Uusijani.jaiku.com

Mummilan wikistä
(Ohjattu sivulta Jaikujani)


uusijani.jaiku.com-osoitteessa (10. 4. 2007—) sijaitsee Jaiku-tiliini liittyvä mikroblogi. Olin aloittanut mikroblogaamisen Twitterissä (katso twitter.com/uusijani) maaliskuussa 2007,[1] mutta jo kuukauden sisällä aloin olla kurkkuani myöten täynnä sen palvelun jatkuvuuden luotettavuusongelmia. Niinpä perustin Jaiku-tilin saman vuoden huhtikuussa.[2]

Lopullinen siirtymiseni Twitteristä Jaikuun[3] antoi kuitenkin vielä odottaa itseään kahdesta syystä: Jaiku ei vielä vuoden alkupuolella virallisesti tukenut blogin päivittämistä pikaviestimen kautta, eikä jaikujen esillepanoa varten ollut tarjolla tekstimuotoista tilakilpeä (Presence Badge), jollaisen Twitter tarjosi. Ongelmat ratkesivat toukokuun puolivälissä: edellinen IMifiedilla, jolla sekä Twitter- että Jaiku-virran saattoi päivittää yhden pikaviestinkontaktin kautta,[4] jälkimmäinen puolestaan blogimoottorina käyttämääni WordPressiin saatavilla olevan, erillisen lisäosan avulla.[5] Elokuussa Jaiku julkaisi oman pikaviestinpäivitystoimintonsa.[6]

Olin jo ennättänyt vakiintua Jaikuun Twitter-tunnukseni pohjalta valitsemallani uusijani-käyttäjätunnuksella, kun tajusin, että JaikuJani olisi ollut mainio nimi Jaiku-blogilleni.[7] Pitäydyin kuitenkin vanhassa tunnuksessa, lähinnä säästääkseni vaivannäköä siihen mennessä haalimiltani Jaiku-kontakteilta.

Seuraavana vuonna siirryin Jaikusta identi.caan (katso identi.ca/jani). Syyt tähän siirtymiseen olivat ensisijaisesti poliittiset: identi.ca perustui Avoin lähdekoodi ratkaisuun toisin kuin Jaiku vielä tuolloin.[8] Lisäksi noihin aikoihin alkoivat Jaikun infrastruktuurimuutoksista seuranneet luotettavuusongelmat palvelun jatkuvuudessa, joiden minun kannaltani ratkaisevin oire oli pikaviestipäivityskontaktin pitkäaikainen poissalinjoiltaolo.[9]

Jaiku-virtani päivittyi identi.ca-virrastani noudetulla sisällöllä 12. 3. 2009 saakka. Tuolloin Jaikussa viimeisteltiin siirtyminen Googlen App Engineen, ja samassa yhteydessä syötteiden noutaminen pudotettiin sen ominaisuuksien joukosta pois.[10]


Lähteet

  1. "Trying out twitter." (ensimmäinen Twitterissä julkaisemani merkintä), twitter.com/uusijani 30. 3. 2007. Viitattu 22. 2. 2009 klo 12.35.
  2. "Joined Jaiku" (ensimmäinen nimissäni julkaistu jaiku), uusijani.jaiku.com 10. 4. 2007. Viitattu 22. 2. 2009 klo 12.45.
  3. "Luen päivityksiä." (viimeinen suoraan Twitteriin julkaisemani merkintä), twitter.com/uusijani 21. 6. 2007. Viitattu 22. 2. 2009 klo 12.29.
  4. "Twitteristä Jaikuun", Nuudelisoppa 17. 5. 2007. Viitattu 22. 2. 2009 klo 12.57.
  5. "Teknistä mambo-jamboa", marginaali 17. 5. 2007. Viitattu 22. 2. 2009 klo 13.05.
  6. Malach: "Jaiku from your Instant Messenger!" (pikaviestinpäivitystuen julkaisuilmoitus), Jaikido Blog 30. 8. 2007. Viitattu 22. 2. 2009 klo 13.14.
  7. "Eipä tullut Jaiku-tunnusta valitessani mieleen 'jaikujani'.", uusijani.jaiku.com 22. 11. 2007. Viitattu 22. 2. 2009 klo 12.20.
  8. Jyri: "We’re going open source", Jaikido Blog 15. 1. 2009. Viitattu 22. 2. 2009 klo 13.48.
  9. "Se tulee aaltoina", marginaali 18. 9. 2008. Viitattu 22. 2. 2009 klo 13.32.
  10. Jyri Engeström: "Jaiku is becoming JaikuEngine", Jaikido Blog 12. 3. 2009. Viitattu 13. 3. 2009 klo 15.24.