Uutinen: Ubuntu 9.04 (Jaunty Jackalope) julkaistu

Ubuntu 9.04, koodinimeltään Jaunty Jackalope, on julkaistu, ja on nyt ladattavissa Ubuntu Suomen sivuilta. Tietoa uusista ominaisuuksista sekä muita lisätietoja tuoreesta jakeluversiosta löytyy esimerkiksi julkaisumuistiosta.

Itse olen käyttänyt virtuaalikoneessa Jauntya jo sen varhaisista testijulkaisuista (Alpha) lähtien Intrepid Ibexin rinnalla. Omasta mielestäni Jauntyn paras ja tärkein uudistus on sen aiempaa huomattavasti nopeampi käynnistyminen. Ulkoasupuolella huomattavin uudistus lienee aiempaa tummasävyisempi kirjautumisruutu, joka miellyttää ainakin minun silmääni. Myös ilmoitusalueelta nousevat ponnahdusikkunat ovat nyt aiempaa siloitellumpia.

Intelin piirisarjoilla varustettujen pikkukannettavien käyttäjät saattavat lukemani mukaan pettyä Jauntyn suorituskykyyn: ainakin Phoronixin mukaan uusi grafiikka-ajuri tekee Jauntysta lähes käyttökelvottoman pikkukannettavilla, mutta tätä en ole omakohtaisesti voinut varmistaa, koska minulla ei ole sellaista kannettavaa.

Yksi konepellin alla tapahtuneista muutoksista, jotka voivat vaikuttaa myös käyttökokemukseen, on se, ettei Ctrl + Alt + Backspace -näppäinyhdistelmällä voi enää lähtökohtaisesti resetoida ikkunointiympäristöä. Mikäli niin haluaa tehdä, voi kuitenkin asentaa dontzap-paketin, minkä jälkeen näppäinyhdistelmän voi ottaa käyttöön komentoriviltä.

Jatkossa tämän blogin merkinnät perustuvat Jaunty Jackalopen käyttöön ainakin seuraavan version (jonka koodinimi on Karmic Koala) julkaisuun saakka.

One Reply to “Uutinen: Ubuntu 9.04 (Jaunty Jackalope) julkaistu”

Comments are closed.