Uni:Missä minä asun? (28. huhtikuuta 2005)

Mummilan wikistä

Paikka: tässä talon liepeillä
Aika: iltasella

Törmäsin peruskouluaikaiseen kaveriini K:hon kaupungilla ja tulimme tänne, mutten meinannut löytää oikeaa rappua tästä talosta. Tuli siinä rappua etsiessä mieleeni, että minähän olen käynyt aiemminkin terapiassa ja vieläpä ryhmäsellaisessa. Siis sen (kognitiivisen) terapian lisäksi, jossa oikeastikin kävin silloin pari kertaa — tämä toinen, ryhmäterapia oli ajoittunut jonnekin sen välittömään läheisyyteen.

Olin aika järkyttynyt tästä muistikuvasta, koska en tosiaankaan ollut sitä muistanut aiemmin ollenkaan. Ajattelin, että kylläpä mahdoin olla silloin sekaisin, kun niinkin iso asia oli niin täydellisesti pyyhkiytynyt mielestäni.

Muistellessani tätä entistä ryhmäterapiaa siitä paljastui aika kummia piirteitä: ensinnäkin siinä oli porukkaa noin koululuokallisen verran ja lisäksi “terapeuttina” siinä oli kieltenopettaja Kemin amk:sta. Aloin vähitellen näiden puitteiden vuoksi epäillä, että olikohan se sittenkään ihan oikeaa terapiaa, vaikka muistini (joka nyt toimi) väitti kiven kovaan, että oli se.