Sattui niin sopivasti, että on pakko linkata.

Minä olen aina inhonnut pieniä myymälöitä, niin levy- kuin kirja-. Minun mielikuvieni sellaisessa musiikki soi aina liian hiljaisella, niin, että kuulee oman hengityksensä vinkuvan nenässä. Joku tyyppi istuu pöydän takana ihan liian rennoissa vaatteissa aikakauslehteä lukemassa, ja kaikin puolin muutoinkin tuntuu siltä kuin olisin astunut luvatta jonkun olohuoneeseen. Antakaa minulle marketin hengetön ja steriili viihdeosasto ilman yhtäkään myyjää, koska tahansa!

Mutta ymmärrän kyllä esinelevyjen plarailuun liittyvän jotain sellaista ihmiseen vetoavaa, jota nettikatalogit (ainakaan tähän mennessä näkemäni) eivät tavoita, ja jonka katoaminen on tämän kokemuksen aiheuttaman tunteen perään olevien kannalta v-/haikeaa.