Syötevirtojen lukeminen Google Readerilla

Erkan yllytyksestä päätin kokeilla Google Readeria, ja varsin mainioltahan tämä näin ensimmäisen päivän perusteella vaikuttaa.

Tilausten siirto tähän saakka käyttämästäni BlogBridgestä kävi näppärästi, sillä Google Reader osasi tuoda ne OPML-muotoisesta tiedostosta, ja BlogBridge puolestaan osaa viedä ne sellaiseen. Ainut matkalle tipahtanut tieto olivat skandit yhden guiden (kuten BlogBridge niitä nimittää) tai hakemiston/tagin (kuten Google Reader samaa asiaa nimittää) nimestä (läjästä tuli lj), sekä tieto jo luetuiksi merkityistä teksteistä, mutta muutoin siirto meni mallikkaasti.

Tästä kaiken siirtämisestä selaimeen tulee vain se ongelma, että välilehtiä pitää jatkuvasti olla auki miljoona, ja niiden välillä sompailu alkaa jo käydä työstä. Jo tätä ennen minulla on ollut jatkuvasti auki kahdeksan vakiosivua ja niiden lisäksi erinäinen määrä (yleensä 2-4) sivuja, joille olen aikonut palata joskus lähitulevaisuudessa.