Marginaali

Mummilan wikistä
Versio hetkellä 26. maaliskuuta 2008 kello 17.37 – tehnyt Jani Uusitalo (keskustelu | muokkaukset) (nimihistoriaa)

Marginaali oli blogi, jonka tarina alkoi Sinisen kirjan marginaali -nimellä vuoden 2004 alkupuolella. Loppuvuodesta siirsin blogin julkaisun Bloggerista itse ylläpitämääni Wordpress-asennukseen, joka mahdollisti radikaalit ulkoasu-uudistukset, ja seuraavan vuoden alkupuolella pudotin blogin nimestä kaksi ensimmäistä sanaa pois.

Marginaali oli henkilökohtaisella otteella tuottamani päivä- ja leikekirjan risteytys, johon kirjoittelin melko vapaavalintaisista aiheista melko vapaamielisiä merkintöjä kaikkiaan yli kolmen vuoden ajan. Elinkaarensa aikana marginaali kohosi tämän sivuston ylivoimaisesti suosituimmaksi sisällöksi, ja on luultavasti edelleenkin kaikkein eniten kävijöitä tänne tuova mummila.netin osio.