Silkan teknisen kehityksen (grafiikka, äänet, kannettavuus) ohella isoin muutos mikä peleissä on 1980-luvulta tänne tultaessa muuttunut, taitaa olla sosiaalinen aspekti. Mitättömimpiinkin kännykkäpeleihin rakennetaan nykyisin jo useimmiten vähintäänkin FB-linkki jonka kautta ennätyksillään voi kehuskella, ja varsinaiset isot pelit sitten saattavat rakentua hyvinkin vahvasti tiimityöskentelyn varaan (headseteillä ollaan vaikkapa yhteydessä ympäri maailman hajautuneen kommandoryhmän muiden jäsenten kanssa). Eli viimeistään nykyisin pelien epäsosiaalisuusaspektia paheksuvat ovat jo todistettavasti väärässä. Tosin ei pelaaminen 1980-luvullakaan epäsosiaalisuutta sinänsä ruokkinut, väitän, vaan päinvastoin saattoi kannustaa muutoin yksinäisiksi jääviäkin hankkiutumaan tekemisiin muiden samanhenkisten kanssa, kun pelejä sai kätevimmin kavereilta kopioimalla, tai konsolipelien tapauksessa lainaamalla.

Nykyisin sen sijaan on tietysti syytäkin olla huolissaan realistista väkivaltaa tai kauhua tyylikeinona käyttävien pelien päätymisestä alaikäisten pelattavaksi. 1980-luvun grafiikka muistutti vielä piirrettyjä (joissa lapsille on aina tarjoiltu väkivaltaa), mutta nykyisen tekniikan mahdollistaman realismin takia ikärajat ovat minusta paikallaan peleissä ihan kuten muissakin voimakkaasti vaikuttavissa taiteenlajeissa. Mutta kunhan tämä puoli asiasta on kunnossa, videopeleissä ei tosiaankaan ole harrastuksena mitään sen arveluttavampaa kuin vaikkapa lautapeleissä.