Uni:Lumisella sillalla ja poliisin kyydissä (9. tammikuuta 2006)

Paikka: Jyväskylä (osin Rovaniemi)
Aika: talviyöllä, sitten aamulla

Matkustin Jyväskylän metrolla (niin). En ollut ennen sillä matkustanut ja kaikki reitin varrella olevat paikannimet tuntuivat minusta vierailta, paitsi Kangaslampi, joka oli päätepysäkki. Päätin jäädä siellä pois ja ajattelin, että onneksi Jyväskylä on kuitenkin sen verran pieni kaupunki, että täällä on vaikea eksyä ihan totaalisesti.

Jotenkin olin harhaillut Kangaslammesta Kuokkalaan. Oli hämärää (koska oli yö) mutta siitä huolimatta näin lapsia leikkimässä joen (joka vastasi ilmeisesti Jyväsjärveä sijainniltaan vaikka olikin enemmän niin kuin Ounasjoki) jäällä. Joen yli meni kapea silta, joka oli oikeastaan pelkkä luminen pötkäle. Kuvittelin, että lumen alla on noin puolentoista metrin levyinen puusilta kaiteineen, mutta se on satanut niin täyteen lunta, että kaiteetkin ovat jääneet sen lumen alle.

Lähdin ylittämään jokea siltaa pitkin, mutta jouduin melkein pakokauhun valtaan koska minkäänlaisia kaiteita ei ollut ja lumi oli ihan pehmeää. Valuin vähitellen kontalleni ja sitten jalkani upposivat “sillan” lumeen, aina niin syvälle että tunsin toisen jalkani juuri ja juuri koskettavan jossain lumen alla olevaa puista reunaa. Pelkäsin, että jos liikahdankaan, hujahdan kokonaan lumen läpi ja putoan (korkealta) alla olevaan jäähän. Ohitseni kulki alusta asti ihmisiä ja minua hävetti, etten kyennyt itse etenemään, ja samalla ihmettelin, kuinka muut kykenivät kävelemään sillan yli ihan huolettomasti, koska se oli niin petollinen. Huolettomuutensa ansiosta he näyttivät pysyvän lumen pinnalla.

Sitten oli seuraava aamu ja poliisit ottivat minut koppimaijan kyytiin. En ilmeisesti ollut tehnyt mitään, vaan sain ilmeisesti vain kyydin kotiini. Autossa ei ollut sen mallista huolimatta koppia vaan kaksi riviä takapenkkejä. Minä istuin keskimmäisellä rivillä yksin ja takimmaisella rivillä istui kaksi teini-ikäistä tyttöä. He eivät vaikuttaneet mitenkään huolestuneilta, joten ilmeisesti hekin olivat vain kyydissä eivätkä epäiltyinä.

Hanttimiehen paikalla istunut poliisi ojensi minulle jonkin asiakirjan, jota ilmeisesti olin pyytänyt (se ei ollut passi, mutta joku vastaava, tarpeellinen). Kun tartuin siihen, poliisi ei ensin meinannut päästää irti, mutta huomasi sitten jotain, jolloin sain paperini. Poliisi oli ilmeisesti ajatellut että minun pitäisi maksaa ensin, mutta kun aloin kysymään hinnasta, koska en nähnyt sitä tässä saamassani paperissa, hän ojensi juuri toista paperia (tämä oli se, minkä hän oli tuossa edellä huomannut), josta näkyi, kuinka paljon olin velkaa. En muista tarkkaa lukua, mutta se oli kaksinumeroinen.

Poliisiautoon tuli ilmoitus kolarista, ja ennen meidän viemistämme se ajoi ensin asemalle, josta tämä äskeinen konstaapeli haki kaksi kopiota onnettomuusraportista: paksuja paperipumaskoja keltaisissa kansissa. Hän antoi toisen kuskina olevalle, ja molemmat alkoivat lukea raporttia. Myös kuski, vaikka samalla hän lähti kaasuttelemaan pois asemalta kohti onnettomuuspaikkaa. Minä ajattelin, että onpa tämäkin nyt, kun katselin, kuinka poliisi ohjasi maijaa vasemmalla kädellään ja keskittyi pääasiassa papereihin, vilkuillen vain välillä, ettei törmäisi muihin autoihin. Kuski sanoi kuitenkin pian, ettei jaksanut lukea raporttia ja heitti sen pois samalla kun tultiin isolle tielle, jolloin vauhti kiihtyi.

Viereisellä jalankulkuväylällä vastaan tuli puliukko, jolla oli paita, muttei ollenkaan housuja. Katselimme hanttimiehen paikalla olevan poliisin kanssa tätä tyyppiä, ja poliisit keskustelivat siitä sitten keskenään. Kuskina ollut sanoi, ettei tuollaiselle voida mitään tehdä ja kertoi sitten jonkin toisen, vähän vastaavan esimerkin, josta kuulemma voitaisiin antaa huomautus, muttei sakottaa. Minua munasillaan kävelevä puliukko vain huvitti ja ajattelin, että sääli se olisikin, jos tuollaista nyt sitten vielä rangaistaisiin.