Viittauksista
Internetin suurkuluttajana ja hypertekstin massatuottajana minä pidän linkeistä. Käytän niitä tuottamassani tekstissä suhteellisen paljon, koska minulle runsas assosiatiivisuus on se, mikä kohottaa Internet-tekstin painetun tekstin yläpuolelle, tehden siitä jotain paljon enemmän. Internet toi siinä käytetyn viittaustekniikan nopeuden myötä mukanaan myös kokonaan uuden ilmiön: villi assosiaatiotrippi, jota surfailuksikin kutsutaan, saa aina alkunsa kiinnostavan viittauksen, eli linkin seuraamisesta.
Painetussa tekstissä käyttämäni viittaustahti olisi mieletön, koska kukaan ei viitsisi etsiä murto-osaakaan viittauksien kohteista. Web-selaimessa viittauksen kohteen löytää kuitenkin optimitilanteessa painamalla kerran hiiren vasenta nappia, jolloin viittauksien tekemisen mielekkyys kohoaa massiivisesti painettuun tekstiin nähden. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien viitteiden tuoma lisätieto olisi käytävä läpi ja omaksuttava kirjoitusteni ymmärtämiseksi — ainakaan sen ei tulisi edellyttää linkkien toimimista, koska linkit särkyvät helposti.
Itse asiassa pidän tekstiä, jonka ymmärtäminen nojaa siinä olevien linkkien avaamiseen ja niiden takana olevan tiedon saatavillaolemiseen, huonosti kirjoitettuna. Linkit eivät läheskään aina toimi vaikka viittauksen tehnyt teksti olisikin luettavissa, ja silloin tekstin sisältö voi jäädä hämäräksi. Kaikkien viittausten lukeminenhan ei ole niiden tarkoitus painetussakaan tekstissä, vaan niiden tehtävä on tukea käsillä olevaa asiaa ja tarjota lisätietoa aiheesta sitä kaipaaville.
Oman linkittämisen lisäksi katson asiaa myös toiselta puolelta, eli pyrin tarjoamaan omassa hypertekstissäni mahdollisimman paljon ankkureita, jotta sivuillani oleviin tiedonmurusiin voitaisiin viitata mahdollisimman täsmällisesti. Harvat asiat repivät hermojani yhtä rankasti kuin pitkänä luettelona web-sivulla esitetty tieto, jossa ei ole yhtään ankkuria, jolloin siihen linkittäminen on lähestulkoon yhtä tyhjän kanssa. Maailman webmasterit, ankkuroikaa tietoa!