SeitsemänKuusi
#10628. Maanantai, 26. marraskuuta 2007 klo 21.16.02, kirjoittanut Jani. 0
“Voi ei, backspace-näppäin on hajonnut! No, ei voi mitään.” #
“Voi ei, backspace-näppäin on hajonnut! No, ei voi mitään.” #
Kokeilin I-Doseria ja unikonetta. Ne ovat kyllä ihan täyttä kukkua. #
Stroboskooppi kyllä tietysti täydentää hypnoottista efektiä, mutta sitä varten äänimaailman on oltava itsessään tehokas, eikä I-Doserin kohinan ja siniaallon yhdistelmä (kokeiluversion tyytyväisyys- ja alkoholi-ilmaisannoksissa ei muuta mielestäni ollut) sitä ainakaan minulle ole. Se ei käy edes ambientista. Kunnon psykedeelinen trance on edelleenkin parasta ei-kemiallista trippimateriaalia. #
Sitä paitsi I-Doser nieli tietokoneen tehoja ihan hulluna suhteessa siihen miten mitätön sen luoma äänimaailma oli. Jollei sen jakelua olisi hoidettu Download.comin kautta, olisin epäillyt koko touhua pelkäksi kulissiksi, jonka tarkoituksena oli päästä asentamaan koneelleni mainos- tai vakoiluohjelmia. #
Se on kuin pisteeseen puristetuksi tuleminen. Jos ajatellaan klaustrofobiaa mitattavana suureena, se vastaa kauhun tunnetta silloin, kun mittari näyttää ääretöntä. Siihen ei liity ympäröivän tilan rajoittuneisuutta, siihen ei edes tarvita sitä, vaan kyse on sisäisen todellisuuden avaruudellisesta luhistumisesta nollaan. #
Jokainen liike, jo pelkkä ajatuskin liikkumisesta tekee kipeää, koska se tuntuu luonnollisten rajojen rikkomiselta; sitä haluaa pysähtyä kokonaan, lakata tyystin liikkumasta, hengittämästä ja ajattelemasta, koska kaikki liike — ajatuksen liike mukaanluettuna — tuottaa luonnotonta tuskaa. #
Ajatus kuolemasta tuntuu silloin loogisesti äärimmäisen lohdulliselta. #
Minun on hyvin vaikea kuvata tätä, luultavasti siksi, etten ole tuon yhden kokemuksen lisäksi koskaan tuntenut mitään, mikä olisi edes lähellä sitä, enkä ole koskaan edes kuullut kenenkään muun kokeneen vastaavaa, joten jo pelkkien vertauskuvienkin keksiminen tuntuu ylivoimaiselta. #
En osaa sanoa, tekisikö tällaisen kokemuksen ainutlaatuisuus siitä kenelle tahansa samalla tavalla rakkaan kuin mitä se on minulle, vai olenko siinä suhteessa vain omanlaiseni, masokistinen poikkeus. #
“Paa siihen joku kuva intternetistä, ihan sama mikä.” #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]6. 9. 2010 12.05 Nykyaikaistin tyyliä, linkitin uutisen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Tein kasvomuunnelmia Face of the Future -sivuston muuntimella, jonka löysin Russian Tea Timesta. #