Uni:Sarjaharhaaja (31. heinäkuuta 2005)

Mummilan wikistä

Paikka: jokin asunto
Aika: epämääräinen (aamuyö?)

Olin sarjamurhaaja ja tapoin asunnossa olevia (nuoria) naisia viidakkoveitsillä, sahoilla ja ties millä teräaseilla, joita vain käteeni sain. Sitten kun olin (ainakin melkein) yksin, tuli saunasta yksi naisista, jonka luulin juuri tappaneeni. Tajusin, että näin taas harhoja, enkä voinut tietää, mikä on totta. Jostain syystä kuitenkin, kun selitin tilanteeni tälle naiselle, ja hän päätti näyttää minulle, että kaikki murhat olivat olleet kuvitelmiani, uskoin selvästi ihan varmasti, että tämä nainen oli nyt totta eikä harhaa. Ja sitten kun saunasta (tai jostain) tuli muita murhaamiani naisia, tämä yksi vakuutti sitten minut siitä, että myös nämä ovat totta eivätkä harhoja. Näkemässäni oli kuitenkin edelleenkin koko ajan jotain epämääräistä (ihmiset haihtuivat ja ilmestyivät), joten en voinut ollenkaan luottaa omaan havaintooni.