Tekijänoikeuslakia korjattava poikkeuksellisella menettelyllä

“Electronic Frontier Finland ry (EFFI) vaatii eduskunnan suurta valiokuntaa puuttumaan uuden tekijänoikeuslain ongelmakohtiin. Valiokunta käsittelee lakiesitystä keskiviikkona. […]

“Lakiin jäivät edelleen kaikki ne ongelmat, joita olemme koettaneet saada korjatuksi koko sen ajan, kun lakia on käsitelty eduskunnassa. Väitteet siitä, että tässä olisi jotenkin punnittu eri intressitahojen etuja ovat suoraan sanottuna – roskaa. Lakiesitys kävelee kuluttajien etujen ylitse monikansallisen sisältöteollisuuden etujen varmistamiseksi,” toteaa EFFIn puheenjohtaja Ville Oksanen.

Uusi lainsäädäntö kriminalisoisi kirjojen kimppatilaamisen yliopistoihin ETA-alueen ulkopuolelta, kieltäisi musiikin siirtämisen uusilta formaateilta kuten musiikki-DVD-levyiltä kannettaviin musiikkisoittimiin, ja saattaisi tehdä tietokoneohjelmien ja tietokantojen siirtämisestä netin ylitse luvanvaraista toimintaa. Lisäksi lakiuudistus aiheuttaisi hankaluuksia muun muassa Linux-käyttäjille ja asettaisi epämääräisen kiellon teknisiä suojauksia koskevalle keskustelulle.

“Suuri valiokunta ei tässä vaiheessa tavallisesti tee uusia muutoksia lakiesityksen sisältöön, mutta periaatteessa sillä on siihen oikeus. Nyt valiokunnan on syytä käyttää tätä oikeutta. Tekijänoikeuslain sisältö vaikuttaa tietoyhteiskunnan kehitykseen niin oleellisella tavalla, että lakiesityksen puutteet ja ristiriitaisuudet olisi pakko saada korjattua. Poikkeuksellinen laki oikeuttaa poikkeuksellisen menettelytavan,” arvioi EFFIn hallituksen jäsen Vili Lehdonvirta.”

EFFI