Avainsanana seksuaalisuus

Ainakin he kädellisinä kuvittelevat saavansa vetovoimaa hierarkiassa kohoamisen avulla

6. huhtikuuta 2012 klo 12.32
Sijainti: Blogit: Veloena
Avainsanat: psykologia, seksuaalisuus, työ

”Ajattelevatko (epäilevätkö heikkoina hetkinään) miehet saavansa työpaikan seksuaalisen vetovoimansa avulla?”

Ainakin he kädellisinä todennäköisesti kuvittelevat saavansa seksuaalista vetovoimaa työpaikan, tarkemmin sanoen hierarkiassa kuin hierarkiassa kohoamisen (jota nykyisin haetaan varmaankin pääasiassa työpaikoilta) avulla.

Minullahan ei ole työpaikoista juurikaan kokemusta, enkä kai muutenkaan ole kovin tyypillinen sukupuoleni edustaja mitä hierarkioihin tulee, mutta ainakin minä attribuoin kaikki toisiin ihmisiin liittyvät saavutukset (kuten vaikka työpaikan saamisen) nimenomaan saajan puoleensavetävyydelle. Taituruus sun muut oikeasti (esim.) työn kannalta merkittävät asiat jäävät siinä kevyesti toiseksi.

Eikä se ole minusta edes sukupuolittunutta, kaikki päätäntävaltaiset vain haluavat ympärilleen tyyppejä joista saavat tyydytystä, joka on aina pohjimmiltaan seksuaalista. (Sen tyydytyksen hankkimisen käytännön muotohan voi sitten olla vaikka mitä, olennaista on että sitä saadaan nimenomaan suhteessa tähän tyyppiin eikä niinkään siihen toiseen, jota ei valita.)

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Veloena)

Then again, I could be completely wrong

28. helmikuuta 2012 klo 21.04
Sijainti: Blogit: Sitamar
Avainsanat: psykologia, seksuaalisuus

(Then again, I could be completely wrong about your motives, and you could be just after some cheap kicks after all, but I only have what you’ve written as basis and I don’t think you’ve ever hinted of being just after something as petty as sexual satisfaction.)

Vastaa viestiin sen kontekstissa (Sitamar)