Month: May 2008
-
WordPress comment anonymiser plugin
I’ve thrown together a little plugin which sorta anonymises the comments your WordPress blog receives. As you probably know, WordPress stores your commenters’ IP addresses to help you fight spam and other forms of abuse. Obviously, this also helps authorities in tracking down people for saying things that are forbidden in your society. If you believe in freedom of speech as vehemently as I do, you wouldn’t want them to be able to do that, and you certainly wouldn’t want to provide them with such unintended assistance in their hunt for people exercising freedom of expression.
This is where IP Address Eraser may help. It replaces the commenter’s IP address with a static address (by default, 127.0.0.1), so in order to track down the commenter, you would have to have access to your ISP’s web server logs. Note that through this route, your commenters might and probably will still be exposed, depending on your local laws regarding data retention by ISPs. That’s why I wouldn’t recommend that you advertise the fact that you’re using this plugin to your commenters, as they might be left with a false sense of security. If you want them to be truly safe (or at least, as safe as they can be), I suggest you recommend that they use Tor.
Also note that, again, depending on your local legislation, you might yourself be held accountable for your commenters’ opinions. Unfortunately, this is equally true even without the use of this plugin.
A technical note: Akismet, the default spam-fighting plugin employed by WordPress, takes a precedence in the order of filters employed to comments. I’ve not verified this, but I suspect that makes it use the comment poster’s IP address prior to it being
erased
by IP Address Eraser. I haven’t come across any tangible compatibility problems, so I’m hoping there are none, but please don’t take my word for it. I’m publishing this in the hopes that it’ll be useful, but there’s absolutely no warranty of any kind associated with this software.Another, final techical note: What I’d really hope to have is the best of both worlds. It would be a plugin which wouldn’t erase the IP addresses right away, but after a set delay (say, 24 hours). This would put you in charge: to be able to use the data to tackle abuse when you deem necessary, yet leave you unworried about storing privacy-compromising data for far too long (forever, which is the WordPress default). Unfortunately my WordPress hacking skills are too lame to come up with such a plugin. If anybody takes a crack at it, I’d be interested to know. Please, feel free to use/abuse my plugin in doing so.
-
Banging my head against C pointer dereference
The pointers always get me when I try my hands at C. Now, I’m not dumber than most people, and the basic idea is pretty clear to me. But what trips my brain each time is the notation of declaration.
It’s not always illogical. After all, as K&C points out,
. Okay, that seems innocent enough, but in fact it’s a two-edged sword. What about when you’re declaring a pointer as a parameter for a function, then calling the function? Compare these two short programs below:int *ip
is intended as a mnemonic; it says that the expression*ip
is anint
Listing 1. Listing 2. int foo(int i); int main() { int j = 1; foo(j); return 0; } int foo(int i) { /* do something with i */ return 0; }
int foo(int *ip); int main() { int j = 2; foo(&j); return 0; } int foo(int *ip) { /* do something with (*)ip */ return 0; }
For the first program, it’s easy to see that the parameter of
foo()
,i
, is assigned the contents ofj
frommain()
: you’re in effect saying:- Let
foo()
have one parameter,i
, of typeint
. - From
main()
, assign the value ofj
, also of typeint
, toi
.
But for the second one,
foo()
has to be called with an address (a pointer), and yet the declaration, with the mnemonic notation in place, seems to call for anint
:- Let
foo()
have one parameter,*ip
, of typeint
. - From
main()
, assign the value of&j
, of type… uhh… pointer, to… uhh… ???
This difficulty for me to grasp what type of a parameter
foo()
should be called with is due to the mnemonic notation inint *ip
: when you have anint <something>
as a parameter declaration, you expect to assign the parameter something that is of typeint
— not something that is a pointer to anint
.Now, if I give up the mnemonic and instead write the declaration as
int* ip
, the code translates to natural language quite fluidly:Listing 3. int foo(int* ip); int main() { int j = 2; foo(&j); return 0; } int foo(int* ip) { /* do something with (*)ip */ return 0; }
- Let
foo()
have one parameter,ip
, which is a pointer to anint
. - From
main()
, assign the value of&j
, also a pointer to anint
, toip
.
