Kerpele! Loppuu se takkuaminen ku vaihan tämänki julkaisun Wordpressille.

Tana. Tu.

ja jatkoi: “lähden kävelylle”. Sen koommin ei hänestä enää kuultu.

Janne

Kerta tähän ei saa kuulemma osallistua.

Kuka maksaa Vajaatoimittajan velat?
- Frank.
Tykkääkskäydäleffois mikäonsunlemppariväri inhookspikkulintui?
- Paista itte!

Keitin taas kahvia ilman vettä. Nyt menen juomaan sitä, ja se maistui hyvälle.

Musta.

Tahtoo.

Mutta vieläkin mieluummin tahtosin simmosen, jossa oisi Frank. Frank on ystävä.

Kerrostalopyykkäys on ollut esillä, jotan ajattelin lahjoittaa omat palaneet puupennoseni tähän keräyslippaaseen.

Minäkin kuivaan vain isot pyykit (t-paidat ja sitä isommat) kuivaushuoneessa, kun ei sitä tiedä mikä pervo käy alusvaatteitani ja sukkiani nuuskimassa jos nekin sinne jätän. Lisäksi on ajateltava intiimihygieniaa. Sitä tiedä mitä ne naapurit siellä naruilla roikottavat, ja missä se on ollut, mitä ne siellä roikottavat.

Meidän kuivaushuoneessa vallitsee viidakon laki, joten varausaikojen noudattamisesta ei ole ongelmaa. Pyykkini ovat monesti viikattuina pöydällä, eli joku on raivannut itselleen tilaa, mutta kuivia ne ovat tähän mennessä olleet ja lisäksi valmis viikkaus helpottaa minun hommaani joten minua se ei haittaa. Voin kyllä kuvitella, että vielä osittain märkinä narulta otetut pyykit saavat ihmisen näkemään punaista (puhumattakaan siitä, että syyllinen tulee sen jälkeen umpitunnelissa ovelle selittämään toimintaansa).

Pyykkihuoneessa on luonnollisesti vuorot, ja yleensä niitä noudatetaan ihan hyvin, mutta kerran sain odottaa vartin yliin asti tasalta alkanutta vuoroani kun joku oli unohtanut pyykkinsä koneeseen. Tässä tilanteessa löysin itsestäni sisäisen kulttuurirasistin seuraavalla tavalla: kaveri, joka tuli hakemaan pyykkejään, pahoitteli lyhykäisesti. Olin nähnyt hänet aiemminkin ja tiesin, että hän ei ole suomalainen. Tämän johdosta olin välittömästi valmis antamaan anteeksi hänelle, sillä tiesin, että hän oli aidosti pahoillaan ja harmistunut unohduksestaan.

Sisäinen kulttuurirasistini kertoi minulle, että kaikki se keljutus, ärsyyntyneisyys, vit... tiedätte kyllä, joka mieltäni mustensi ennen kuin näin, että kyse oli ei-suomalaisesta, olisi taatusti löytänyt kohteensa, jos tämä jätkä olisi ollut suomalainen. Minun maailmassani suomalaiset eivät pahoittele, ja jos pahoittelevatkin, eivät tarkoita sitä.

Kaksi swappaajaa kohtasi toisensa pimeällä kujalla.
-Psst! Slameja, decoja vai lyricsejä?
-Slameja.
Vaihto suoritettiin nopeasti, jo tottunein käsin.
-Varo, urkkija!
Slamit katosivat salamana taskujen kätköihin.
-Jaaha, mitäs tytöt täällä puuhaavat? Ette kai vain swappaa?
-Ei, ei me mitään.
-Joo. Olkaahan varovaisia, näilläkin kulmilla niitä on kuulemma nähty, swappaajia.
-Joo, kyllä me varotaan.
Urkkija lähtee.
-Huh.
-Ei tää mitään. Kerran jäin kiinni ihan rysän päältä.
-Ihanks tosi? Kuinka sitten?
-Et arvaa sitä selittämisen määrää. Ihan hirvee kuulustelu, “mitä tää touhu oikein on”, “mitä ihmeen slameja” ja silleen.
-Joo, voin kuvitella. Mäkään en uskalla nykyisin enää kertoo kellekään. Aina joutuu selitteleen.
-Ootko jo kauan?
-No mä alotin aika vasta, puoli vuotta oon swappaillu.
-Jaa, mä oon tehny tätä jo vuosia. Oon kyllä monta kertaa aatellu lopettaa.
-Ei se oo niin helppoo.
-Ei ole ei.
Hiljaisuus.
-Mut nyt mun pitää mennä, eikä kannata kauaa notkua muutenkaan, tulevat utelemaan.
-Joo. Swapataan taas!
-Swapataan! Moi!



