Blogimerkintä

Mummilan wikistä
(Ohjattu sivulta Päivitys)


Blogimerkintä tai lyhyemmin pelkkä merkintä on blogiin tuotettu eli blogattu itsenäinen sisältökokonaisuus, johon voidaan viitata. Nimitys perustuu blogien päiväkirja- tai lokikirjamaiseen julkaisutyyliin, sillä näiden tavoin myös blogin sisältö on julkaisuajankohdan mukaisessa kronologisessa järjestyksessä.

Merkintöjä nimitetään toisinaan myös päivityksiksi, mikä perustuu siihen, että uuden merkinnän julkaiseminen on blogin päivittämistä (eli sen sisällön uudistamista). Päivitys ei kuitenkaan nimenä ole yhtä täsmällinen kuin blogimerkintä, sillä esimerkiksi olemassaolevaa merkintää (ja näin ollen samalla myös blogia) voidaan päivittää, ja tehtyjä muutoksia nimittää päivitykseksi. Toisin sanoen blogi voi päivittyä, vaikka uutta merkintää ei julkaistaisikaan.

Jotkin blogaajat käyttävät blogimerkinnöistä myös muita, (blogi)merkintää ja päivitystä heikommin, tai ainakin vähemmän rationaalisesti perusteltuja nimityksiä. Näistä esimerkiksi blogaus-sana voi olla harhaanjohtava, sillä se tarkoittaa toisaalta myös blogaamista toimintana. Suoranaiseksi virheeksi ja huonoksi tavaksi voi kuitenkin nimittää vain lähinnä vanhan median tyyliä nimittää yksittäisiä blogimerkintöjä blogeiksi.