Alkusanat

Asensin viikko sitten tietokoneeseeni Ubuntun, ja aloin kirjata ylös kohtaamiani pulmia ja niiden ratkaisuja sitä mukaa kun niitä löysin. Koska niistä uhkasi muodostua varsinaisen nörttiblogini pääasiallista sisältöä, päätin lohkaista tuon aihealueen kokonaan omaan blogiinsa. Tämä on se blogi.

Siirron yhteydessä ajattelin myös vaihtaa ongelmankuvauksissa ensisijaisesti käyttämäni kielen kotimaiseen, koska se on loppujen lopuksi Ubuntussakin käytössäni oleva kieli. Vaikka useimpien pähkinöiden ratkaisujen löytämiseksi onkin vielä turvauduttava englantiin, niin miksipä en kantaisi omaa korteani kekoon tilanteen muuttamiseksi? Suunnittelen kuitenkin jo kaksikielisyyslisäosan liittämistä tähän WordPress-asennukseen valmiiksi siltä varalta, että innostun blogaamaan joistain aiheista molemmilla mainituilla kielillä.

Otin tämän blogin perustaessani myös kokeeksi ensimmäistä kertaa käyttöön Kimmo Suomisen suomentaman WordPressin. Tähän saakka olen pitäytynyt senkin suhteen englanninkielisessä.