Avainsanana blogaaminen

Kivun maku = veren maku?

2. toukokuuta 2013 klo 20.18
Sijainti: Blogit: Veloena
Avainsanat: blogaaminen

Kivun maku = veren maku? Minulla se liittyi ainakin nuorempana päähän osuneisiin tälleihin. Tartuin tähän, koska sattumalta olen viime aikoina saanut siitä kummallisia takaumia, kuvittelen eri tilanteissa kolhivani pääni (ajavani pyörällä vahingossa ylikulkusillan palkkiin tms.) ja pystyn melkein tavoittamaan sen makumuiston (on kauan siitä kun viimeksi olen lyönyt pääni tarpeeksi lujaa johonkin). Mutta en muista tunteneeni sitä muualla kehossa sattuneiden kipujen yhteydessä (ja esim. varpaani olen potkinut kipeäksi monesti ihan lähiaikoinakin).

”Voin silti kirjoittaa tietokoneen muistilehtiöön ja laittaa sen myöhemmin nettiin. Kumma kyllä se tuntuu jotenkin erilaiselta.”

Olen huomannut saman. Ilman välittömän julkaisun mahdollisuutta kompastun jostain syystä paljon helpommin tekstin kanssa omaan näppäryyteeni, huomaan liikaa epäjohdonmukaisuuksia ja niitä korjatessani silvon tyypillisesti tuotokseni lopulta sellaiseksi, etten enää saakaan siitä ehjää. Useimmiten, kun olen ollut kirjoitusvimman vallassa ilman nettiä, ja sitten myöhemmin alan siirtää tekstiä blogiin, se vaikuttaa vähintäänkin vieraalta ja pahimmillaan aivan kuin huoneenlämmössä pilaantuneelta. Pitäisi vissiin säilyttää jääkaapissa…

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Veloena)

Vuodatuksen varmistus muistaakseni ainakin joskus oli yksinkertainen numerolitania

24. helmikuuta 2013 klo 17.42
Sijainti: Blogit: Google
Avainsanat: blogaaminen, saavutettavuus

Vuodatuksen varmistus muistaakseni ainakin joskus oli yksinkertainen numerolitania, sellaiset on nykyisin melkein yhtä helppo koneen lukea kuin ihmisen. Muitakin keinoja noiden murtamiseen on.

Google on virittänyt alkujaan skannatun tekstin oikoluvussa hyödyntämänsä reCAPTCHAn näyttämään nyt skannattujen sanojen lisäksi noita Street View’n katuosoitenumeroita. Idea on joka tapauksessa sama: näytetään kaksi tunnistettavaa kohdetta, joista toisen merkityksen Google tietää jo, toista ei. Söherö, jonka merkityksen Google jo tietää, on se varsinainen varmiste, eli vain sitä verrataan käyttäjän syötteeseen.

Käyttäjän toisesta söheröstä tekemän tulkinnan syöte lisätään vain Googlen tietokantaan sellaisenaan (yhdessä muiden käyttäjien samasta söheröstä tekemän tulkinnan kanssa sitä käytetään osoitenumeron tai skannatun tekstin kyseisen kohdan koneellisen tulkinnan apuna). Siksi varmistuksesta pääsee läpi, vaikka syöttäisikin toisen söherön kohdalle ihan mitä tahansa, kunhan se toinen on oikein, ja tämä oikein mennyt sattuu olemaan varmiste.

Järjestelmä perustuu siihen, että käyttäjä ei periaatteessa tiedä kumpi söheröistä on varmiste, ja joutuu siksi antamaan parhaan arvauksensa molemmista päästäkseen läpi. Ainakin minun näppituntumani kuitenkin on, että jos toinen söheröistä on ilmiselvästi toista hankalampi, niin se on se, jonka tilalle saa syöttää mitä hyvänsä, ja selkeämpi söherö on varmiste.

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Google)

Metailuennätys

8. helmikuuta 2013 klo 14.44
Sijainti: Blogit: Silmänkääntövankila
Avainsanat: blogaaminen, uni

Tämä on varmaan jo jonkin sortin metailuennätys kotimaisten blogien historiassa. Mutta tuo kuulostaa kyllä potentiaalisesti todellakin niin huonolta kirja(sarja)lta, ettei ihmekään että raivosin. Onneksi se oli vain unta, eikä edes omaani!

