Tietoa blogin ulkoasusta

TangoWP on Mahyuddin Susanton Ubuntu-henkinen WordPress-ulkoasu. Käänsin sen alustavasti suomeksi, eli kävin jokaisen tiedoston pikaisesti läpi kääntäen englanninkieliset ilmaisut suomenkielisiksi. Osittain käytin apuna suomennoksen tekemisessä Kimmo Suomisen WordPress-suomennosta, mutta käyttämässäni käsitteistössä on myös joitain merkittäviä eroavaisuuksia siihen verrattuna.

Oikolukua en tälle ulkoasulle tehnyt, joten tiedostot voivat hyvinkin sisältää kääntämättä jääneitä sanoja, mutta jos haluat, voit ladata nollaversion 235 kilotavun GZIP-pakattuna tar-tiedostona. Tämä versio on siis periaatteessa alkuperäistä täysin vastaava muutoin kuin kielen osalta.

Tähän käännösversio nollaan perustin varsinaisesti tässä blogissa käyttöön ottamani ulkoasun, johon olen lisäksi tehnyt muita omia sovelluksiani. Voit ladata viimeisimmän julkaisemani version tästä käytössä olevasta ulkoasusta GZIP-pakattuna tar-tiedostona. Tiedoston koko vaihtelee uusien julkaisujen myötä.

Kun kehittelen ulkoasua edelleen, julkaisen tällä sivulla uusia versioita aina sitä mukaa kun muutoksia kertyy riittävästi. Julkaisun yhteydessä pyrin mainitsemaan siitä tämän artikkelin alla olevalla kommenttipalstalla, joten voit seurata ulkoasun päivityksiä tilaamalla tämän artikkelin kommenttien syötevirran.

Säilytän myös kaikki vanhat versiot tämän blogin tiedostohakemistossa, mistä niitä voit halutessasi selailla.

3 kommenttia merkinnälle Tietoa blogin ulkoasusta

Jätä kommentti!