Of course, this notation opens a whole new can of worms. Consider the following declaration:
int* i, j;
Is
j
a pointer now, or just anint
? It’s way too open to misinterpretation to make this notation commendable despite the previous advantage in readability.So I’m better off sticking to the mnemonic notation, and just trying to get my head around it. For that, I’m still in desperate need for an easy translation of such code into natural language.
Maybe the mnemonic is the root of the problem. It’s a really bad mnemonic because it almost always works, but then there’s (at least) this one case, where you’re better off not remembering it, because it screws up your logic if you do. So I should think of
int *ip
asip is a pointer to an
and just forget about the fact that it resembles a declaration of anint
int
called*ip
. - Let
-
It’ses to itses
For some time now, I’ve been using a Greasemonkey script to fix the most prevalent spelling mistakes on the Interwebs. Incorrect apostrophes are particularly painful, particularly prevalent and also particularly cumbersome to fix — the latter two being due to the complexity of the rules governing the use of apostrophes, obviously.
To tackle this, I’ve now adopted brute tactics: I simply replace each instance of
it’s
with anits
. So far I must say it has felt less painful to encounter anits
which should have been anit’s
than it is the other way round. -
Kolumni: Haasteita etsimässä
Tämän blogin päivitystahti on viime aikoina hiipunut, mutta se ei suinkaan merkitse sitä, etteikö ongelmanratkaisu minua enää kiinnostaisi. Kaikki ensiasennuksen jälkeen kohtaamani pulmat, jotka yleensäkään ovat ratkaistavissa, alkavat vain olla ratkaistut — nykyisin jotakuinkin kaikki vain yksinkertaisesti toimii niin kuin pitää tai niin kuin haluan. Päivitysten myötä järjestelmä ei tietenkään pysy täysin muuttumattomana, mutta pelkät turvallisuuspäivitykset eivät kuitenkaan yleensä juurikaan horjuta hyvin toimivaa järjestelmää.
Koska ongelmanratkaisu siis edelleenkin kiinnostaa minua, en aiokaan pysyä Hardy Heronissa loputtomiin, vaan aion päivittää järjestelmäni myöhemmin tänä vuonna julkaistavaan versioon 8.04.1 ja edelleen Intrepid Ibexiin loppuvuodesta. Kuten Hardynkin tapauksessa, otan luultavasti lievän ennakkolähdön, ihan vain jännityksen vuoksi.
Sillä välin saan jännitystä ja haasteita tarpeekseni, kiitos VirtualBoxin. En enää muista mitä kautta tutustuin Innotekin kehittelemään ja nykyisin Sun Microsystemsin omistamaan virtualisointiratkaisuun, mutta veljet kuinka tyytyväinen olenkaan, että tutustuin! Alunalkujaan asensin VirtualBoxin, koska halusin kokeilla olisiko mahdollista ajaa Microsoftin Messengeriä siinä. Ei pidä käsittää väärin; pääasiallinen pikaviestimeni on ollut Pidgin jo pitkän aikaa — se oli sitä jo silloin, kun vielä käytin Windowsia — mutta joudun silloin tällöin käyttämään Messengeriä videopuhelimena vaihtoehdottoman kontaktin takia.
No, Messengerhän toimi mitä parhaiten, ja itse asiassa se oli lopullinen niitti ei-virtualisoidun Windowsin arkkuun tietokoneessani: poistin Windows-osion ja laajensin Ubuntun osiot kattamaan koko kiintolevyni. Nyt voin aina Messengeriä tarvitessani potkia virtuaalikoneen käyntiin yhdessä ikkunassa työpöydälläni, mikä on paljon yksinkertaisempaa kuin kaksoiskäynnistäminen. Ehkä kaikkein parasta VirtualBoxissa on sen joviaali lisensointi: ohjelmasta on tarjolla avoimen lähdekoodin versio, ja lisäksi yksityis- ja arviointikäytössä ilmainen suljettu versio. Avoimen lähdekoodin versiosta puuttuu joitain vaativia ominaisuuksia, joiden joukossa on USB-tuki. Joudun siksi itse käyttämään suljettua versiota, koska webkamerani (jota tietysti tarvitsen videopuheluihin) on tyypillinen USB-liitäntäinen vekotin.
