Mikään ver­taus­ku­va ei kyke­ne sitä välit­tä­mään, mut­ta ver­taus­ku­via on pak­ko käyt­tää, jos sitä halu­aa edes joten­kin kuvail­la. #

Siis kun ihmi­nen alkaa tyh­jä­nä. Jo täs­sä luki­jan on vai­kea käsit­tää mis­tä puhu­taan. Sil­lä se, että kyke­net luke­maan, puhuu jo hyvin vah­vas­ti sen puo­les­ta, että olet kadot­ta­nut välit­tö­män kos­ke­tuk­sen tyh­jyy­teen ajat sit­ten. #

Kuvi­tel­laan­pa, että oli­sit ulko­na käve­lyl­lä, kun yhtäk­kiä tai­vaal­ta las­keu­tui­si aivan ilmi­sel­vä len­tä­vä lau­ta­nen. #

Sii­nä, mitä tuol­la het­kel­lä tun­net, se on, tyh­jyys. #

Mikään mitä olet oppi­nut, mikään mitä tie­dät ja osaat, mikään mitä olet koke­nut ei ole val­mis­ta­nut sinua tähän het­keen. Sen, min­kä ole­mas­sao­los­ta edes­sä­si ais­ti­si kiis­tat­to­mas­ti ker­to­vat, huu­ta­vat, ei min­kään sisäi­sen raken­tee­si mukaan pitäi­si olla ole­mas­sa. #

Ehkä alat etsiä pii­lo­ka­me­raa, mut­tet löy­dä sel­lais­ta­kaan. Et löy­dä mitään seli­tys­tä. Kuin­ka rea­goit? #

Ehkä jäh­me­tyt odot­ta­maan, ehkä jou­dut pako­kau­hun val­taan? Ehkä ryh­dyt kuu­mei­ses­ti luo­maan seli­tys­tä, mitä tahan­sa? Mut­ta kaik­ki seli­tys­yri­tyk­se­si tun­tu­vat lap­sel­li­sil­ta, jokai­nen tilan­net­ta kos­ke­va kyhäel­mä­si hapui­lul­ta pimeäs­sä. #

Rajaa nyt kat­see­si tuo­hon tun­tee­seen, ettei sinul­la ole mitään resep­tiä tilan­tee­seen. Rajaa ulko­puo­lel­le kaik­ki muu, pait­si tämä: ihmi­nen, hänen sisään­sä ulko­puo­lel­ta tun­keu­tu­va vies­ti, ja sisäi­nen kyvyt­tö­myys muo­dos­taa vies­tin poh­jal­ta min­kään­lais­ta mie­le­käs­tä raken­net­ta, min­kään­lais­ta tul­kin­taa. #

Sii­nä olet sinä suun­nil­leen sil­loin kun syn­nyt. #

Vies­ti­pom­mi­tus on alka­nut jo ennen sitä, ja kaik­ki yri­tyk­se­si muo­dos­taa sig­naa­leis­ta tul­kin­to­ja tun­tu­vat niin kovin hapui­le­vil­ta, kos­ka sinul­la ei ole poh­jal­la mitään min­kä varaan tul­kin­to­ja­si raken­tai­sit. #

Vähi­tel­len alat tie­tys­ti oppia, tul­kin­to­ja alkaa ker­tyä, ehkä imet nii­tä ympä­ril­lä­si ole­vis­ta ihmi­sis­tä, ehkä kehi­tät nii­tä itse, mut­ta huo­maa: perus­ta ei ole muut­tu­nut. Tul­kin­ta­si raken­tu­vat yhä poh­jim­mil­laan tyh­jän pääl­le. #

Pala­taan pika­ke­lauk­sel­la nyky­het­keen. Tyh­jyy­den pääl­le on ker­ty­nyt tul­kin­to­ja, nii­den pääl­le uusia tul­kin­to­ja, nii­den pääl­le uusia tul­kin­to­ja, ker­ros ker­rok­sel­ta lisää, ja nyt, kun luet tätä, sisäl­lä­si on tul­kin­to­jen kumi­nau­ha­pal­lo. #

Jos et ole tai­kaus­koi­nen, tie­dät kumi­nau­ha­pal­lo­si ole­van sisim­mäs­sään tyh­jä. Sitä­kin vii­saam­pi olet, jos et pidä yhtä­kään pal­lo­si kumi­nau­hois­ta pyhä­nä ja kos­ke­mat­to­ma­na: tie­dät kaik­kien tul­kin­to­je­si ole­van sinun valit­se­mia­si, valit­ta­vis­sa­si ja vaih­det­ta­vis­sa. Kun tul­kin­nat eivät toi­mi, etsit yksin­ker­tai­ses­ti nii­den tilal­le jotain toi­mi­vam­paa. Jos­kus pal­loa täy­tyy pur­kaa syvem­mäl­tä­kin uusien tul­kin­to­jen sovit­ta­mi­sek­si. #

Mut­ta kun tul­kit­set tyh­jyyt­tä ja yri­tät ekstra­po­loi­da reak­tio­ta­si sii­hen, vii­sau­te­si kom­pas­tuu, mikä­li käy­tät apu­na koke­mus­ta­si kumi­nau­ha­pal­lon ulom­pien ker­ros­ten kor­vau­tu­vuu­des­ta. #

Sil­lä: #

Kuvit­te­le sig­naa­li, joka osoit­taa kaik­kein sisim­mät tul­kin­ta­si kes­tä­mät­tö­mik­si. #

Täs­sä, ole tark­ka­na: sisim­mät, perus­ta­vim­mat, tyh­jyyt­tä välit­tö­mäs­ti ympä­röi­vät tul­kin­ta­si ovat osoit­tau­tu­neet kes­tä­mät­tö­mik­si. #

Mitä teet? #

Kor­vaat sisim­mät tul­kin­ta­si toi­mi­vam­mil­la? #

Mil­lä arvioit toi­mi­vuu­dem­muut­ta? #

Mil­lä tul­kin­nal­la arvioit eri tul­kin­to­jen toi­mi­vuu­dem­muut­ta? #