”silloin kun ihminen hajoaa täysin on yllättävää huomata että häntä auttavat kristinuskon symbolit ja rukoilu, kun on pakko heittää mäkeen kaikki huolensa ja periaatteensa ja vain uskoa johonkin koska ei ole muuta keinoa selvitä pelosta. O.o mä en ymmärrä sitä, mutta se toimii. ainakin osittain.”

Tämä on minusta yksi syy sille miksi uskonnot tuskin tulevat koskaan maailmasta katoamaan, ja miksi niiden ei pidäkään kadota: äärimmäisen epätoivon hetkinä ihminen voi tarttua mielikuvituksensa tuomaan lohtuun. Siinä ei ole mitään väärää eikä pahaa, se on vain luonnollinen selviytymiskeino. Luulen, että kristinuskossa on ainakin meille siihen kasvatetuille juuri se, että meidät on siihen kasvatettu. Se on ikään kuin turvallinen lapsuusmuisto, ja ihminen pyrkii usein palaamaan varhaisempiin kokemuksiinsa, kun nykyiset mekanismit eivät selviytymiseen enää riitäkään. Kokonaan uusien kehittäminen on aikaavievä ja vaikea projekti. Luultavasti buddhalaisuudessa kasvanut palaisi vastaavassa tilanteessa buddhalaisuutensa, muslimi islaminsa pariin jne.