Tätä nykyä pääasiallinen VirtualBoxin käyttöni ei kuitenkaan vaadi USB-tukea, ja tämä käyttö on sitä joka tarjoaa minulle haastetta: asentelen hullun lailla kaiken maailman käyttöjärjestelmiä VirtualBoxin virtuaalitietokoneisiini. Käyttöjärjestelmistä kiinnostuneelle VirtualBox onkin unelmien täyttymys. Virtualisointi mahdollistaa niiden asentelun tuotantojärjestelmää (jos peruskäyttäjän työpöytäkonetta sellaiseksi voi kutsua) vaarantamatta. Olen kokeillut Debian GNU/Linuxia (vakaata ja epävakaata jakeluversiota), Gentoota, Fedoraa, asentanut tietysti rinnakkaisen Ubuntun (monta kertaa), Slackwarea, LFS:ää, Debian GNU/Hurdia, FreeBSD:tä, OpenBSD:tä, ReactOSia, Syllablea… ja vielä on jäljellä paljon kaikenlaista, mitä aion kokeilla!
-
Second Life jumiuttaa työpöydän
- Lähtökohta
- Näytönohjaimeni on Connect 3D:n valmistama, AGP-väylässä kiinni oleva Radeon 9600 -piirisarjalla varustettu All In Wonder. Olen valinnut näytönohjaimelle avoimen lähdekoodin ajurin (
ati
) käyttöön. Olen määritellyt ikkunointiympäristön asetuksissaEXA
-kiihdytysmenetelmän käyttöönotetuksi.
Olen asentanut Second Life -pelin asentamallasecondlife-install
-paketin getdeb-sivustolta. Minulla on Second Life -tili, ja olen käynnistänyt pelin ja kirjautunut onnistuneesti sisään. - Ongelma
- Liikuttuani jonkin aikaa pelin virtuaalimaailmassa työpöytä lakkaa vastaamasta näppäinten painalluksiin, ja jumiutuu lukuunottamatta hiiren osoitinta, joka reagoi normaalisti hiiren liikkeisiin. Työpöydän alapaneeliin lisäämäni
Järjestelmän tila
-sovelma, joka näyttää suoritinkäyttöä, paljastaa, että hetkeä ennen jumiutumista suoritinkäyttö on kohonnut sataan prosenttiin.
Koska ikkunointiympäristö ei reagoi näppäimistöön, en voi käynnistää sitä uudestaanControl + Alt + Backspace
-näppäinyhdistelmällä. - Ongelman syy
- Toimiakseen kunnolla Second Life vaatii ATIn toimittaman suljetun lähdekoodin näytönohjainajurin.
- Ratkaisu
- ATIn näytönohjainajureiden asentaminen saattaisi ratkaista ongelman, mutta en ole testannut sitä. ATIn ajurit rakentuvat vielä toistaiseksi suljetulle lähdekoodille, ja haluan pitäytyä avoimelle lähdekoodille pohjautuvissa ajureissa periaatteesta. Lisäksi työpöytätehosteet vaativat toimiakseen avoimen lähdekoodin ajurit. Avoimen lähdekoodin näytönohjainajureiden kanssa toimivaa ratkaisua ei vielä ole.
- Huomautuksia
-
- Työpöydän jumiuduttua järjestelmän alasajoon voi käyttää Linux-ytimen tunnistamaa näppäinyhdistelmää
Alt + SysRq + R E I S U B
. Ikkunointiympäristön uudelleenkäynnistys etäyhteyden kautta saattaisi myös tehota, mutta tätä en ole testannut. - Second Lifen pelaaminen avoimen lähdekoodin ajureilla saattaa olla mahdollista tulevaisuudessa sikäli kuin AMD tulee lunastamaan lupauksensa avoimen lähdekoodin ajureiden toimittamisesta.
