Kivun maku = veren maku? Minulla se liittyi ainakin nuorempana päähän osuneisiin tälleihin. Tartuin tähän, koska sattumalta olen viime aikoina saanut siitä kummallisia takaumia, kuvittelen eri tilanteissa kolhivani pääni (ajavani pyörällä vahingossa ylikulkusillan palkkiin tms.) ja pystyn melkein tavoittamaan sen makumuiston (on kauan siitä kun viimeksi olen lyönyt pääni tarpeeksi lujaa johonkin). Mutta en muista tunteneeni sitä muualla kehossa sattuneiden kipujen yhteydessä (ja esim. varpaani olen potkinut kipeäksi monesti ihan lähiaikoinakin).
”Voin silti kirjoittaa tietokoneen muistilehtiöön ja laittaa sen myöhemmin nettiin. Kumma kyllä se tuntuu jotenkin erilaiselta.”
Olen huomannut saman. Ilman välittömän julkaisun mahdollisuutta kompastun jostain syystä paljon helpommin tekstin kanssa omaan näppäryyteeni, huomaan liikaa epäjohdonmukaisuuksia ja niitä korjatessani silvon tyypillisesti tuotokseni lopulta sellaiseksi, etten enää saakaan siitä ehjää. Useimmiten, kun olen ollut kirjoitusvimman vallassa ilman nettiä, ja sitten myöhemmin alan siirtää tekstiä blogiin, se vaikuttaa vähintäänkin vieraalta ja pahimmillaan aivan kuin huoneenlämmössä pilaantuneelta. Pitäisi vissiin säilyttää jääkaapissa…
Eeppistä unikuvastoa! Varsinkin tuo loppu.
”Ajattelevatko (epäilevätkö heikkoina hetkinään) miehet saavansa työpaikan seksuaalisen vetovoimansa avulla?”
Ainakin he kädellisinä todennäköisesti kuvittelevat saavansa seksuaalista vetovoimaa työpaikan, tarkemmin sanoen hierarkiassa kuin hierarkiassa kohoamisen (jota nykyisin haetaan varmaankin pääasiassa työpaikoilta) avulla.
Minullahan ei ole työpaikoista juurikaan kokemusta, enkä kai muutenkaan ole kovin tyypillinen sukupuoleni edustaja mitä hierarkioihin tulee, mutta ainakin minä attribuoin kaikki toisiin ihmisiin liittyvät saavutukset (kuten vaikka työpaikan saamisen) nimenomaan saajan puoleensavetävyydelle. Taituruus sun muut oikeasti (esim.) työn kannalta merkittävät asiat jäävät siinä kevyesti toiseksi.
Eikä se ole minusta edes sukupuolittunutta, kaikki päätäntävaltaiset vain haluavat ympärilleen tyyppejä joista saavat tyydytystä, joka on aina pohjimmiltaan seksuaalista. (Sen tyydytyksen hankkimisen käytännön muotohan voi sitten olla vaikka mitä, olennaista on että sitä saadaan nimenomaan suhteessa tähän tyyppiin eikä niinkään siihen toiseen, jota ei valita.)
Sellaista en olisi tullut ajatelleeksikaan, mutta näköjään niitä on!
Onko pyörässä autoventtiilit? Niihin on ihan turha pumpulla ilmaa nylkyttää, käy huoltoaseman laitteella täyttämässä. Arvatenkin semmoisella ne pyörähuoltamossakin kumet täyttävät.
No mutta, otetaan nyt kokeeksi vaikka puhe sielusta ja sieluttomuudesta.
Juuri eilen pisti silmääni kaapissa seisovan maustepussin kyljestä: mausteet ovat ruoan sielu. Se tuntui ihan oudolta markkinointitekstiltä tuon uskonnollisviritteisesti latautuneen käsitteen takia. Entä onko ihmisen sielu siis siinä tapauksessa hänen mausteensa?
Jos koskaan saan itseni kiinni kaukomatkailuhaaveista, luen tämän uudestaan niin tulen taas järkiini.
Jaaha, yksi sangen tärkeä kuin-sana putosi näköjään tuosta pois: suhtautuminen muihin kuin ihmiseläimiin.
Sitä on aika vaikea tällaisesta, jolle empatia tuntuu niin vaistonvaraiselta — välillä suorastaan ärsyttävän refleksinomaiselta reaktiolta, sisäistää, miten pitkälti se tosiasiassa on opittava kyky. Ehkä samasta syystä minun on vaikea hahmottaa sitä, kuinka vain pari-kolme sukupolvea taaksepäin tuollainen säälimätön suhtautuminen muihin ihmiseläimiin oli myös täällä Suomessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Se on minusta ihan samalla tavalla kummallista kuin jos vielä vain pari-kolme sukupolvea sitten olisimme olleet biologisesti kokonaan eri lajia.