Kiitos inspiraatiosta: ais ja norsis.

Mitä swappailu on?
Swapparit.net ais

Mikko julkaisi lisää hienoja valokuvia.







M.A.M.'s photographs

Kyllä näistäkin jotkut on ihan hauskoja, ja vauvoillakin näyttää olleen hauskaa, mutta silti jotkut näistä on minusta hiukan... sanoisinko... häiritseviä.

Kuorittu banaani -vauva? Hämähäkkivauva?


Club CD-MAN

Amerikkalaiset sen tietävät: mitä enemmän tavaraa, sitä onnellisempi elämä. Niinpä tässä talossa asuva nainen on varmaankin yksi maailman onnellisimmista ihmisistä.

RandomThink.net TSOB

Olinpa taas ahkera ja pidin huolta ruumiistani: kuntoilin, leikkasin hiukset, nysäparran ja kynnet ja kävin suihkussa.

Aluksi jouduin antamaan itselleni helpotuksia viidestätoista toistosta varsinkin vatsalihasliikkeissä. Nyt, kolme viikkoa aloittamisen jälkeen, koko ohjelma menee läpi ilman mitään vaikeuksia, joten nostan kuormaa keskiviikkona (kun tasan kolme viikkoa tulee täyteen). Osaan aloittelijan sarjan kokonaan ulkoa lunttaamatta kertaakaan, ja on tyypillistä, että olen siitä paljon ylpeämpi kuin lihaskuntoni kehittymisestä.

Vihaan ihmiskehoa. Tämä ei ole pelkästään kristillisperäistä dualismi-hapatusta, vaan minä olen jalostanut siitä suorastaan mielenisisäisen taiteenlajin.

Me miehethän olemme lähtökohtaisesti sikoja, sehän on selvä. Minulle se ei tosin merkitse mitään sosiaalisiin suhteisiin liittyvää, vaan yksinkertaisesti sitä, että me haisemme pahalle ja olemme kaikin puolin vastenmielisiä eläimiä. Minä en ole tästä tosiasiasta mitenkään ylpeä. Se hetkittäinen lapsellinen näennäisylpeys, joka tulee esiin vastakkaisen sukupuolen kanssa, johtuu vain siitä, että sen vaihtoehtona on rehellinen suhtautuminen siihen, mikä käytännössä tarkoittaa suunnatonta häpeää ja vastenmielisyydentunnetta omaa ruumista kohtaan.

Vaikka naisen keho onkin paljon miellyttävämpi, itse asiassa niin paljon, että hetkittäin haluaisin mieluummin olla sellaisen sisällä (sortumatta kuitenkaan mihinkään wachowskilaisuuteen), tiedän kuitenkin, että tosiasiassa naisen kehossa on omat vastenmieliset puolensa, ja menemättä likaisiin yksityiskohtiin, ajoittain sellaisen sisällä oleminen olisi varmasti jopa vastenmielisempää kuin miehen kehon sisällä oleminen on ikinä.

Mitä se on se ruumismi, josta niin paljon puhutaan?

Myönnettävähän se on, että olisi mukava huomata tuon kuntoilun johdosta laihtuvansa, mutta kyllä ensisijainen päämääräni (uuden harrastuksen lisäksi) on saada vähän lihaksia. Ei nyt mitään Cenan hiimänukko-yläkroppaa välttämättä, mutta sen verran kuitenkin, että käsivarsieni näkeminen saisi hillityimmänkin naisihmisen silmäterät laajenemaan, ehkä jopa veri kihoaisi punottamaan poskia.

Ei edelleenkään kyllä siksi, että sillä sitten olisi mitään muuta päämäärää kuin kiusata, koska minä en vieläkään usko ihmissuhteisiin, enkä usko että koskaan tulen uskomaankaan; sen sijaan nyt tiedän, että näitä pelejä pelataan, halusin minä sitä tai en, joten voin vain tehdä niin kuin aina, eli hallita säännöt, etsiä porsaanreiät ja opetella hyväksikäyttämään niitä omaksi edukseni systeemin ja muiden pelaajien kustannuksella.

Ei siis mitään vaikeasti tavoiteltava, vaan mahdoton tavoiteltava -leikkiä.