- Työpöydän jumiuduttua järjestelmän alasajoon voi käyttää Linux-ytimen tunnistamaa näppäinyhdistelmää
-
Dupes? In my Netvibes? It's more likely than you think.
Since at least Monday, all the feeds I’ve subscribed to with Netvibes have been suffering from massive amounts of fake “new” entries; that is to say entries I’ve already marked as read are being reported as being unread. This has occurred occasionally in the past with individual feeds (Boing Boing being particularly susceptible), but never to this extent either in frequency or breadth of susceptibility. So it’s not likely to be due to the feeds themselves, but rather a flaw of Netvibes.
-
[Ratkaisu] Pakettienkäsittelyohjelma ja LHA-tiedosto: Arkistotyyppi ei ole tuettu
- Lähtökohta
- Kotihakemistossani on
arkisto.lha
-niminen,LHAlla
pakattu arkistotiedosto. Haluan purkaa sen sisällön, joten avaan tiedostonPakettienkäsittelyohjelmalla
. - Ongelma
- Pakettienkäsittelyohjelma ei näytä arkistotiedoston sisältöä, vaan seuraavanlaisen virheilmoituksen:
Tiedoston "arkisto.lha" avaaminen epäonnistui Arkistotyyppi ei ole tuettu.
- Ongelman syy
Lha
-pakettia ei ole asennettu.- Ratkaisu
- Asennan
Synaptic-pakettienhallinnassa
lha-paketin. Sen jälkeen voin avata ja purkaa LHAlla pakatun arkistotiedoston Pakettienkäsittelyohjelmalla.
-
X.org, i740 and blank console after startx
I ran into this problem while testing X with OpenBSD 4.3: the console went completely blank after firing
startx
— that is, switching back to other virtual terminals while X was running would only display a black screen. And that was all I got after hittingCtrl+Alt+Backspace
from X, too: nothing but black. The command-line was still there alright, as I could blindlystartx
again and get X to show up, but the console terminals remained invisible until the next reboot.The display adapter I was using was an Intel i740 with the driver set accordingly in
xorg.conf
. I didn’t manage to get the video BIOS upgrading soft (Vflash.exe
) from Intel to work, and never found the root cause of this problem. It was probably either the card itself or thei740
driver. I suspect that because once I swapped the card with an extra Radeon 8500LE I had laying around, and the switched to theati
driver, console VTs worked like a charm. Also, with the i740 in place they did work by using the basicvga
driver, so my best bet as for the culprit would be thei740
driver. -
How to identify a stylesheet in JavaScript
I have been (mis)using the
title
attribute of stylesheets to identify and grab a specific one for further processing with my JavaScript. I did this by comparingstylesheet.title
with a specified title for my embedded stylesheet. However, as I didn’t really intend the titled stylesheet to be a preferred one, once I added a title to another stylesheet higher up in the document, my other one (being lower in the document hierarchy) stopped working.This lead me to investigate the real significance of
title
, when applied to stylesheets. From what I’ve read, I have to say I’m somewhat confused by the logic with which the attribute has been named. After all, atitle
applied or left unapplied, to just about anything else on a web page is completely harmless, save perhaps for some decrease in the fine-tuning of your site’s accessibility. Atitle
with relation to a stylesheet however, isso significant that HTML 4.01 categorizes stylesheets according to the presence or absence of a title
. Although I don’t claim to know anything about writing specifications, I think they should have associated this categorization with therel
attribute, or at least name it differently so its significance wouldn’t get blurred by the use oftitle
elsewhere. A stylesheet’stitle
‘s role would then reduced to accessory information similar to what it is when associated with, say, ana
element.Anyway, I’ve now come up with what I at least think is a better way of identifying my embedded stylesheet. I tag the
style
element with anid
attribute, and then comparestylesheet.ownerNode.id
with whatever the string I’ve tagged it with is. I’m not sure if it’s the correct way or even whether there is one, but it seems to be working and is valid. From the specification I gather there is noid
attribute associated withstyle
in HTML 4, so it probably wouldn’t validate there. This isn’t a problem for me, since I nearly always use XHTML (Strict).