Jaan katsantokantasi, mutta hassua kyllä, minulla se ei juurikaan (ainakaan tiedostaen) liity kuolemaan. En ole oikeastaan juuri edes ajatellut kuoleman tyhjäksitekevyyttä ennen ihan nyt viime aikoina, enkä vieläkään omalla kohdallani, vaan lähinnä se surettaa muiden takia, jotka sentään kokevat elämän elämisen arvoiseksi, ja joutuvat silti luopumaan siitä ja kaikesta.

Omasta puolestani ajattelen, että vaikka tietäisin eläväni ikuisesti, minulla ei olisi siltikään mitään syytä yrittää mitään, koska mihinkään (olennaiseen) ei voi vaikuttaa (sattumanvaraisuus, johon viittasit), eikä millään ole mitään merkitystä piste. Edes kuolemaa ei siis siihen merkityksettömyyteen tarvita; kaikki, mitä tiedän, on tyhjänpäiväistä, vaikka se kestäisi vuosimiljooniakin. Itse asiassa pysyvyys voi olla yhtä tyhjänpäiväiseksi tekevää kuin väliaikaisuus, tämänhän totesi jo Saarnaaja. Kaikki on katoavaista, ja samaan aikaan kuitenkin kaikki on ikuista (ei mitään uutta auringon alla). Kumpikin aiheuttaa lohduttomuutta.