Olet siis alkanut pitää hajusteita, rasvoja, hiusvermeitä ja viherkasveja, ja majoittanut kissan vaatekaappiin. Good for you!

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Silmänkääntövankila)

Komean sarjan teit, onneksi olkoon ja kiitos!

11. kesäkuuta 2012 klo 17.10
Sijainti: Blogit: Silmänkääntövankila
Avainsanat: blogaaminen

Komean sarjan teit, onneksi olkoon ja kiitos!

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Silmänkääntövankila)

It’s a deal! Nähdään pikkujouluna.

23. toukokuuta 2012 klo 17.57
Sijainti: Blogit: Silmänkääntövankila
Avainsanat: blogaaminen

It’s a deal! Nähdään pikkujouluna.

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Silmänkääntövankila)

Enpä arvannutkaan olevani näin etuoikeuttu harvinaisuus

22. toukokuuta 2012 klo 18.28
Sijainti: Blogit: Silmänkääntövankila
Avainsanat: blogaaminen

”heistä toisen (sen joka ei ole Marginaali-Jani)”

Enpä arvannutkaan olevani näin etuoikeuttu harvinaisuus. Olin aivan kuvitellut sinulle kokonaisen blogituttavuuksien verkoston, jonka kanssa vietät myöskin IRL-sosiaalista elämää.

Vastaavastihan minä en ole sinun lisäksesi tavannut kuin kaksi naisblogaajaa. (Eikä minulla ole heidän kanssaan edes lapsia, ikävä kyllä.) Mutta minähän olen epäsosiaalisuuttani pyrkinytkin korostamaan, etenkin blogatessani.

Ai niin, paitsi kävinhän minä silloin siellä joulumiitissä. Mutta siis spesifisiä tapaamisia jos ajatellaan.

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Silmänkääntövankila)

GR:ssä 624 tilausta, mutta vain puolet siitä on blogeja

28. helmikuuta 2012 klo 16.54
Sijainti: Muut: Facebook
Avainsanat: blogaaminen, Google Reader, Internet

Mulla on GR:ssä 624 tilausta, mutta vain puolet siitä on blogeja (tai blogien kommenttisyötteitä). Tasapaino säilyy, kun pitää SNR:stä tasaisesti huolta, eli tiputtaa sitä heikentävät armotta pois, jolloin voi myös tilailla aika huoletta potentiaalisia.

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Facebook)

Blogeihin perustuvat kirjat

5. toukokuuta 2010 klo 17.52
Sijainti: Blogit: Sulat
Avainsanat: blogaaminen, kirjallisuus

Missä formaatissa ne tähän mennessä julkaistut, blogeihin perustuvat kirjat sitten ovat? Onko ne työstetty sellaisiksi, että niillä on lähtökohtiensa kanssa yhtä vähän tekemistä kuin “perustuu tositapahtumiin” -elokuvilla? En ole edes selaillut yhtään sellaista kirjaa, vaikka niitäkin on käsittääkseni jo monta julkaistu.

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Sulat)

Blogaaminen nykyisin

21. huhtikuuta 2010 klo 20.40
Sijainti: Blogit: Matkalla
Avainsanat: blogaaminen

Minä ainakin koen jo enimmäkseen sanoneeni kuinka asiat ovat. Niinpä nykyisin sillä saralla riittääkin reunahuomautuksien tekeminen jo sanottuun, ja siihen riittää ihan hyvin linkki tai statuspäivitys.

Olenkin blogissa palannut enimmäkseen päiväkirjailuun ja sielunmaisemien maalailuun. Sellainen kerää vähemmän yleisöä kuin Oikeiden Mielipiteiden laukominen, mutta se ei haittaa minua yhtään. Jos haluaa sosiaalistella, voi käyttää näitä reunahuomautusmedioita.

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Matkalla)

Blogien rosoinen viehätysvoima

21. huhtikuuta 2010 klo 20.04
Sijainti: Blogit: Mari Koo
Avainsanat: blogaaminen

Tunnistan tuon blogien alkuperäisen viehätysvoimatekijän omaksenikin. Olikohan se Sun äitis, joka kanssa joskus kirjoitti siitä miten elämän rosoisuuden näkyminen on se mikä blogeissa viehättää. Harmi vain, että sille on ikään kuin turtunut nyt, kun blogien parissa puuhailee päivittäin. Pitäisi kai olla irti jonkin aikaa, että taas tajuaisi.

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Mari Koo)

« Uudempia