Eilen kass­ajo­nos­sa nai­nen edel­lä­ni osti Luon­toar­van. En ole joten­kin tajun­nut että nii­tä voi sii­nä kas­sal­la­kin ostaa, niin har­vi­nais­ta tuol­lai­nen on. Kat­se­lin sit­ten oikein kun­nol­la sitä räi­keil­lä mai­nos­kiil­to­vä­reil­lä maa­lat­tua 30 × 50 tau­lua, jota en ollut aiem­min huo­man­nut, ja kek­sin, että viho­vii­mei­ses­tä Luon­toar­vas­ta, joka oli Joke­riar­van taka­na pii­los­sa, pil­kot­ti­vat suden­kor­vat. Mel­kein ostin sen saman tien, mut­ta kos­ka tämä oli ilmi­sel­vä edel­li­sen asiak­kaan käyt­täy­ty­mi­sen herät­tä­mä impuls­si, ja kos­ka ker­to­muk­ses­sa minus­ta ei ole sijaa impul­sii­vi­suu­del­le, jätin sen teke­mät­tä. #

Tänään luin aamul­la: “Susi tap­poi nai­sen”, ja ajat­te­lin: “Hyvä!” #

Vähän sen jäl­keen huo­ma­sin mat­ka­kort­ti­ni kadon­neen. Olin mel­ko var­ma, että se oli pudon­nut lin­ja-autoon, jol­la olin vain het­keä aiem­min saa­pu­nut Kamp­piin, mut­ta auto oli tie­tys­ti jo ennät­tä­nyt läh­teä jat­ka­maan mat­kaan­sa. #

Sei­la­sin kän­ny­kän selai­mel­la Poh­jo­lan lii­ken­teen sivuil­le, ja siel­lä ker­rot­tiin, että löy­ty­neet “HSL:n mat­ka­kor­tit toi­mi­te­taan toi­mi­te­taan HSL:lle, ja nii­tä voi tie­dus­tel­la nume­ros­ta (09) 4766 4000 (M-P 7-19, LS 9-17) katoa­mis­ta seu­raa­va­na arki­päi­vä­nä klo 14 jäl­keen.” Koke­muk­se­ni Poh­jo­lan lii­ken­teen kul­jet­ta­jien asia­kas­pal­ve­lus­ta ovat tähän men­nes­sä olleet joko myön­tei­siä tai erit­täin myön­tei­siä, joten pää­tin kokeil­la oiko­tie­tä ja soi­tel­la nii­den kont­to­ril­le, jos niil­lä vaik­ka oli­si kei­not tuon minun auto­ni kiin­ni­saan­tiin. #

Seka­van selon­te­ko­ni kuul­tu­aan Hel­sin­gin lii­ken­ne­toi­mis­ton miek­ko­nen otti asia­ni hoi­taak­seen ja lupa­si soi­tel­la takai­sin. Eikä kes­tä­nyt kuin ehkä 5 minuut­tia kun siel­tä jo palat­tiin, ja hyvien uutis­ten kans­sa: kort­ti­ni oli löy­ty­nyt, ja sen voi­si nou­taa Kirk­ko­num­men toi­mi­pis­tees­tä. #

Olin tie­tys­ti tämän tuna­roin­ti­ni seu­rauk­se­na oikein huo­nos­sa koo­daus­vi­rees­sä. Sain kuin sain­kin kui­ten­kin yhden omi­tui­sen ja han­ka­las­ti­ta­pet­ta­van bugin hen­gil­tä, ja sit­ten oli­kin jo läh­det­tä­vä takai­sin Kirk­ko­num­mel­le, jot­ta ker­kiäi­sin Poh­jo­lan lii­ken­teen kont­to­ril­le ennen sen sul­ke­mis­ta (klo 16). Olin tul­lut aamul­la ker­ta­li­pul­la, ja samoin ostin ker­ta­li­pun nyt takai­sin­päin. Poh­jo­lan lii­ken­teen autos­sa kul­jet­ta­ja sanoi, ettei lip­pu­ni kel­paa! Niin kuin se ei tie­ten­kään oli­si kel­van­nut­kaan, U-lin­jo­ja kun nuo ovat (kas näin sul­je­taan 90 % luki­joi­den maan­tie­teel­li­ses­tä jakau­mas­ta sisä­pii­rin ulko­puo­lel­le). Enhän minä sitä ollut kii­rees­sä tul­lut aja­tel­leek­si. Enkä var­maan oli­si muu­ten­kaan, kor­til­la mat­kus­taes­sa kun sii­tä ei tar­vit­se pii­ta­ta. #

