”Niin, että voi herättää keskustelua niissä, jotka vielä blogauksia jaksavat lukea. Itseasiassa en tiedä, jaksaako kukaan enää.”
Minä jaksan.

Oletko Twitterissä? Millä nimellä?

Vielä luetaan, onnea kymmenvuotiaalle!

Minähän en täältä koskaan lähtenytkään.

Tykkään kovasti tuosta projektista, ja oli ilo löytää sinutkin sieltä.

Juu, tokihan täällä yhä luetaan.

Ihan toista kuin minun unien lomassa suunnittelemat ”loistavat” päivitykset, jotka aamulla haluan vain häpeissäni unohtaa mahdollisimman pian.

Teki silloin tuoreeltaan mieli kommentoida tyyliin ”you’ll be back”, mutten halunnut ainakaan sillä sisuunnuttaa sinua pysymään poissa.

Lopettaminen kannattaa aina silloin tällöin. Sen jälkeen on hyvä jatkaa.

Kierrät veistä haavassa! I like it.

NOOOOOOOOO

Mutta ihan lupaavalta näyttää kyllä tuo v2.0, että ei kai tässä sittenkään hätää ole. Tumblrin kommentittomuudesta en tykkää, mutta eivät nämä mm. minun ylimääräiset lätinäni nyt tähänkään saakka ole Silmiksen tärkeintä antia olleet.

Netti ja sosiaalinen media laajemmin ei ole yksinomaan nuorten juttu, mutta Suomen YouTube-vlogaajat vaikuttaisivat olevan keskimäärin nuorempia kuin muiden kanavien käyttäjät. Eivät ehkä kovin paljon, mutta alle parikymppisten osuus on silmiinpistävä näin vanhan koulukunnan blogaajan näkövinkkelistä.

Kivun maku = veren maku? Minulla se liittyi ainakin nuorempana päähän osuneisiin tälleihin. Tartuin tähän, koska sattumalta olen viime aikoina saanut siitä kummallisia takaumia, kuvittelen eri tilanteissa kolhivani pääni (ajavani pyörällä vahingossa ylikulkusillan palkkiin tms.) ja pystyn melkein tavoittamaan sen makumuiston (on kauan siitä kun viimeksi olen lyönyt pääni tarpeeksi lujaa johonkin). Mutta en muista tunteneeni sitä muualla kehossa sattuneiden kipujen yhteydessä (ja esim. varpaani olen potkinut kipeäksi monesti ihan lähiaikoinakin).

”Voin silti kirjoittaa tietokoneen muistilehtiöön ja laittaa sen myöhemmin nettiin. Kumma kyllä se tuntuu jotenkin erilaiselta.”

Olen huomannut saman. Ilman välittömän julkaisun mahdollisuutta kompastun jostain syystä paljon helpommin tekstin kanssa omaan näppäryyteeni, huomaan liikaa epäjohdonmukaisuuksia ja niitä korjatessani silvon tyypillisesti tuotokseni lopulta sellaiseksi, etten enää saakaan siitä ehjää. Useimmiten, kun olen ollut kirjoitusvimman vallassa ilman nettiä, ja sitten myöhemmin alan siirtää tekstiä blogiin, se vaikuttaa vähintäänkin vieraalta ja pahimmillaan aivan kuin huoneenlämmössä pilaantuneelta. Pitäisi vissiin säilyttää jääkaapissa…