovaista propagandaa. Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimuksia tästä, kuten myös hiukan täsmällisempiä viitteitä seuraavassa vain epämääräisesti mainittuihin tutkimuksiin:

Tutkimusten mukaan avioerossa naisen elämänlaatu ja itsetunto usein paranevat, kun taas miehelle voi käydä päinvastoin.


Minä haluaisin välillä kuulla vähän toisenlaisia levyjä.
I was nearly 16 years old
You were only 17,
life isn't so complicated
But then life isn't 'sposed to be
For all these years
For all these years

Tanita Tikaram: For All These Years
Sellaisia, joissa ero tapahtuu asiallisesti ja sovussa, mies selviää ja jatkaa elämäänsä, ja nainen repiytyy ihan hajalle.

Olen kuullut, että terve kumppani on jättänyt lapun keittiön pöydälle sillä aikaa, kun toinen on ollut kolmen viikon kuntoutuksessa, ja lapussa luki lähden lopullisesti. Hyytävä esimerkki elämän julmuudesta.


Hetkinen vain, ollaanpa nyt skarppina. Kyllä tuo on ihan vain hyytävä esimerkki kyseisen henkilön julmuudesta. Elämän julma maine on ihan riittävän hyvin ansaittu ilman sitäkin, että tarpeettomasti kasataan asioita sen niskoille. Ihmiset kantakoot itse vastuun omasta julmuudestaan.



Luhtasaari, s. 113-115

[#] | @ 16:23 | k: 2





Ruisleipä

Jos jokin on vieläkin suomalaisempi ilmiö kuin grilli-tuunailu, niin sen täytyy olla se, kun ulkona kylmettyneitä käsiä lämmitellään tuoreella ruisleivällä.

Ruisleipä


Kyllä, se oli juuri niin hyvää kuin ajatuksesta uunituore ruisleipä syntyvät assosiaatiot antavat olettaa. :9

[#] | @ 15:34 | k: 0





Tänä aamuna, ulkona

On ilma, joka haiskahtaa ensilumelta. Taidanpa lähteä ulkoiluttamaan kameraa. Sunnuntain apaattisen kuolleessa ilmapiirissä on ainakin se hyvä puoli, että ihmisiä on liikkeellä paljon vähemmän, ja nekin harvat jotka ovat, ovat todennäköisesti1 kunnon väkeä eli eläkeläisiä ja muita sunnuntaikävelijöitä.



Lisäys: ...siellä tietoakaan ensilumesta, ihan liian lämmintä.

Tasoristeys

Kiskot

Kiskojen viertä

Oja


Vanha kunnon juokseva vesi -aihe. Niinkin monta otosta kuin tuosta ojasta räpsin, vain viimeinen oli edes jotakuinkin kelvollinen. Samaa pehmeyttä tavoittelin kuin jo Vesa aikanaan ja Juhakin sittemmin.



1 Eräässä, merkinnän kirjoitushetkellä vielä kuumana riehuneessa sodassa jo ruodittiinkin (muiden vähemmän huomionarvoisten asioiden ohessa) sitä, mitä tarkoittaa se, että jokin on todennäköistä. Ainakaan se ei ole sama, kuin että se on varmaa. MOT.




14:30: Lisäsin kuvat.



15:49: Lisäsin unohtuneen (dang!) muutoshistorian. Kuvien lisäyksen aika on kuvatiedostojen aikoihin perustuva arvio. Muutin alkuperäisen merkinnän kellonaikaa, koska ei ole mahdollista, että koko reissussa meni vain tunti (niin kuin alkuperäinen, yhden jälkeen näyttänyt aikaleima antaisi ymmärtää).



18.10. 22:00: Lisäsin alaviitteen sisältäen viittaukset Naamioiden taakse ja Kaaokseen.

[#] | @ 13:30 | k: 4





Viime yönä, unessa

Olin pikkuserkun mukaan vähän pöljä, kun kuskaan ihmisiä lähteviin juniin pelkästään hyvää hyvyyttäni, omalla kustannuksellani.

Sitten X ahdisteli minua ahdistelemalla jotakuta siinä lähtevässä junassa. Ja minä hain tukea ja lohtua XS:stä, joka hänkin sattui olemaan sopivasti siinä.

[#] | @ 12:17 | k: 0