Mut­ta tämä­kin kul­jet­ta­ja oli oikein ystä­väl­li­nen ja otti minut peri­aat­tees­sa kel­vot­to­mas­ta lipus­ta­ni huo­li­mat­ta kyy­tiin. Näi­den ihmis­ten ystä­väl­li­syys on sitä­kin suu­ren­moi­sem­paa, että ylem­mät orga­ni­saa­tio­ta­sot tun­tu­vat noil­la lip­pu- sun muil­la kum­mal­li­sil­la jär­jes­te­lyil­lään teke­vän kaik­ken­sa saa­dak­seen asiak­kaat kiuk­kui­sik­si. #

Lin­ja oli myö­häs­sä, ja olin noin kol­mea vail­le Mat­ka­huol­lon toi­mis­tos­sa, kun en parem­paa­kaan kek­si­nyt. Edel­lä tie­tys­ti jono. Sen men­tyä kysyin “onko­poh­jo­lan­lii­ken­teel­lä­oma­toi­mis­to­jos­sa­kin” nopeu­te­tul­la puhe­ää­nel­lä­ni, ja vas­ta kol­man­nen ker­ran hidas­tet­tua­ni sii­tä saa­tiin sel­vää. Kyl­lä, nii­den toi­mis­to on tuo vie­rei­nen ovi, ylä­ker­ras­sa. “Se on tain­nut var­maan juu­ri men­nä kiin­ni.” Sano­pa muu­ta. #

Por­taat ylös ja ovi — auki! Miek­ko­set juu­ri lopet­te­le­mai­sil­laan päi­vään­sä kun ryn­tä­sin asioi­ne­ni sisään. Mat­ka­kort­ti­ni oli sii­nä heti saa­ta­vil­la, mut­ta minul­la ei ollut mitään kei­noa todis­taa sitä omak­se­ni. Joten aspa jonot­ti HSL:n lin­joil­la 5 minuut­tia kun­nes sai kor­tin nume­ron perus­teel­la var­mis­tuk­sen sil­le, että kort­ti kuu­luu muka­na­ni olleen hen­ki­lö­to­dis­tuk­sen omis­ta­jal­le. #

Voit­toa. #

Sit­ten menin kaup­paan, ja ajat­te­lin, että kun on monen­lais­ta epä­ta­val­lis­ta täl­le päi­väl­le jo sat­tu­nut, on syy­tä ostaa se arpa, mikä­li se on minun, kos­ka se kuu­luu asi­aan. Vakoi­lin eili­sen kas­san arpa­tau­lua, ja kyl­lä vain, siel­lä se eili­nen vie­lä oli samal­la pai­kal­la. Täs­sä vai­hees­sa siis ennus­mer­kit edel­leen hyvät. Kysyin kas­sal­ta että onko sii­nä susi. Tau­lu avat­tiin, ja… epä­to­den­nä­köi­syy­saal­to romah­ti: arvas­sa oli­kin suden sijaan vihe­liäi­nen kis­san­pen­tu! #

Kään­nyin iljet­ty­nee­nä tuhah­taen pois, ja pyy­sin kas­saa sul­ke­maan tau­lun. #

Kuu­lem­ma mitään susiar­paa ei edes ole ole­mas­sa, on vain koi­ria. Mitä luon­toar­po­ja ne sel­lai­set muka oikein ovat! Lem­mik­kiar­po­ja­han! #