Uutinen: Ubuntu 8.04 LTS (Hardy Heron) julkaistu
24. huhtikuuta 2008
Ubuntu 8.04, koodinimeltään Hardy Heron, on julkaistu, ja on nyt ladattavissa Ubuntu Suomen sivuilta. Hardy Heron on pitkällä aikavälillä tuettu eli LTS-versio. Muista, puolitoista vuotta tuetuista versioista poiketen sitä siis tuetaan seuraavat kolme vuotta. Tietoa uusista ominaisuuksista sekä muita lisätietoja tuoreesta jakeluversiosta löytyy esimerkiksi julkaisutiedotteesta ja julkaisumuistiosta.
Minä otin varaslähdön uuteen versioon viikko sitten, ja siitä lähtien tämän blogin merkinnät ovat perustuneet ja tulevat jatkossakin perustumaan Hardy Heronin käyttöön ainakin seuraavan version (jonka koodinimi on Intrepid Ibex) julkaisuun saakka.



Maanantaina 26. Toukokuuta 2008 17:18
[...] ongelmanratkaisu siis edelleenkin kiinnostaa minua, en aiokaan pysyä Hardy Heronissa loputtomiin, vaan aion päivittää järjestelmäni myöhemmin tänä vuonna julkaistavaan versioon [...]
Torstaina 30. Lokakuuta 2008 16:52
[...] ovat tyytyväisiä nykyiseen järjestelmäänsä, ei ole syytä rynniä päivittämään sitä. Hardy Heronhan oli pitkällä aikavälillä tuettu julkaisu (LTS), eli sen käyttäjiä tuetaan vielä seuraavat kaksi ja puoli vuotta. Hardyn voi siis [...]