“This NeXT workstation (a NeXTcube) was used by Tim Berners-Lee as the first Web server on the World Wide Web.”
Category: Uncategorized
-
Rautalankaa kopiosuojauksista
“On väärin puhua kopiosuojauksista. Oikea termi on “käyttörajoite”.
Jaa mitä välii vai? Antakaas kun setä selittää:”
-
Finnish Linux User Group: Presidentinvaalikysely 2006
“Suomen Linux-käyttäjien yhdistys FLUG ry ja Linux-Aktivaattori ry kehottivat presidentinvaaliehdokkaita kertomaan mielipiteensä Linuxista ja vapaista ohjelmista vastaamalla tähän kyselyyn. Kyselyn tulokset löytyvät vastaussivulta.”
Lahti tuntuu minusta vastauksissaan kiertelevän kysymyksiä. Lax, jonka vaalikonetulosten perusteella pitäisi olla minun ehdokkaani, on vastannut sutaisten ja hutaisten. Niinistö tuntuu paneutuneen vastausten laadintaan eniten ja minulle syntyy vaikutelma, että hän pyrkii vastaamaan kysyjiä mahdollisimman miellyttävällä tavalla. Vanhasen vastaukset vaikuttavat rehellisimmiltä, ja niistä paistaa minusta asenne, jota Lahti tuntui minusta pyrkivän peittelemään, eli, että yritysten kilpailuetu on näille miehille tutumpi ja siksi tärkeämpi asia kuin vapaat ohjelmistot.
Jaan kaikkiaan viisi pistettä ehdokkaiden kesken näin:
Lahti: 1
Lax: 0
Niinistö: 2
Vanhanen: 2 -
20-sided Fuzzy Dice Danglers
“True, 6-sided fuzzy dice hanging from the rear view mirror may be overdone and cliche, but 20-sided dice, that is a different story. Time to replace that ratty, dangling high school tassel with something more fitting of a geek.”
-
Kapsin ongelmat tietokantapalvelimen kanssa ovat jatkuneet ja jatkuvat edelleen.
“Päivitys 3.1. klo 1.58: WWW-sivut toimivat taas Lakalta.
Päivitys 3.1. klo 11.26: Ongelmat ovat jatkuneet myös aamupäivällä, ylläpito selvittää ongelmaa parhaillaan.
Päivitys 3.1. klo 23.19: Ongelmat jatkuvat edelleen, ja niitä yritetään korjata. Vian epäillään liittyvän MySQL:n ja Apachen tiedostojärjestelmään kohdistamaan kuormitukseen.
Päivitys 4.1. klo 9.30: Palvelimeen päivitettiin uusi kernel sekä laitteiston firmwaret yöllä. Tällä hetkellä uusi kernel on testikäytössä, joten emme voi luvata täydellistä toimintavarmuutta vielä. Päivitämme tiedotetta aina, kun uutta ilmenee.
Päivitys 6.1. klo 7.30: Tänä aamuna tulee olemaan uusi boottaus, testikernel vaihdetaan toiseen. Pahoittelemme asiaa.
Päivitys 6.1. klo 13.30: Palvelimen boottaus tapahtui klo 11.23 tietoturvapäivityksen vuoksi.
Päivitys 8.1. klo 16.24: Palvelin bootattiin kernelin jumiutumisen vuoksi.”
-
Tracking down uptime in Windows XP.Windows XP:n toiminta-aika selville.
- Open a Command Prompt window.
- Type the following command:
Systeminfo | Find “Up Time”
TechRepublic via Juha
Ja suomenkielisessä järjestelmässä tämä kaipaa säätöä, koska myös Systeminfon tuloste on suomennettu:
Systeminfo | Find "toiminta-aika"
-
Run batch files at startup
Just need to make a note of this for myself: the place where you control these scripts in Windows XP is the Group Policy Editor (run “gpedit.msc”). From there you choose Computer Configuration → Windows Settings → Scripts (Startup / Shutdown) or, in the Finnish version, Tietokoneasetukset → Windows-asetukset → Komentosarjat (Käynnistämienn/Sammuttaminen).
-
Rip images from PDFs: Xpdf for Windows
Just came across Xpdf for Windows when googling. At least pdfimages seems to work fine. Didn’t try the rest, yet.
-
MSFN's Unattended Windows
“Have you ever wanted a Windows CD that would install Windows by automatically putting in your name, product key, timezone and regional settings? And have it merged with the latest Service Pack to save time? Followed by silently installing all your favourite applications along with DirectX 9.0c, .Net Framework 1.1 and then all the required hotfixes, updated drivers, registry tweaks, and a readily patched UXTheme.dll without any user interaction whatsoever? Then this guide will show you how you can do just that!”
You want Qemu or Qemu for Windows with that?
-
Sneaky User – Helping you get around!
“Sneaky User provides the world with free anonymous proxy internet browsing. This basically means you can our site as a proxy to view other sites on the internet […].”